Chapter Text
Lily rakasti lunta.
Ja tänään sitä oli satanut yllättävän paljon vuodenaikaan nähden. Oli nimittäin jo maaliskuu ja yleensä lumi oli jo sulamassa pois Tylypahkan alueella, mutta tänä keväänä oli ihan eri meininki. Lily tiesi monien muiden olevan kärttyisiä siitä, mutta Lily ei. Lumella oli nimittäin paljon hyviä käyttötarkoituksia, jos kävi Tylypahkaa yhtä aikaa kelmien kanssa, jotka aina käyttivät lunta kepposissaan, jotka tapahtuivat ulkosalla. Nyt Lily aikoi käyttää tilaisuuden hyväkseen ja tehdä lempikelmilleen James Potterille pikku kepposen, jolla oli toinenkin tarkoitus.
Lily oli luonut taikasauvallaan lumipalloläjän viereensä odottaessaan lempikelminsä tuloa kasvihuone kolmosesta, jossa tämä oli juttelemassa professori Verson kanssa aurorikoulutukseen liittyvistä asioista. Lily oli päättänyt jäädä odottamaan pörröpäistä poikaa ulos, jossa lunta satoi edelleen hiljakseen.
Lilyn ei kuitenkaan ollut tarkoitus satuttaa Jamesia kepposellaan. Ei, tarkoitus oli vain saada tämä suutelemaan tyttöä lumessa niin kuin Lilyn haaveena oli ollut jo jonkin aikaa.
”Se olisi niin ihanaa”, punapää huokaisi ja punastui muistellen näkemäänsä unta siitä. Hän oli nähnyt unta siitä koko talven ajan, mutta mitään ei ollut tapahtunut, sillä James oli päättänyt olla herrasmies Lilyn kanssa. Punapää oli päättänyt ottaa ohjat omiin käsiinsä saadakseen haluamansa.
”Lily?” Jamesin ääni huhuili lähistöltä yhtäkkiä.
Lily havahtui ajatuksistaan ja heilautti kiireesti taikasauvaansa ja lähetti lumipallot Jamesin kimppuun. James oli kuitenkin sen verran nopea, että hän ehti torjua osan niistä.
”Oh, nyt olet pulassa, pikkuiseni”, James ilmoitti puhdistettuaan kasvonsa lumesta kasvoillaan kelmivirnistys. Hän lähti tulemaan Lilyä kohti.
”Ei!” Lily kikatti ja lähti häntä pakoon.
”Hei, älä karkaa minulta!” James vastusteli ja lähti tytön perään.
”Ota kiinni jos saat, kelmipoju!”
”Siitä voit olla varma, Evans!” James vastasi ja Lily saattoi kuulla naurua hänen äänestään.
James ihan selvästi nautti tilanteesta yhtä paljon kuin Lilykin.
Takaa-ajo päättyi lopulta siihen kun poika sai otettua Lilyn kiinni ja hän painoi tytön pehmeään lumihankeen välittämättä ohi kulkevista oppilaista, jotka Lilystä näyttivät pyörittelevän kaksikolle silmiään. Punapää ei kuitenkaan välittänyt heistä.
”Vihdoinkin tämä uni käy toteen”, Lily kuiskasi hymyillen kietoessaan kätensä Jamesin kaulaan.
”Olen iloinen, että saatoin auttaa siinä”, James hymisi ja suuteli tyttöä syvään.
Lily vastasi suudelmaan mieluusti.