Work Text:
Maa oli valkoinen lumesta. Pimeä oli laskeutunut jo seitsemisen tuntia sitten, mutta kaupungin valot valaisivat tyhjät kadut tehokkaasti. Ilma oli raikas ja niin kylmä, että hengitys nousi ilmaan vaaleana pilvenä. Majima muisti, kuinka oli lapsena hengityksen huurutessa leikkinyt polttavansa tupakkaa. Tuo muisto oli jo niin kaukainen, että tuntui kuin jonkun toisen elämästä viedyltä. Hän ei ollut ollut lapsi pitkään aikaan ja olikin elänyt jo paljon pidempään kuin oli tietyssä vaiheessa elämäänsä uskonut olevan mahdollista. Elämänsä kunniaksi tai ehkä siltä piiloon päästäkseen hän oli toteuttanut päähänpistonsa ja lähtenyt joulupukin kotimaahan poroja katsomaan. Hän oli nyt ollut maassa päivän, eikä ollut vielä nähnyt yhtäkään poroa.
Rauhallisessa joulukuisessa yössä hän käveli kohti satamaa katsomaan järveä, joka ei ollut vielä täysin jäätynyt, kunnes kuuli läheisestä ravintolasta ulos asti kantautuvaa karaokelaulua. Hän ei ollut kuullut kyseistä kappaletta aiemmin, mutta jokin siinä tuntui silti oudon tutulta ja sai hänet pysähtymään. Aivan, hänhän oli tuntenut erään, joka rakasti karaokea yli kaiken, ja kyllä hän itsekin mielellään kävi toisinaan laulelemassa. Hän päätti huvikseen pistäytyä ravintolaan, jonka teksti seinässä paljasti olevan nimeltään Albatrossi.
Narikan kohdalla laulu kuului entistä selvemmin. Sanoista hän ei ymmärtänyt mitään, sillä ne olivat vierasta kieltä, ehkä sitä paikallista. Laulaja ei ollut mikään humalainen hoilottaja, vaan miehen syvä ääni oli miellyttävä ja pysyi hyvin nuotissa. Se kuulosti itse asiassa melkein liiankin tutulta, mutta Majima tiesi, ettei hänen mielessään häivähtänyt ajatus ollut mitenkään mahdollinen, sillä kuolleet miehet eivät laula karaokea.
Mutta silloin kun he laulavat, he tekevät sen havaijipaidassa.
Ehkä hän oli itsekin siirtynyt viimein tuonpuoleiseen, eikä vain muistanut omaa kuolemaansa. Kiryu seisoi hänen edessään ilmielävänä, mikrofoni kädessä, katse suunnattuna näyttöön joka kertoi laulun seuraavat sanat. Hän näytti aivan samalta kuin aina ennenkin. Jos tämä oli tuonpuoleinen, se oli ainakin kiinnostavampi paikka kuin mitä Majima oli kuvitellut.
Kiryu sai laulunsa päätökseen ja palkaksi yleisöltään muutaman taputuksen. Myös Majima löi käsiään yhteen, pidempään kuin muut, ja lopulta Kiryu kääntyi hänen suuntaansa. Heidän katseensa kohtasivat ja hetkeksi Kiryu jähmettyi paikoilleen silkasta hämmästyksestä. Majima ymmärsi miksi. Vaikka hänen hämmennyksensä oli tietenkin suurempaa, koska Kiryunhan piti olla kuollut, oli sekin varsin odottamatonta, että hän vain sattui osumaan samaan karaokebaariin samaan aikaan jossain maailman toisella puolen. Kiryu saisi kyllä vielä selittää, miten oli päätynyt juuri sinne ja miksi hän ylipäänsä oli elossa, mutta se ei ollut tärkeää juuri siinä hetkessä.
Majima lähti kävelemään kohti yhä paikoillaan seisovaa Kiryuuta, mikä sai tämän rikkomaan hiljaisuuden heidän välillään: ”Majima-san, et kai tullut tänne asti haastamaan riitaa?”
Majima hymähti iloisesti, astui vielä muutaman tarvittavan askeleen ja kietoi sitten kätensä Kiryun ympärille rutistaen tätä niin kovaa kuin pystyi. ”En.”
Kiryu vastasi halaukseen varautuneemmin. Ilmeisesti tällä kertaa ei ollutkaan luvassa nyrkkitappelua. Ainakaan vielä.
Majima tunsi silmänsä kostuvan liikutuksesta. Hän oli elänyt jo muutaman vuoden siinä uskossa, että Kiryu oli lopullisesti poissa. Kuolema ei ollut hänen maailmassaan vieras, mutta Kiryun menetys oli jättänyt häneen tyhjän aukon, jonka tunsi nyt vihdoin täyttyvän.
Hahmottaessaan paremmin tilanteen Kiryu rentoutui. Hetken ajan he tutkiskelivat katseillaan toistensa tuttuja kasvonpiirteitä, joita eivät olleet uskoneet enää näkevänsä. Hiljaisuuden rikkoi tällä kertaa Majima. ”Mikä kappale se oikein oli, jota lauloit, Kiryu-chan?”
”Sen nimi on ’Aikuinen Nainen’, en tiedä mitä siinä sanotaan koska en puhu suomea, mutta olen kuullut sen täällä monesti ja siinä on kaunis melodia.” Kiryu kertoi. Osa ravintolan muista asiakkaista katsoi heidän näytöstään hiljaa ja ihmeissään, koska eivät ymmärtäneet heidän puhettaan. Eräs tukevasti humalassa oleva nainen kuitenkin päätti lähestyä heitä ja puhkesi kankealla englannilla puhumaan: ”You sing very well. It is my favorite song. I like exotic men. You are handsome. Come drink with me!"
Olipa hänellä otsaa tulla heidän koskettavan jälleennäkemisensä tielle, Majima tuumi. Paras hankkiutua häiriötekijästä eroon saman tien. “Hey, he’s my boyfriend!” hän huudahti saaden naisen leuat loksahtamaan auki. Tämä perääntyi mutisten mennessään jotain epäselvää.
”Hei, enkä ole. Miksi sanoit noin?” Kiryu protestoi. Hänkin ymmärsi sentään hieman englantia.
”Niin joo, et ole enää mikään poika vaan jo aikuinen mies, Kiryu-chan.” Majima korjasi virnistäen.
”En tarkoittanut sitä…” Kiryu totesi kulmiaan syvästi kurtistaen. Majimaa alkoi naurattaa. Tuntui vain niin hyvältä nähdä taas tuo tuttu ilme. Sivusilmällään hän huomasi naisen yhä katsovan heitä, joten hän otti Kiryuta kiinni kädestä ja ehdotti, että he lähtisivät ulos puhumaan kaikessa rauhassa. Kiryu irrottautui hänen otteestaan, mutta suostui ehdotukseen, ja pian he jo astuivat raikkaaseen ulkoilmaan.
Ulkona oli rauhallista. Joku alkoi laulaa jo seuraavaa karaokekappaletta, mikä kantautui ulos asti ja jostain kauempaa kuului, kun yksinäinen auto ajoi ohi. Ei tuullut, lähistön puut pysyivät aloillaan. He kävelivät verkkaisesti satamaa pitkin.
”Teit sinä aikamoisen tempun, Kiryu-chan. Onnistuit jekuttamaan kaikkia.”
Kiryu oli hetken hiljaa ennen vastaustaan. ”Se oli ainoa vaihtoehto, joka minulla oli enää jäljellä. Jos luulet, että se oli helppoa, erehdyt, Majima-san.”
Ei hän tietenkään niin luullut. Kiryullahan taisi olla tytär ja lapsenlapsikin, joka oli liian nuori edes muistamaan häntä. Ei hän olisi hylännyt heitä kevyin perustein, hän oli siihen aivan liian hyväsydäminen. ”En toki niin luule.”
Kiryu käänsi katseensa järveltä Majimaan, joka kylmyydestä huolimatta piti takkiaan auki. ”Etkö palele tässä säässä, vai riittääkö kuuma pääsi lämmittämään koko vartalosi?”
Majima naurahti. ”Kiinni olevat vaatteet ovat vain niin rajoittavia.” hän tokaisi, mutta pysähtyi kuitenkin vetämään vetoketjunsa kiinni, koska sai heitä joka puolella ympäröivästä lumesta idean. Hän kurottautui kaapaisemaan maasta hieman lunta, ja taputteli sitä sitten kokoon. Kiryu katsoi vierestä ymmärtämättä aluksi, mitä hän oikein aikoi tehdä, ja kun hän ymmärsi, oli jo liian myöhäistä.
Lyhyen matkan päästä viskattu lumipallo osui helposti kohteeseensa, eli suoraan Kiryun naamaan. Pallon pudotessa sen takaa paljastui entistä yrmyisempi ilme. Kiryun vastaisku oli nopea, mutta Majima osasi odottaa sitä, ja sai helposti väistettyä pallon. Hän valmistautui itse seuraavaan heittoonsa, kun toinen pallo osui häntä rintaan. Nyt Kiryun kasvoilla häivähti voitonriemua. Pimeässä joulukuisessa illassa he jatkoivat toistensa pommittamista lumipalloilla, ja siinä hetkessä tuntui kuin he olisivat nuortuneet 20 vuotta. Siinä hetkessä ei ollut olemassa velvollisuuksia, ei menneisyyden painavaa taakkaa. Oli vain kaksi vanhaa ystävää pitämässä hauskaa.