Work Text:
Remus kolautti tyhjän viskilasin pöydälle. Tämä joulu oli surkein ikinä, ja se oli paljon sanottu yhteiskunnan hyljeksimältä ihmissudelta. Hän oli niin yksin, yksin, yksin.
Ulko-ovelta kuuluva koputus havahdutti hänet synkistä mietteistään. Hän ponnistautui jaloilleen, raahusti hitaasti eteiseen ja toivoi, että karkuun päässyt kuolonsyöjä oli tullut kostamaan verisesti kiinnijäämisensä. Mutta hän ennätti tuskin eteisen puolelle, kun Harry liimaantui hänen syliinsä haudaten kasvonsa hänen kaulaansa.
"Saanko?" Harry kysyi itkua äänessään.
"Saatko mitä?"
"Katso ylös", Harry mutisi, ja Remus vilkaisi kattoa: vihreä mistelinoksa leijui heidän yllään, ja sen huumaava tuoksu sai hänet vihdoin hymyilemään.
"Saat", hän huokaisi Harryn huulille ja sinetöi myöntymyksensä suudelmalla.