Work Text:
Katsoin järkytyksissäni edessä olevaa sotkua. Veri imeytyi lumeen hitaasti tai ehkä shokki lamautti minut vain sen verran, että kaikki tuntui hidastetulta. Seisoin alttarilla, kivestä itse kaiverretulta, jota oli hetki sitten peittänyt ohut kerros vasta satanutta lunta mutta nyt se oli punaisen ja mustan kuorruttamana. Kuninkaani seisoi edessäni, enintään kahden metrin päässä. Olisi hän tuijottanut minua syvälle sieluuni, jos olisi voinut. Nyt vain katselin päätöntä ihmistä edessäni ja kaulasta hitaasti pulppuavaa verta.
- - - -
Aamulla herätessämme olisin voinut vannoa nähneeni haalean arven kiertävän hänen kaulansa ympäri! Hän oli myös paljon kalpeampi kuin yleensä. Yritin kysellä vointia mutta hän vain kummasteli ja sanoi tuntevansa itsensä niinkin vahvaksi, että olisi voinut hoitaa lumen luomisen yksinkin. En kuitenkaan antanut hänen.
- - - -
Tänään oli kokous muutamien ylimpien kenraaliemme kanssa. Istuin herrani vieressä. Minun oli vaikea keskittyä kaikkiin suunnitelmiin tulevista taisteluista ja muista kun vain katselin häntä. Hänen ihonsa alkaa kyllä selvästi olemaan harmaa, silmät punertavat oudosti. Hän vakuuttaa, ettei huomaa mitään eroa ulkonäössään ja sanoo, että olen vain stressaantunut näin uhan alla ja näen omiani. Tiedän kyllä mitä näen. Hänen hiuksensa ovat viikon sisään myös jotenkin jatkuvasti rähjäiset, tokihan hänellä on aina ollut pitkät ja kiharaiset hiukset, joista ei niinkään osaa huolehtia mutta nyt se on erilaista. Lupauduin kampaamaan niitä hänen puolestaan aamuin illoin mutta se ei vaikuta auttavan. Niiden aikana olen kyllä huomannut, että arpi kaulassa alkaa olla selkeämpi. Kun kosketan sitä sen voi jopa tuntea mutta hän ei huomaa mitään ja sanoo sen vain kutittavan.
- - - -
Olen alkanut huomata harmautta? Epäelävyyden merkkejä? Miksi niitä nyt kutsuisikaan muissakin ihmisissä. Liittolaisissamme, muissa ritareissa, kyläläisissä, kaikkialla minne menen tulee vastaan ihmisiä, joissa on edes jotakin vähän pielessä. Oi kunpa tietäisin mitä tämä kaikki merkitsee, miksi olen ainoa, joka vaikuttaa edes huomaavan koko asiaa! Tutkin lehtiä löytäisinköhän mitään mainintoja kummasta sairaudesta mutta yritykseni ei tuottanut tuloksia. Onkohan se jonkun tulevan sairauden merkki, kenties kuoleman? Voi kuinka rukoilen, että kuninkaani parantuisi tästä kaikesta ja voisimme jatkaa elämää ilman huolen häivää. Hänen näkeminen tuo minulle epämukavan olon, tuskin näyttää ihmiseltä enää koko mies. Tiedän hänen peseytyvän säännöllisesti mutta silti veren tahmea löyhkä seuraa häntä minne meneekin.
- - - -
Minun on vaikea jatkaa esittäväni kun mitään ei olisi pielessä. Hyökkäyksen uhka leijuu ympärillämme ja tämän päiväisessä kokouksessa huomasin, että kaikkien muiden ihojen värien olevan harmahtavan sävyisiä, silmien väri vaihtunut punertavaksi, tukka rähjäinen ja vaatteet eivät jotenkin istu järkevästi vartalon ylle. Tämä on selvästikin joku paha enne, jota kukaan muu ei vain huomaa. En tiedä mitä pitäisi tehdä, minulla on niin avuton olo, kun näen kuninkaani muuttuvan selvästi silmieni edessä ja hän ei itse huomaa asiaa millään lailla. Yritän auttaa häntä taitojeni mukaan mutta kun en edes tiedä mitä pitäisi tehdä.
- - - -
Yllätyshyökkäys ja vielä meidän talollamme. Onhan tämäkin ihan mukava herätys. Varustaudumme nopeasti, joitakin ritareistamme on jo ulkona pidättelemässä vihollisia, lippuja liehuu tuulessa ja palaa liekeissä. Halaamme ennen ulosmenoa. Tuskin tunnistaisin häntä enää eläväksi mieheksi, jos muutos ei olisi tapahtunut hitaasti ja vähitellen. Hänen silmänsä kyllä hohtavat kirkkaanpunaisena puutarhamme, tämänhetkisen taisteluareenan, reunalta. Saan muutamia hyviä osumia ja jonkun satunnaisen vihollisen sotilaan kaadettua ennen kuin kuulen ne karmeat avunhuudot. En ehdi kuin kääntyä häntä kohti, kun näen kuninkaani kaatuvan verisenä, nuolien peitossa, toisella puolella pihaa. Alttarin luona, näen hänen päänsä kolahtavaan kylmään kiveen. Alttari on hiukan ruosteen värinen kuivuneesta verestä mitä jäi siitä, kun hän menetti päänsä sen yhden kerran. Olin vaikka kuinka monta kertaa yrittänyt jynssätä verta pois kivistä sekä kuvaa mielestäni ei kumpikaan ikinä onnistunut. Jäädyn paikoilleni, yritän hengittää, pitäisi mennä auttamaan mutta onko siinä enää järkeä, tekisin itsestäni vain maalitaulun. Katselen ympärilleni mutta yksikään meidän miehistä ei vaikuta huomaavan mitä juuri kävi. Mitä teen, onko tappio selvä, miten minä pystyisin jatkamaan, en kestä tätä. Katson käsiäni, ovatko ne aina olleet näin harmaan väriset?