Chapter Text
“Vois tehdä ihan hyvää sullekin”, Jesse sanoi, nostaen jalkansa Jeren puiselle sohvapöydälle ja ottaen uuden kulauksen lonkerotölkistään. “Mikä?” Jere kysyi kohottaen toista kulmaansa ruokapöytänsä äärestä. “Rentoutua, deittailla vähän, ehkä pari lonkeroa ja vaikka yks pano”, Jesse listasi virne kasvoillaan ja kohotti tölkkiään kohti Jereä. Jere vain pyöräytti silmiään hänelle ja keskittyi sitten taas tietokoneensa näyttöön. “Toki, mutta nää työt ei löydä itse itseään. Sä tiedät kyllä, että mun on pakko saada mahdollisimman pian töitä”, hän sanoi vakaasti.
“Mites musahommat? Jos vaan alotettais ne uudestaan. Tieks niinku felix syntyy tuhkasta”, Jesse ehdotti ja sai Jeren tyrskähtämään. “Oisko kuitenkin Feenix?” Jere ehdotti ja Jesse pudisti päätään nauraen. “Fenix, felix, lintu tai ketsuppi, ihan sama. Mutta oikeesti, ne musahommat vois nyt nousta aivan uudelle tasolle”, Jesse jatkoi ehdotustaan, mutta Jere ei lämmennyt idealle. “Voisko musta tulla sähköasentaja?” Hän kysyi selatessaan työkkärin sivua. “Ei varmaan ilman koulutusta. Jere pliis, mieti sitä musajuttua”, Jesse pyysi ja nyt Jere lopetti sivuston selaamisen ja kääntyi katsomaan sohvalla rötköttävää ystäväänsä.
“Mä oon yrittänyt monta kertaa, mutta ei se tunnu enää samalta”, Jere sitten totesi, alkaen jälleen näpyttää. “Jos yritetään yhdessä? Jaakko ja Allu mukaan, ihan kuin silloin lukioaikoina. Mehän saatiin tosi paljon aikaa yhdessä”, Jesse yritti, mutta Jere vain pudisteli päätään. “En mä tiedä, kyllä kai tässä iässä pitäisi saada jotain ihan oikeita töitä. Pitäisi päästä oikeesti eteenpäin elämässä. Siksi mä yritän tässä kaikkeni saada sitä työpaikkaa”, Jere sanoi, palaten takaisin selaamaan avoimia työpaikkoja. Jesseä alkoi hieman säälittää.
“Tekee oikeesti pahaa nähdä sut noin maasi myyneenä. Sun pitäis löytää itses uudelleen ja ne mun mainitsemat keinot vois ihan hyvin auttaa asiassa. Rentoutuminen, pari lonkkua ja sit se erityinen seura”, Jesse sanoi, jälleen hörpäten juomaansa. “Joo, mutta niin kuin mä sanoin”, Jere yritti, mutta Jesse ehti keskeyttää hänet: “Mikä työpaikka nyt edes rekrytoi yhdeksältä perjantai iltana? Me lähetään ulos ja mä tarjoon sulle juomat. Eletään hetki niin kuin ennen”, Jesse sanoi, nousten päättäväisesti ylös sohvalta lonkerotölkki edelleen kädessään. Juomaa läikkyi hieman Jeren matolle.
Yhtä päättäväisesti Jesse suuntasi jääkaapille ja otti sieltä toisen ananaslonkeron heittäen tölkin Jerelle, joka onneksi nappasi sen kiinni. “Alota tolla. Käyt suihkussa ja laitat vähän sitä kajaalias silmiin. Mä tilaan meille sit taksin!” Jere ei voinut perääntyä, joten hän korkkasi tölkin. Ehkä yksi ilta menneisyydessä voisi oikeasti tehdä hänelle hyvää. “Pääsisköhän Jaakko ja Allukin mukaan? Mentäis ihan kunnolla vanhan kaavan mukaan” Jere sanoi hörpäten tölkistään. “Tosta asenteesta mä tykkään! Mä soitan niille heti”, Jesse sanoi iskien Jerelle silmää ja kaivaen puhelimensa esiin. Jere naurahti pyörittäen päätään ja katosi kohti kylpyhuonettaan, jotta pääsisi suihkuun. Oven läpi kuului Jessen hurraus: “Jooo!! Let’s go, koko original porukka kasassa!” Jere naurahti itsekseen, mutta sitten huokaisi syvään. Mihin hän oli mennyt lupautumaan?
Lukioaikoina heidän porukkansa perjantait seurasivat miltei poikkeuksetta samaa totuttua kaavaa. Koulun jälkeen he lähtivät porukalla studiolle työstämään yhteisiä musaprojektejaan. Studion jälkeen he hakivat karpalolonkeroa ja lähtivät Jerelle aloittelemaan iltaa. Jerellä katsottiin meemivideoita tai omia vanhoja musapätkiä ja naurettiin vatsat kippuralla. Sitten koko porukka veti liioitellut kajaalit silmiin ja lähti ulos. Ulkona oltiin vähintään pilkkuun asti ja jossain kohtaa hoiperreltiin Jaakon kämpille. Kaikki nukkuivat kuin siskonpedissä vieri vieressä olohuoneen lattialla ja vielä ennen nukahtamista naurettiin yhdessä läpi kaikkien kännitoilailut.
Jere sai meikattua ja vaatteet vaihdettua, joten he olivat valmiina lähtöön. Tumma kajaali silmissä toi tuulahduksen menneisyydestä, vaikkei niitä vedettykään enää ihan ohimoille asti. Taksi oli Jessen mukaan tulossa 10 minuutin sisällä. “Okei eli Allu on jo ulkona joidenkin sen opiskelukavereiden kanssa, niin lupasin että me liitytään niiden porukkaan. Onhan ok?” Jesse selitti, kirjoittaen samalla jotain puhelimeensa. “Joo tottakai”, Jere sanoi ja Jesse nyökkäsi.
“Sähän voit sit tsekata oisko heilaehdokkaita sen opiskelijafrendeissä”, Jesse sanoi ja tuttu virne palasi hänen kasvoilleen. “Mikä pakkomielle sulla on saada mut paritettua?” Jere tirskahti. “Ei mulla mitään pakkomiellettä ole, mä vaan ajattelin, että se sais sut paremmille raiteille”, Jesse totesi kohauttaen olkiaan. “Mikäs mun raiteissa on vikana?” Jere kohotti kulmakarvojaan ja Jesse nosti katseensa puhelimestaan. “Sä oot ollut vähän kiree lähiaikoina”, Jesse sanoi, hiljentäen ääntään hieman. Ihan kuin hän ei haluaisi Jeren suuttuvan sanomastaan.
“Just joo, no voin kertoa, että olisit säkin kiree jos olis kahden kuukauden vuokra ja laskut maksamatta, ruokaa ei oo ollut jääkaapissa kunnolla puoleen vuoteen ja töitä ei tiedossakaan. Voin sanoo, että ihan vittu kuka tahansa olisi kiree tässä tilanteessa!” Jere kiihtyi, ristien kätensä puuskaan rinnalleen. Jessen suu loksahti auki ja hän oli selvästi häpeissään. “E- en mä tiennyt, että sun tilanne on noin paha. Anteeksi Jere”, Jesse laski katseensa ja Jerekin rauhoittui hieman, taputtaen Jesseä hellästi olkavarteen.
“Ethän sä sitä niin tarkoittanut, eikä tästä tiedä kukaan muukaan. Paitsi tietty mun vuokranantaja. Se on onneksi tosi reilu tyyppi ja ymmärtää tilanteen, mutta eihän sekään voi loputtomiin joustaa. Siks ois tosi tärkeetä, että saisin töitä”, Jere sanoi kohauttaen harteitaan. “Mä lupaan pitää silmät ja korvat höröllä, kerron sulle heti jos kuulen jostain paikasta”, Jesse sanoi ja veti Jeren halaukseen. “Kiitos Jesse”, Jere mutisi hiljaisella äänellä vasten hänen olkaansa.
Taksi kaarsi Jaakon kotitalon alapihalle ja tämä nousi kyytiin ilosta ja alkoholista kuplien. “Tänään mennäään! Mä oon niin ilonen, että meillä on tää sama vanha porukka pitkästä aikaa kasassa!” Hän rupatteli avonainen siideritölkki kädessään. Jere naurahti kevyesti, korkaten itsekin uuden lonkeron. “Jep, aika extemporee juttu, mutta kaikki menikin paremmin kuin hyvin”, Jesse totesi nojautuen penkkiä vasten. “Alluko on jo siellä?” Jaakko kysyi ja Jesse selitti hänelle Allusta ja tämän opiskelukavereista. “Okei, cool. Opiskelijoilla on aina hyvä meno”, Jaakko totesi. “Mites Jere? Miten menee?” hän sitten kysyi. “Ihan jees, töitä koittanu hakea”, Jere totesi kohottaen tölkkiään. “Aivan joo, työpaikat tuntuu olevan aika kiven alla nykyään”, Jaakko sanoi sympaattisen hymyn kera. “Jep, siltä se onki tuntunut”.
“Mulla on ollut tässä lähiaikoina yksi ajatus”, Jaakko sitten sanoi ja molemmat sekä Jere että Jesse olivat heti pelkkänä korvana. “Mä löysin yhen meidän vanhan demon ja mun mielestä siinä olis oikeesti potentiaalia. Mietin, että pitäiskö tässä lähiaikoina ottaa yks perinteinen studiosessio ja kattoo mitä saatais aikaan?” Jaakko ehdotti ja Jesse katsoi heti Jereä tietävästi. “Mähän sanoin, että pitäis koittaa elvyttää musahommia”, Jesse sanoi ja Jere huokaisi. “Olishan se kivaa…”, Jere aloitti mietiskelevänä. “Mutta demolla ei makseta vuokraa”.
Jaakko ja Jesse eivät päästäneet Jereä pälkähästä musahommien aloittamisen kanssa. “Ei tietenkään demolla makseta vuokraa, mutta eihän kukaan pelkkiä päivätöitä tee. Ajattelisit sen niin kuin harrastuksena”, Jesse höpötti heidän astuessaan taksista ulos ja asettuessaan baarijonon perälle. “Niimpä! Tarviithan sä harrastuksia ja me voidaan ihan hyvin sopia aika sinne Sonnyn studiolle. Onhan sinne matkaa, mutta eipähän tarvii maksaa mitään ja mennään mun autolla, ihan niin kuin lukioaikoina”, Jaakko selitteli ja Jere huokaisi.
“Ensi viikolla mennään? Eikö niin Jere?” Jesse sanoi kohottaen kulmakarvojaan, heidän liikkuessaan jonossa eteenpäin. Jere huokaisi syvään. Kylmä ilma pisteli kurkussa ja posket tuntuivat hieman punehtuneilta. “Okei, mä tuun”, Jere myöntyi ja Jaakko veti hänet heti rutistavaan halaukseen. “Oikea valinta Jerppa! Et tuu katumaan, tästä tulee ihan parasta!” Jaakko hihkui. “Henkkareita?” Portsari heidän takaansa kysyi. “Aaa joo, ootas”, Allu alkoi kaivaa omiaan. “Monta vuotta menny, eikä siltikään pääse ilman henksuja sisälle”, Jere naurahti, esitellessään omaa ajokorttiaan pokelle.
Narikkajonossa pystyi jo haistamaan hien ja kuulemaan basson jytkeen. Jere tajusi, ettei ollutkaan käynyt baarissa pitkään aikaan. Jotenkin olo oli kotoisa tänne tullessa, olivathan he viettäneet täällä abivuonna aikaa melkein enemmän kuin koulussa. Jere antoi takkinsa narikkaan maksaen narikkamaksun. “Hei! Tää on hyvä biisi, nyt mennään Jere!” Jaakko riuhtoi jo hänen kättään. “Mites se Allu?” Jesse yritti huutaa heidän perästään, mutta nyt se oli jo menoa. Jaakkoa ei enää pysäytetä.
Baari oli tupaten täynnä ja isolla osalla asiakkaista oli haalarit jalassaan. Pian Jere tunnisti ihmismassasta punahaalarisia, joihin myös Allu kuuluisi. “Etsitäänkö se Allu?” Hän huusi Jaakolle ja Jesselle musiikin yli. “Mä veikkaan, että tuolla on sen aineistolaisia!” Jere osoitti kohti yhtä pöytää. “Joo mennään!” Jesse huusi takaisin ja antoi Jeren johdattaa heidät kohti porukkaa.
Jo hyvän matkan päästä Jere bongasi Allun istumasta pöydän päästä ja heilutti tälle kättään. Allu huomasi myös tämän ja ponkaisi pystyyn, juosten heitä vastaan. “Moi!! Niin kiva nähdä pitkästä aikaa!” Hän syöksyi halaamaan ystäviään. “Siis miten siitä on taas kulunut varmaan kolme kuukautta!” Allu jatkoi ja siirtyi halaamaan Jesseä. “Jep! Mutta seuraavaksi me nähdäänkin jo ensi viikolla!” Jesse ilmoitti ylpeänä. “Meillä on studio varattuna!”
Allu oli aivan yhtä täpinöissään kuin muutkin musajuttujen aloittamisesta. “Supersiistiä! Niin kiva päästä tekemään taas yhdessä”, hän sanoi ja teki sitten tilaa ystävilleen heidän pöytäänsä. “Tässä on mun opiskelukavereita Vilma, Amanda, Kristian, Roosa ja Niila”, Aleksi esitteli. “Ja tässä on mun lukioaikaiset kaverit, Jesse, Jaakko ja Jere. Älkääkä kysykö miksi niiden kaikkien nimet alkaa J:llä”, Allu laukoi ja sai kaikki nauramaan. “Tähän on tulossa vielä pari vaihtaria, jotka pyörii kans meidän mukana. Jere pääsee sit todistamaan taas enkun taitojaan”, Allu nauroi ja Jere pyöräytti silmiään. “Minähän en puhu sanaakaan englantia tän illan aikana”, hän totesi jyrkästi. “Tarviit vaan pari shottii lisää, niin kyllä se siitä lähtee!” Jesse nauroi vieressä. “Joo ne vaihtarit puhuu kyllä ihan suomea, eli don’t worry darling”, Allu nauroi.
Erilaiset juomapelit olivat opiskelijoiden suosiossa, eikä niiltä vältytty tänäkään iltana. Oletko koskaan pelin aikana Niila kääntyi Jeren puoleen leveä hymy kasvoillaan. “Sä olit siis Aleksin kavereita?” Hän aloitti keskustelun. “Joo, kyllä mä oon”, Jere totesi, nyökäten päätään. “Siistiä, opiskeletko sä jotain?” Niila kysyi ja Jere pudisti päätään. “En, eikä ole töitäkään tällä hetkellä. Oon vähän persaukinen. Tulin vaan, koska pakotettiin ja Jesse lupas tarjota juomat”, Jere nyökkäsi ystävänsä suuntaan. Jokin Niilan katseessa muuttui, mutta tämä silti jatkoi kyselyään. “Aivan, no minkäs ikäinen sä olet?”
Niilalla oli blondit lyhyehköt hiukset, miltei yhtä siniset silmät kuin Jerellä itsellään, ja hän näytti selvästi allekirjoittanutta nuoremmalta. Ehkä joku 21? “Mä oon 25”, Jere vastasi ja nyt Niila ryhdistäytyi, samalla hieman perääntyvästi. “Okei, aivan. Ootko sä hakenut opiskelemaan?” Hän jatkoi tenttaamistaan, joka onneksi keskeytyi Allun ilmoitukseen: “Hei! Tuolla on Kris ja Bojan!” Allu huitoi kättään, jotta vaihtarit löytäisivät heidän luokseen ja pian kaksi miestä ilmestyivätkin pöydän ääreen.
“Moi! Miten menee?” Allu kysyi mieheltä, joka oli ensimmäisenä pöydän ääressä. Mies varmaan kaksi päätä häntä pidempi ja kasvot olivat kuin veistoksella. “Ihan jees, kiva kun kutsuitte mukaan!” Mies sanoi hymyillen leveästi. Hän puhui suomea hyvin, mutta veikeällä aksentilla. “Tottakai!” Allu sanoi hymyillen miltei yhtä leveästi takaisin. “Allu! Kiva nähdä pitkästä aikaa!” Toinen miehistä tuli pöytään ja Jeren oli pidettävä leuastaan kiinni, ettei se loksahtaisi lattiaan. Allu nousi halaamaan miestä, joka oli hänen kanssaan samaa mittaa, ruskeat pitkähköt hiukset, suklaiset silmät ja niin valloittava hymy, että Jere meinasi sulaa penkilleen.
“Aivan, siis tässä on Kris ja Bojan. Ne on meidän koulun semmosia vakivaihtareita eli siis on muuttanut jo ennen opiskeluja Suomeen ja opiskelee kieltä samalla, kun omaa ainettaan. Tutustuttiin yksissä bileissä ja nyt ollaan ihan frendejä”, Allu selitti hyväntuulisesti. Jeren päässä ei pyörinyt enää mitään, eikä hän saanut silmiään irti Bojanista. Kuin maailman jumalaisin mies olisi juuri laskettu taivaasta hänen naamansa eteen. Jere hätkähti vasta, kun Niila tökkäsi häntä kevyesti kylkeen. “Sä et ikinä vastannut mun kysymykseen”.
Jere piti pintapuolista keskustelua yllä Niilan kanssa, mutta samalla hän ei pystynyt olemaan vilkuilematta Bojanin suuntaan. Tämä keskusteli nauraen Krisin ja Vilman kanssa yhdestä heidän professoreistaan. “Jere”, kuului ääni hänen toiselta puoleltaan ja Jere kääntyi saman tien ympäri. “Maailma kutsuu”, Jessen kasvoille oli palannut tuttu virne.
“Okei, mitä?” Jere kysyi hieman häkeltyneenä. “Taisit löytää heilaehdokkaan”, Jesse myhäili. “M- miten niin, enhän mä ole edes puhunut sille?” Jere sihahti, mutta Jesse kurtisti kulmiaan. “Siis eks sä oo jutellu Niilan kanssa melkein koko illan?” Hän kysyi hämmentyneenä. “Aaa, siis joo juttelin, juttelin, mutta en mä tiedä onko se ihan mun tyyppinen”, Jere pudisti päätään. “Ketä sä luulit, että mä tarkoitin?” Jesse kysyi ja Jere vain huitaisi kädellään. “En ketään, unohda”.
“Kuka lähtee pelaan bilistä? Tuolla toisessa huoneessa on kolme vapaata pöytää”, Allu sanoi. “Kai mennään?” Jaakko huikkasi Jerelle, joka nyökkäsi. “Joo toki”, ja he lähtivät seuraamaan Allua. Viereiseen huoneeseen musiikki ei kuulunut niin kovaa, joten siellä pystyi paremmin juttelemaan. Jere ja Jaakko pistivät yhteen pöytään pelin pystyyn, Allu ja Jesse pelasivat toisessa ja Vilma ja Bojan pelasivat kolmannessa pöydässä. Kris oli tullut palloilemaan pöytien ympärille seuraamaan pelejä. “Voin olla sitten puolueeton tuomari”, hän oli sanonut nauraen.
“Okei, saat aloittaa”, Jaakko sanoi ja Jere nyökkäsi, ottaen valkoisen pallon vastaan. Jaako asetteli muut pallot muotin sisälle ja nosti sen sitten pois, jotta Jere pääsi avaamaan pakan. Hänen alkulyönnistään meni yksi pallo sisään ja Jere sai pussitettua vielä toisenkin. “Mä unohdin, että sä oot haka tässä”, Jaakko sanoi huokaisten ja pyörittäen päätään. Tuli hänen vuoronsa ja Jere käytti tilaisuutensa vilkaista miten Bojanin peli sujui. Tämä oli juuri kurottautuneena lyömään toiselle puolelle pöytää ja Jere ei pystynyt pitämään silmiään irti hänestä.
Bojanin liikerata oli sulavaa ja hän oli niin hyvännäköinen, että Jere unohti miten hengittää. Vilma pyöri myöskin pöydän ympärillä ja nojaili siihen pyöritellen hiuksiaan. Samalla se iski Jereen, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tottkai Bojanilla ja Vilmalla oli jotain juttua keskenään, hehän tunsivat jo entuudestaan ja ovat tänäkin iltana viettäneet paljon aikaa keskenään. Jere siirsi huomionsa takaisin omaan peliinsä, jossa Jaakko oli juuri lopettanut oman vuoronsa. Jere siirtyi lyömään seuraavaa palloaan.
Jere päätyi tiukasti voittamaan heidän ottelunsa, mutta juhlafiilistä hänellä ei enää ollut. Jokin pieni osa Jeren aivoista oli ajatellut, että hänellä olisi mahdollisuus lähentyä Bojanin kanssa, mutta se mahdollisuus oli juuri lentänyt ikkunasta ulos. Jere istui baaritiskille Jessen viereen. “Otatko juotavaa?” Jesse kysyi ja Jere pudisti päätään. “Tai siis voisin ottaa ihan vettä”, hän mutisi ja Jesse nyökkäsi. “Se Niila on kysellyt sun perään, mutta mä vähän veikkaan, että sillä ei oo puhtaat jauhot pussissa”, Jesse sanoi ja Jere kohotti kulmakarvojaan. “Mitä sä tarkoitat?” Hän kysyi. “Se selittelee semmosista lomamatkoista ja ökyautoista, että sillä on pakko olla jotain hämäräbisneksiä”, Jesse totesi ja Jere vilkaisi pöydän suuntaan.
“Se kyllä vaikuttaakin vähän hämärältä”, Jere totesi. “Se kysyi multa joku sata kertaa, että mitä teen työkseni tai opiskelenko, olenko hakenut opiskelemaan ja haenko töitä tällä hetkellä”, Jere sanoi ja Jesse irvisti. “Joo, jotenkin inha tyyppi”, hän totesi. Allu ja Jaakko ilmestyivät myös tiskille ja tilasivat itselleen juotavaa. “Tiiäksä onko tolla Niilalla jotain hämäräbisneksiä?” Jesse kysyi ja Allu vilkaisi olkansa yli, varmistaakseen etteivät muut kuulisi. “Joo tiedän ja on sillä. Ruohoa ja muuta, you know”, Allu sanoi kohauttaen olkiaan. “Välittää ja myy, ei vissiin ite viljele. Tosi shady tyyppi, ei kannata sekaantua. Ihan jees koulukaveri, mutta ei yhtään enempää”.
“Mites Bojan?” Jere sitten kysyi ja kaikki kolme hänen ystävistään kääntyivät katsomaan häntä. “Se on se mies ketä sä tarkoitit!” Jesse hihkaisi. “Eiks vaan?” hän lisäsi ja Jere pyöräytti silmiään. “Ehkä, mutta anna mä nyt selvitän, että mikä se on miehiään”, hän sanoi. “Kerro Allu, millainen se Bojan on?” Jesseäkin alkoi selvästi kiinnostaa. “Okei, no ne on siis Krisin kanssa Sloveniasta kotoisin, mutta Bojan varsinkin puhuu tosi hyvin suomea. Noh, se on 23 v., laulaa kuin enkeli, tosi fiksu ja tunteellinen tyyppi. Huolehtii ihan kaikista ja nauraa paljon, en mä tiedä mitä muuta mun pitäis siitä kertoa”, Aleksi kohautti olkiaan. “Kris on sen paras ystävä”, hän lisäsi. “Noni! Tehän olisitte loistava pari!” Jaakkokin innostui. “Heihei, stop nyt! Mä en ole mikään yhden yön juttujen fani, te tiedätte sen hyvin!” Jere nosti kätensä pystyyn. “Ja siis onko se edes sinkku? Ainakin se on viihtynyt sen Vilman seurassa koko illan”, Jere sanoi ja heti hänen ryhtinsä hieman lyhistyi. “Leuka pystyyn lover boy, Bojan on sinkku”, Allu naurahti ja taputti Jereä olalle.
Ilta oli venynyt ja pian oli jo valomerkin aika, jolloin baarikansa siirtyi narikkajonoon. Jere asettui jonon päähän, yrittäen nähdä missä kohtaa jonoa hänen ystävänsä olivat. “Hei, sähän oot kans Aleksin kavereita”, Jere käännähti ympäri ja Bojan seisoi hänen perässään jonossa. “Aaa, öö siis joo, m- mä oon Jere”, hän takelteli ja ojensi kätensä. Bojanin kasvoilla oli leveä hymy, kun hän tarttui Jeren käteen ja puristi sitä voimakkaasti.
Kumpikaan heistä ei sanonut mitään. He tuijotivat toisiaan silmiin ja pitivät edelleen käsistään kiinni. Yhtäkkiä Bojan tiukensi otetaan, niin että Jere otti vaistomaisesti askeleen eteenpäin. Jere katsahti taas Bojania silmiin ja yhtäkkiä tämä jo kumartui lähemmäksi hänen kasvojaan. Jere osasi ennustaa mitä tässä oli tapahtumassa ja hänen alkoholin turruttama arviointikykynsä oli isosti pettämässä. Samalla hänen mielensä huusi, että hänen pitäisi rentoutua ja antaa mennä. Rentoutumista ja vaikka yks pano, niin kuin Jessekin oli kehottanut. Jere antautui, eikä laittanut vastaan kun Bojan veti hänet suudelmaan.
“Oot sitten hiljaa, mun naapurit ei tykkää ylimääräsistä äänistä”, Jere hihitti, kun he hiippailivat sisälle hänen asuntoonsa. “Kummanhan tässä pitää koittaa olla hiljaa”, Bojan sanoi vetäen Jeren uuteen suudelmaan. Tämä suudelma oli kiihkeämpi kuin yksikään aikaisemmista, joita oli vaihdettu niin narikkajonossa kuin kotimatkallakin. Jere tunsi heti, kuinka hänen sisällään kipinöi. Bojanin kädet eksyivät nopeasti Jeren paidan alle ja lämpimät kädet sivelivät hänen pehmeää ihoaan. “Onhan tää ok?” Bojan kysyi vasten hänen huuliaan, kun hän oli vetämässä paitaa pois Jeren päältä. “On”, Jere kuiskasi ja niin hänen paitansa lensi lattialle.
Kaksikko oli löytänyt tiensä Jeren makuuhuoneeseen ja Bojanin paita oli myös jäänyt matkan varrelle. Jere oli jo täysin antautunut tunteelle. Ilmassa oli kipinöitä ja Jere ei halunnut enää peruuttaa. Hän oli ollut vastaavassa tilanteessa ennenkin, eikä ollut uskaltanut mennä suutelua pidemmälle, mutta nyt, kun hän näki Bojanin avaamassa housujaan ja vetämässä niitä pois hänen yltään, Jere oli mennyttä. Hän ei voinut vastustaa tätä miestä.
Bojanin huulet suutelivat häntä kaikkialta. Jokainen suudelma tuntui edellistä paremmalta ja Jeren suusta alkoi päästää tyytyväisiä huokauksia, jotka pian muuttuivat voihkaisuiksi. “Mitä sä haluat, että mä teen?” Bojan kysyi suudellessaan Jeren kaulaa, josta hän oli jo löytänyt herkimmän kohdan. “Tee ihan mitä vaan, kunhan teet jotain”, Jere henkäisi ja Bojanin kasvoille nousi hymy. Hän suuteli Jereä suoraan huulille ja siirtyi sitten ottamaan omat housunsa pois.
Jere katsoi. Jere sai luvan kanssa katsoa ja ihailla. Mies, jota hän oli hetki sitten uskaltanut vain vilkaista sivusilmällä, oli nyt alasti hänen makuuhuoneessaan, tavoitteenaan tehdä heidän molempien olosta mahdollisimman hyvän. Jere ei uskonut tämän olevan totta, hänen oli pakko uneksia. Miten ilta lukioystävien kanssa olikaan voinut eskaloitua tähän pisteeseen? Jere ei meinannut saada henkeä, kun tunsi Bojanin huulet sisäreisillään. Se olisi menoa nyt.
Jere hengitti raskaasti, mutta silti hänen olonsa oli jollain tapaa raukea. Huoneessa tuoksui hieltä, mutta samalla tuoksuun sekottui uusia kokemuksia ja tunnetta, jota Jere ei osannut kuvailla. Jere tiesi, ettei hän kestäisi kauaa ja kun hän tunsi Bojanin ottavan hänet suuhunsa Jeren suusta pääsi voihkaus. Bojanin liikkuminen oli sängyssäkin sulavaa ja hänen otteensa olivat varmoja. Ei mennyt kauaa, kun Jere ei pystynyt enää pidättämään ja hän purkautui kovaäänisesti voihkaisten Bojanin suuhun.
Jere näki tähtiä. Hän ei pystynyt käsittämään tilannetta, eikä sitä että tämän tilanteen toinen osapuoli oli juuri Bojan. Jere huohotti, mutta kaiken huohotuksen keskeltä hän pystyi kysymään: “Haluatko sä, että mä…?” Bojan selvästi tajusi, mitä Jere tarkoitti ja pudisti päätään. “Ei sun tarvitse”, pieni hymy leikitteli Bojanin huulilla. “Jäätkö yöksi?” Jere sitten kysyi, katsoen kunnolla Bojania, joka jo keräili omia vaatteitaan lattialta. “Ei oo mun tapaista”, hän hymyili pienesti ja katosi makuuhuoneesta.
Jere nousi istumaan enemmän kuin hämmentyneenä. Mitä oli juuri tapahtunut? Hän oli juuri tullut unelmiensa miehen käsittelystä ja tämä oli vain häipynyt hiljaisesti paikalta. Jere kaatui takaisin makuulleen ja katsoi kattoon. Kaikki tuntui niin epätodelliselta. Ehkä hänen olisi hyvä nukkua hetki.
Aamu valkeni ja Jere heräsi elämänsä päänsärkyyn. Hän makasi edelleen alasti sängyllään ja kaikki ympäröivä muistutti häntä heti edellisen yön tapahtumista. Jere nousi ylös ja keräsi kaikki hujan hajan jääneet vaatteet pyykkikoriin. Tämä oli kai se miten yhdenyön jutut toimivat, mutta silti Jere tunsi olonsa jotenkin käytetyksi. Olihan hän aktiin täysin suostunut, mutta jokin siinä silti kaihersi hänen mieltään. Ehkä Jere vain itse tarvitsee tunteita tuollaiseen toimintaan.
“Huomenta”, Jesse sanoi, kun Jere vihdoinkin sai vastattua puhelimeen. Nyt hän istui parvekkeellaan pelkät bokserit jalassaan ja joi aamukahviaan. Ilma oli aika viileä, mutta Jeren pää kaipasi nyt raitista ilmaa. “Huomenta vaan”, Jere sanoi, ryystäen kahviaan. “Noh, miten meni?” Jere pystyi kuulemaan virneen Jessen naamalla. “Mikä?” Jere kysyi, yrittäen kuulostaa mahdollisimman tietämättömältä. “Idiootti, me kaikki kyllä nähtiin, että sä lähdit sieltä baarista Bojanin kanssa”.
“Mä luulin, että te olitte jo lähtenyt siinä kohtaa”, Jere mutisi. “Taksitolpalla oli jonoa, niin siinä seistiin kun te lähditte hihitellen käsi kädessä. Eli alappa laulaa, mitä siellä oikein tapahtui. Onko Bojan vielä siellä?” Jesse sanoi. “No ei oo enää täällä. Enkä mä tiedä mitä mun pitäis sulle kertoa”, Jere huokaisi, haroen hiuksiaan turhautuneena. Hetken hiljaisuuden jälkeen Jesse sanoi: “Ei tainnut mennä ihan putkeen”. “No ei ainakaan niin kuin olin ajatellut, mutta kun toisaalta mä en harrasta tällaisia yhden yön juttuja, niin en tiedä ehkä tää oli vaan perus juttu”, Jere sanoi.
“Kerro mulle nyt, voin yrittää auttaa”, Jesse sanoi ja Jere huokaisi. “Okei, mä kerron. Mut en kyllä kaikkia yksityiskohtia”, hän sanoi ja Jesse naurahti. “Joo, niitä en haluaiskaan kuulla”. Jere kertoi miten ilta ja yö oli mennyt hänen näkökulmastaan ja Jesse kuunteli tarkkaan. “Okei, jos Bojan kerran sanoi, ettei sillä ole tapana jäädä yöksi, niin sitten se on vaan Bojanin tapa hoitaa noi yhden yön jutut. Mä ymmärrän kyllä miksi susta voi tuntua oudolta, mutta joillekin noi on semmosia ruutiinijuttuja”, Jesse sanoi. “Ja varmasti ainakin Bojanille, sehän on niin hyvännäköinen että saa varmaan heteromiehetkin kääntymään”, hän lisäsi naurahtaen hieman.
“Eli mä olin sille vaan yks miljoonasta, kun mulle se oli olevinaan yks ja ainoa”, Jere huokaisi, nojautuen paremmin vasten rakennuksen seinää. Tiiliseinä oli kylmä hänen paljasta selkäänsä vasten. “Mä oon pahoillani Jere”, Jesse tajusi kuinka pahalta hänen ystävästään tuntui. “Mä oon myös pahoillani, että neuvoin sua tai siis eihän se mun asia ole ollenkaan”, hän sanoi. “Joo, mutta tää ei myöskään mitenkään ole sun syytäsi, itehän jalkani sille avasin”, Jere sanoi hieman lempeämmällä äänellä. “Eikä tässä sinänsä ole mitään ongelmaa, koska mun ei tarvitse enää koskaan nähdä sitä”, Jere totesi.