Chapter Text
Bojanin ilme ei värähtänytkään, kun hän tajusi mitä Jere oli hänelle vastannut. “Sä et oo varma?” Hän varmisti. Jere katseli häntä huuli väristen ja kuiskasi: “Ethän sä suutu mulle?”
He olivat nousseet istumaan. Jere oli lysyssä, yrittäen pienentyä niin paljon, että jossain kohtaa katoaisi maan rakoon. “En tietenkään suutu”, Bojan sanoi, silittäen Jeren selkää.
“Kun… su- sussa ei oo- oo- m- mi- mitään vikaa, mutta se- se vika oon vaan mä”, Jere sopersi ja aivan yhtäkkiä pato hajosi ja Jere pillahti lohduttomaan itkuun.
Bojan piti häntä sylissään ja yritti parhaansa mukaana lohduttaa. “Meidän ei tarvitse kiirehtiä mihinkään, mä vaan koen itse olevani valmis, mutta en tietenkään voi olettaa että sä olisit. Sussa ei ole mitään vikaa, tärkeempää on että oot mulle rehellinen. Se kertoo mulle jo enemmän kuin mikään muu”, Bojan kertoili lempeällä äänellä, silitellen Jeren selkää.
“Sä oot niin täydellinen”, Jere nyyhkytti ja Bojan veti hänet halaukseen. “Voi rakas, niin säkin”, Bojan sanoi suudellen Jereä.
Ovikello soi ja Bojan huokaisi syvään. “Se on nyt Elisa”. Hän nousi sängyltä ja Jere tarttui hänen käteensä. “Sä voit kyllä sanoo, että me ollaan yhessä”, Jere sanoi, ymmärtäen Bojanin hankalan tilanteen. Bojan nosti Jeren käden huulilleen, painaen suukon tämän rystysille. “Kiitos rakas”.
Bojan avasi oven ja kohtasi Elisan. Bojanilla oli vain t-paita ja bokserit yllään, hiukset sekaisin ja kasvot edelleen hieman punehtuneet. “Moi! Saanko tulla sisälle? Meidän pitäis vähän jutella”, Elisa sanoi, leveän hymyn kera.
Bojan astui sivuun, päästäen Elisan sisälle asuntoon. Elisaa oli heti vastassa pitkin poikin viuhdotut vaatteet ja lopulta hänen katseensa osui peittomytyn seassa istuvaan Jereen, joka vilkutti pienesti hänelle. “Moi”, Jere sanoi ja Elisa kääntyi salamannopeasti kohti Bojania.
“Siis mitä tää nyt on?” Hän kysyi ja Bojan kurtisti kulmiaan. “Tää? Siis Jere vai?” Bojan kysyi ja astui Elisan ohi, kävellen kohti sänkyään. “En tiedä miltä tää sulle näyttää, mutta jos tarviit sanallistamista, niin Jere on mun poikaystävä”, Bojan sanoi ja Jere hymyili Elisalle.
“Siis tää on nyt ihan virallista?” Elisa varmisti ja Bojan nyökkäsi. “Kyllä, ja jos sä lauot yhenki paskan asian Jerestä, niin saat kävellä ihan saman tien ulos”, Bojan sanoi osoittaen ulko-oveaan. Elisa kääntyi katsomaan kohti Jereä.
“Mä oon tosi pahoillani. Siis siitä, mitä mä sanoin susta silloin viimeks, mä vaan olin tosi yllättynyt tai jotenkin… no turhaan mä sitä selittelen. Oon tosi pahoillani, tottakai mä haluan tulla Bojanin kumppanin kanssa toimeen. Anteeksi Jere”, Elisa sanoi, hymyillen pienesti.
“Saat anteeksi, ei mulla oo mitään syytä kantaa sulle kaunaa, eihän me edes tunneta”, Jere sanoi kohauttaen olkiaan, mutta silti hymyillen. “Kiitos, ja mä tota tästä lähdenkin. En haluu häiritä teitä enempää!”
Ovi kolahti kiinni ja Bojan kääntyi kohti Jereä. “Sillä on pakko olla joku koira haudattuna”, hän sanoi, palaten Jeren viereen sängylle. “Elisa on tosi arvaamaton”.
“Tai sitten se vaan oikeasti halusi puhdistaa ilmaa”, Jere laski kätensä Bojanin olalle. “Ihmiset muuttuu. Eiköhän meillä oo siitä ihan tarpeeksi kokemusta”, hän hymyili.
“Miten sä edes lämpenit mulle? Mähän olin ihan perseestä”, Bojan huokaisi nojautuen vasten Jereä, joka naurahti, suukottaen Bojanin poskea.
“No ihan voisin kysyä sulta samaa, mähän vaan heitin paskaa läppää ja vittuilin sulle”, Jere sanoi ja Bojan hymyili. “No joo, mutta mä olin sut huomannu jo aiemmin, mutta sillon sä olit vielä sen Mikon kanssa”, hän sanoi.
Jeren suu loksahti auki ja hän katsoi Bojania suoraan silmiin. “Oikeesti? Oisiksä yrittäny mua aikasemmin, jos en ois ollu varattu?”
Bojan kohautti olkiaan, mutta hänen hymynsä paljasti. “Ehkä”. Jere hyökkäsi halamaan Bojania. “Oonko mä noin vetovoimainen? Tämmöset komistukset haluis mua vaikka olin varattu”, Jere nauroi vasten Bojanin kaulaa.
“Sä oot just niin vetovoimainen. Onneks mun ei tarvi enää huolehtia, koska sä oot nyt mun, eikä kellään muulla oo mitään asiaa kommentoimaan tätä meidän juttua”, Bojan sanoi, painaen pieniä suukkoja Jeren kaulalle.
“Sä voit vaikka näyttää mulle kuinka vetovoimainen mä oon”, Jere kuiskasi Bojanin korvaan. Bojan pysähtyi ja tunsi kylmät väreet selässään. “Jaahas, enkö mä oo sitä tänä aamuna tehny vielä selväksi?” Bojan kysyi hymyillen. “Nooo… joo, mutta aina sen voi tehdä vielä selvemmäksi”, Jere hymyili viekkaasti ja Bojan naurahti.
“Selvä, kyllä mä sen sulle selväks teen”.
Bojan oli lähtenyt töihin ja Jere heräsi yksin. Jere arvosti suuresti Bojanin työtä nuorten parissa, mutta samalla hän toivoi että Bojan voisi vain hengailla hänen kanssaan.
Vihdoin, kun Jere sai kammettua itsensä sängystä ylös, hän huomasi keittiönpöydällä olevan lapun. “Huomenta rakas <3 Oon töissä viiteen asti ja sen jälkeen mennään vaikka kävelylle yhessä. Syö ihan mitä kaapeista löydät ja jos tulee tylsää niin tässä on pleikan salasana ***********. Rakastan sua, nähään illalla!! <3 - Bojan”.
Jeren sydämeen särki, hyvällä tavalla. Bojan oli niin kultainen ja ajatteli Jereä enemmän kuin Jere on koskaan ajatellut itseään. Tuntui niin hyvältä, että Bojan piti hänestä huolta. Kumpa Jere pystyisi vain antamaan saman takaisin.
Samalla hetkellä Jere sai idean. Hän voisi siivota täällä ja laittaa ruoan illaksi valmiiksi. Hän haluaisi auttaa Bojania kaikin mahdollisin keinoin.
Aamupalan jälkeen Jere rupesi toimimaan. Hän löysi Bojanin siivouskaapin ja otti sieltä ensimmäisenä pölyrätin ja pesuaineen. Hän oli löytänyt myös Bojanin kaiuttimen, josta hän oli laittanut itselleen siivousmusiikkia.
Jere pyyhki pölyt, tiskasi Bojanin tiskit, imuroi ja pesi vessan. Hän katseli työnsä jälkeä tyytyväisenä. Jere ei muista, koska olisi viimeksi nähnyt näin paljon vaivaa jotakuta varten. Bojan ansaitsi tämän.
Samalla Jere tajusi, että Bojan tosiaan olisi täydellinen poikaystävä. Miksi Jere oli ahdistunut asiasta? Olisiko hän täydellinen poikaystävä Bojanille? Pystyisikö hän siihen?
Jere istahti sohvalle ja pyyhkäisi silmäkulmaan muodostuneen kyyneleen. Mikolle hän ei koskaan kelvannut. Mitä jos Bojanin kanssa kävisi samoin? Mitä jos hän ei vain ollut tarpeeksi kenellekään? Jos Jereä ei vain ole tarkoitettu rakastamaan?
Jere ravisteli ahdistavat ajatukset mielestään ja päätti lähteä tutustumaan Bojanin lähikauppaan, jotta hän saisi valmistettua heille iltaruoan, kun Bojan palaisi töistä. Nyt ei olisi aikaa ahdistua.
Bojan olisi kotona noin tunnin päästä. Jere pilkkoi perunoita ja porkkanoita lohikeittoa varten. Hän toivoi, että Bojan pitäisi lohikeitosta, mutta se oli yksi Jeren lempiruoista. Lisäksi Jere oli ostanut limppua keiton kaveriksi ja ruusuja koristeeksi maljakkoon.
Keitto porisi liedellä ja Jere oli juuri saanut pöydän katettua, kun hän kuuli avaimen kiertyvän lukossa. Ovi aukesi ja Jereä alkoi heti hymyilyttää, kun hän tajusi Bojanin saapuneen kotiin. “Moi!” Hän huikkasi.
Bojan tuli eteisestä suu auki. “Ootko sä siivonnu?” hän kysyi katsellen ympärilleen. “Joo oon”, Jere sanoi hymyillen leveästi. “Ja laittanu ruokaa?” Bojan sanoi katsahtaen keittiön suuntaan. Jere nyökkäsi.
Bojan kaappasi Jeren syleilyynsä. “Kiitos rakas, mä oon niin onnellinen, kun mulla on sut”, hän sanoi suudellen Jereä. “Samoin”, Jere vastasi hymyillen.
“Ainiin, mä oon vähän miettinyt”, Jere sanoi ja katsoi Bojania silmiin. “Ja mä tulin siihen tulokseen, että mä olisin maailman onnellisin jos sä olisit mun poikaystävä”, hän sanoi ja Bojanin kasvoille nousi onnellinen hymy.
“Sitten mä olen sun poikaystävä ja mä olen myös maailman onnellisin”.
“Mä en ihan tienny tykkäätkö sä lohikeitosta, mutta sitä mä tein”, Jere sanoi laskiessaan kattilan pöytään. “Oi, mä rakastan lohikeittoa!” Bojan hymyili leveästi ja Jere ojensi kauhan hänelle. “No hyvä, nyt saat sit arvioida mun ruoanlaittotaidot”, Jere naurahti.
He olivat syöneet, jutelleet ja nauttineet toistensa seurasta. Bojan oli ylistänyt Jeren lohikeiton maasta taivaaseen. Ruokailun jälkeen he pötköttelivät toistensa syleilyissä, Bojanin sängyllä.
“Mä oon niin kiitollinen sulle, sä oot täällä rehkinyt koko päivän”, Bojan sanoi ja silitteli Jeren selkää. “Sä oot ollu niin täydellinen, niin mä halusin tehä jotain kivaa sulle”, Jere hymyili ja Bojan suuteli häntä.
“Tosi ihanaa, mutta älä jooko ajattele, että tää meidän suhde on joku kilpailu. Me molemmat annetaan se panos tähän, joka sillä hetkellä on mahdollista. Sä oot aivan ihana just noin, eikä sun tarvi tehdä asioita vaan, jotta olisit paras mahdollinen poikaystävä, koska sä oot jo”, Bojan sanoi, painaen suukon Jeren nenänpäähän.
“Äläkä luule, etten mä olisi kiitollinen. Mä olen ihan äärettömän kiitollinen siitä kaikesta mitä sä oot tänäänkin tehnyt”, Bojan vielä lisäsi ja Jere nyökkäsi. “Mä ymmärrän kyllä, mä vaan halusin helpottaa sun elämää, kun sä oot ollu koko päivän töissä, eikä mulla ollut muutakaan tekemistä”, Jere hymyili. “Kiitos Jere, mä rakastan sua ihan älyttömästi!” “Niin mäkin sua”.
Jeren ilme oli surkea. Hän ei halunnut päästää Bojanista irti. “Mä en halua mennä”, Jere kuiskasi ja Bojan suukotti hänen otsaansa. “Mä tiedän, enkä mä haluaisi että sä meet, mutta me nähdään ens viikolla taas. Siihen ei oo enää montaa päivää”, Bojan kuiskasi takaisin ja halasi Jereä entistäkin tiukemmin.
“Niin”, Jere sanoi haudaten kasvonsa Bojanin paitaan. “Älä sit unohda mua”, Jere sanoi ja Bojania olisi naurattanut, jossei Jeren ääni olisi ollut niin surullisen kuuloinen. “Nyt sitten”, Bojan irrottautui Jerestä sen verran, että pystyi ottamaan tämän kasvot käsiinsä.
“Mä rakastan sua, en tiedä miten helvetissä saisit mut unohtaan sut tässä kuuden päivän aikana”, Bojan sanoi vakavasti ja Jere naurahti kevyesti. “Mä rakastan sua myös”, hän sanoi ja nyt kyyneleet alkoivat valua.
He suutelivat pitkään ja sen aikana Jeren juna oli saapunut laiturille. “Pidä itsestäs huolta, ja kerro Mikelle terveisiä”, Bojan kuiskasi ja painoi vielä yhden suudelman Jeren huulille.
“Mä rakastan sua”, Jere sanoi vielä, ennen kuin irrottautui ja lähti suuntaamaan kohti junaansa. “Niin mäkin sua!” Bojan vielä huikkasi ja Jere vilkutti hänelle.
Bojan oli jäänyt odottamaan junan lähtöä ja Jere sai vielä heilutettua hänelle ikkunasta. Kun juna lähti, Bojan jäi katsomaan sen perään. Olo tuntui tyhjältä.
Junamatka oli uuvuttava. Jeren päässä pyöri miljoona ajatusta, mutta päällimmäisenä oli se kuinka pahasti hän oli rakastunut. Jere ei pystynyt järjellä käsittämään lähiviikkojen tapahtumia.
Juna alkoi jarruttaa ja Jerelle tuli valtavia flashbackejä siitä illasta, kun he olivat Bojanin kanssa kohdanneet junassa. Se oli ollut hyvin samoilla paikkeilla, Seinäjoen jälkeen, mutta ennen Tamperetta.
“Joudumme pysähtymään teknisen vian vuoksi, pahoittelemme tilannetta”.
Kylmät väreet valtasivat Jeren koko kehon. Millä tuurilla? Tämä olisi viimeinen juna, jolla hän ikinä matkustaisi. Pian kuului pamaus ja kaikki valot sammuivat. Tuli täysin hiljaista.
Jotkut matkustajat alkoivat ihmetellä tapahtunutta keskenään. Junasta oli selvästi lähtenyt kaikki virrat. Jeren rinnassa alkoi kuplia ahdistus. Hänen oli soitettava Bojanille.
“Moi! Ootteko jo Tampereella?” Bojan kysyi iloisella äänellä. “E- ei, kun me ollaan jumissa taas jossain korvessa ja tästä junasta meni kaikki valot ja -ja -ja mua ahdistaa ihan helvetisti”, Jeren ääni oli lähes kuiskaus ja Bojan tiesi heti, että Jere tarvitsi häntä enemmän kuin koskaan.
“Otat ihan rauhassa, mä olen täällä sun kanssa. Kaikki on hyvin”, Bojan sanoi ja Jere yritti vain hengittää rauhassa. “Kiitos Bojan”, hän kuiskasi. “Tottakai, mä rakastan sua”.
Bojan pysyi Jeren seurana siihen asti, että junan valot syttyivät taas ja kuulutettiin, että he pääsisivät jatkamaan matkaa. “Kiitos kun olit seurana, mä rakastan sua”, Jere sanoi ja hän pystyi kuulemaan kuinka Bojan hymyili. “Tottakai, mäkin rakastan sua. Soita, kun pääset Mikelle”.
Jere laahusti rautatieasemalta raitiovaunuun ja sieltä kohti Miken asuntoa. Pian hän oli jo oven takana ja soitti ovikelloa.
“Moi!” Mikke oli selvästi iloinen nähdessään veljensä. Hän veti Jeren nopeaan halaukseen. “Mitä kuuluu?”
“Tosi hyvää! Vähän väsyttää, mutta en oo hetkeen ollu näin onnellinen”, Jere vastasi ja Miken kasvoilla oli lempeä hymy. “Sä et tiedäkään kuinka iloinen mä oon sun puolestas”.
“Mä tein pitsaa, toivottavasti maistuu!”
Pitsa Jerelle maistui, mutta silti ikävä kalvoi häntä jo sisältä. “Mä nään, että sulla on jo ikävä Bojania”, Mikke sanoi, istuen oman pitsapalansa kanssa häntä vastapäätä.
Jere naurahti kuivasti. “Ai näkyykö se noin selkeesti ulospäin?” Hän kysyi haukaten pitsaansa. “No ainakin jos sut tuntee, niin näkyy”, Mikke sanoi ja hymyili. “Koska te näätte seuraavan kerran?” Mikke kysyi. “Bojan tulee tänne ens viikolla, me mennään asuntonäyttöön”, Jere sanoi.
Miken silmät suurenivat. “Oikeesti? Niinku yhteistä asuntoa?” Hän kysyi hämmentynenä. “No siis alustavasti mulle, mutta jos Bojan saa töitä täältä, niin toki me sit varmaan muutettais yhteen”, Jere kertoili ja Mikke tuntui olevan iloinen hänen päätöksestään.
“Toki huomenna selvenee, että jos mä saan sen työpaikan, niin sitten on varaa siihen vuokraan… toki siis…”, Jere katsahti veljeään. “Mä tarttisin ehkä apua siinä vuokravakuudessa”.
“Tottakai mä autan sua, maksat sit joskus takaisin kun on sellainen tilanne. Älä huoli”, Mikke sanoi ja hymyili. “Kiitos”.
“Ja mä oon ihan varma, että Katri ottaa sut takaisin töihin. Sehän tykkäs susta ihan hirveesti!”
“Huomenta!” Jere huikkasi astuessaan sisälle päiväkotiin. Paikka tuntui kuin toiselta kodilta, koska hän oli viettänyt siellä monta vuotta opintojensa jälkeen. “Jere! Niin ihana nähdä sua!” Katri tuli halaamaan häntä.
“Tää ei ole edes mikään työhaastattelu, mä haluan vaan tietää milloin sä voit aloittaa. Sä oot edelleen meidän puheissa täällä, teit pysymättömän vaikutuksen, sekä muihin työntekijöihin että lapsiin. Monet on kyselly koko syksyn sun perään, voi kuinka ne riemastuu kun kuulee että sä palaat!” Katri höpötteli, kun he kävelivät kohti hänen työhuonettaan.
“Ai, no vitsit. Mun olis sit pitänyt tulla takaisin jo aiemmin”, Jere sanoi hymyillen ja sulki oven perässään. “Haluatko sä kertoa miksi sä silloin lähdit? Lähdit niin pikaisesti, että mä vähän huolestuin susta”, Katri sanoi, istuen työpöytänsä taakse. Jere veti tuolin hänen eteensä.
“No, sanotaanko että olin tosi huonossa suhteessa silloin. Mun eksä rajoitti mua monellakin tavalla ja sit mä laihduin niin rajusti, että siihen meni mun kaikki voimat. En vaan pystynyt enää antamaan kaikkeani tälle työlle. Silloin kun lopetin työt niin huomasin tosi nopeesti, että palanen mua jäi tänne”, Jere selitti.
“Mä oon tosi pahoillani, kyllähän me silloin se sun raju laihtuminen huomattiinkin. Millainen sun tilanne nyt on?” Katri kysyi, availlen tietokonettaan.
“Nyt on tosi hyvä tilanne, mä oon rakastunu ja mun poikaystävä asuu Seinäjoella, mutta se etsii koko ajan töitä pk-seudulta, jotta voitais muuttaa sitten yhteen”, Jere kertoi hymy huulillaan.
“Ihanaa, mitäs se sun ukkelis tekee työkseen?” Katri kysyi. “Se on nuorisotyössä, tehny sitä yli vuoden jo seinäjoella”, Jere sanoi ja Katrin katse siirtyi häneen. “Siis nuorisotyönohjaajana?” Katri kysyi.
“Joo, Bojan luki sosiaalityötä myös yliopistoaikoina. Se haluais kouluttautua vielä, niin että se pääsis sosiaalityöntekijäksi. Nimenomaan lapsille ja nuorille”, Jere selitti ja Katri nyökkäili.
“Okei, no mulla vois olla kontakti, joka tarvitsis osa-aikaista nuorisotyönohjaajaa kesäksi ja ens lukuvuodeksi. Noin kolme tai neljä vuoroa viikossa. Siinä ois sit hyvää aikaa opiskella samalla”, Katri sanoi ja Jeren ilme kirkastui. “Oikeesti? Se ois ihan täydellistä. Jos mä soitan Bojanille heti?”
“Moi! Ethän oo töissä?” Jere kysyi. “No moi! En oo, mulla on vapaapäivä. Mitäs sulle? Olitko jo siellä haastiksessa?” Bojan kyseli iloisesti. “Joo, tai siis oon täällä tällä hetkellä. Katrin kanssa tässä vähän jutusteltiin ja sillä ois sulle asiaa, laitan sut kaiuttimelle”, Jere selitteli.
“Moikka Bojan, Katri Nieminen tässä moi”, Katri sanoi puhelimeen. “Moi!” Bojan vastasi. “Jere kertoi, että sä etsisit töitä pääkaupunkiseudulta”, Katri sanoi ja Bojan vahvisti. “Mulla on yksi tuttu Helsingin kaupungin nuorisotyön johtajistossa ja ne kaipailis kovasti osa-aikaista nuorisotyöntekijää täksi kesäksi ja ensi lukuvuodeksi. Kolme tai neljä vuoroa viikossa”, Katri sanoi.
“Sä pystyisit sit vaikka opiskeleen sitä sosiaalityötä siinä sivussa, jos siis vielä haluat”, Jere sanoi. “Siis oikeesti? Onko tää totta?” Bojan sanoi kuulostan hämmentyneeltä. “Tää on ihan täysin totta, saanko laittaa sun numeron eteenpäin? Minna soittelis sulle varmasti tän viikon aikana”, Katri sanoi. Hullu saisi olla, jossei tuohon tarjoukseen tarttuisi.
Jere ei pystynyt peittelemään koko kasvojen levyistä hymyään, kun hän palasi Miken luokse. “Mä nään, että meni aika hyvin”, Mikke sanoi, kun hänen pikkuveljensä saapui olohuoneeseen tyytyväisenä.
Jere kertoi koko tarinan siitä, kuinka nyt sekä hänellä, että mahdollisesti myös Bojanilla oli työpaikka. Jere aloittaisi heti ensi viikolla ja Bojan pääsisi varmasti ensi viikon aikana työhaastatteluun.
“Voi Jere, mä oon niin onnellinen teidän molempien puolesta. Kaikki tuntuu kääntyvän parhain päin!” Mikke sanoi halaten veljeään.
“Niinpä, puoli vuotta sitten, mä en olis voinut edes haaveilla tällaisesta elämästä”.
Jere tärisi laiturilla ruusut kädessään. Ilmat olivat taas viilentyneet, vaikka lähestyttiin jo huhtikuun loppua. Jere oli odottanut koko viikon tätä hetkeä, että he tapaavat Bojanin kanssa pitkästä aikaa.
Tai no, onko kuusi päivää pitkä aika? No siltä se ainakin tuntui.
“Juna Rovaniemeltä Helsinkiin, saapuu raiteelle neljä”.
Juna olisi se, joka toisi Bojanin Jeren luokse. Pian juna jo näkyi horisontissa ja Jereä alkoi jopa hieman jännittää. Ihan kuin he eivät olisi puhuneet jokaikinen päivä puhelimessa. Jereä silti jännitti.
Juna pysähtyi laiturille ja Jere alkoi silmäillä mistä vaunusta Bojan tulisi ulos. Ihmismassa liikkui kohti siltaa, mutta Jere yritti kaikkensa bongata Bojania joukkiosta.
Pian nelosvaunusta laiturille astui tuttu henkilö ja Jere alkoi liikkua ihmismassan vastavirrassa kohti Bojania. Pian he jo kohtasivat ja Bojan kaappasi Jeren syleilyynsä. “Moi”, hän kuiskasi ja Jere veti hänet samantien suudelmaan.
“Sä et tiedäkään kuinka ikävä mulla on sua ollu!” Jere sanoi hymyillen.
Jere ja Bojan kävelivät käsi kädessä kohti Miken asuntoa, jossa he tulisivat seuraavan viikon punkkaamaan. Hyvällä tuurilla tämä viikko selventäisi heidän yhteistä tulevaisuuttaan.
“Eli huomenna on se asuntonäyttö ja sulla on keskiviikkona se työhaastattelu?” Jere kertasi, kun he astuivat sisääl. “Moi Bojan!” Mikke tuli halaamaan häntä. “Kiva nähdä taas! Jere kertoikin että sulla ois mahollisesti töitä tarjolla täällä”.
“Joo, keskiviikkona on haastattelu, että toivottavasti nappais, niin pääsisin sit muuttaan tänne”, Bojan sanoi hymyillen ja asetteli kenkänsä tyhjään koloon Miken kenkähyllyyn. “Niimpä!”
“Se asunto on siis Hakunilassa, Vantaalla”, Jere sanoi avaten tietokonettaan, jotta hän voisi näyttää kuvia asunnosta. “Okei, onko sulla tietoa, missä se mun mahdollinen työpaikka olisi?” Bojan kysyi. “Joo, Katri sano, että se olis Hakunilan nuorisotila, sillä mä tän kämpän etsin”, Jere sanoi.
“Mites sun työpaikka?” Bojan kysyi. “No se on siitä ihan parin kilsan päässä, Vaaralassa”, Jere sanoi kääntäen läppärinsä kohti Bojania. “Tää oli paras mahdollinen sijainti meidän molempien töitä ajatellen”, Jere sanoi klikkaillen kuvien läpi.
“Okei, näyttää kyllä kivalta”, Bojan sanoi katsellen kuvia. “Tilava parvekekin, toihan ois tosi kiva. Mä en pysty muuttamaan ennen toukokuun loppua, koska mulla on työt siihen asti ja mun on pakko maksaa vuokraa siihen asti myös. Pystytkö sä kustantaan tän siihen asti yksin?” Bojan kysyi ja Jere katsahti vuokraa, joka oli yli 1000 euroa.
“Mun kuukausipalkka on päikyllä noin 1700, että jos elää mahdollisimman tiukilla, niin kyllä mä pystyn siihen. Mikke lupasi jo auttaa sen vuokravakuuden kanssa”, Jere sanoi ja Bojan nyökkäsi. “Okei, ja siis tottakai mä sitten autan jos tulee ahdinko, muista se”, Bojan sanoi ja Jere suukotti hänen poskiaan. “Kiitos, mä muistan sen. Sä oot niin ihana”.
Tiistai aamu valkeni ja Jere ja Bojan olivat lähijunassa jo yhdeksältä aamulla. He eivät ottaneet riskiä siitä, etteivät he myöhästyisi. Jerelle aamut eivät olleet tähtihetkiä, mutta hän tiedosti, että töiden alkaessa olisi taas totuttava aamuherätyksiin.
Bojan suukotteli hellästi Jeren otsaa. “Kohta sun on pakko tottua aikasempiin aamuihin”, Bojan sanoi hyväntuulisesti. “Mä tiedän, mutta kyllä siihen sit tottuu kun on pakko”, Jere mutisi vastaukseksi.
He astuivat ulos junasta ja Jere ohjeisti Bojania oikealle bussipysäkille.
“Reino Koskinen, kiinteistövälittäjä”, mies esittäytyi kätellen heitä kumpaakin. “Jere, kiva tavata. Tässä on Bojan”, Jere esitteli. “Hauska tavata, tervetuloa. Te olettekin ensimmäisiä”, Reino kertoi antaen heille suojat kenkiinsä ja päästäen heidät sitten sisälle asuntoon.
Jere ja Bojan kiertelivät katsellen ympäriinsä. “Tykkäätkö?” Bojan kysyi, kun Jere pysähtyi katselemaan parvekkeelta ulos. “Joo, tykkään tosi paljon”, Jere vastasi hymyillen.
“No? Mitäs mieltä?” Reino kysyi, kun Jere ja Bojan astuivat parvekkeelta takaisin. “Tykkään kyllä tosi paljon, mutta mulla olis yks kysymys”, Jere sanoi ja Reino nyökkäsi. “Tottakai”, Reino vastasi.
“Tilanne on siis se, että Bojan tässä on mun kumppani ja ois muuttamassa toukokuussa mun kanssa yhteen. Ja siis mä voisin muuttaa tänne jo nyt, niin onko siinä jotain mitä pitäis huomioida?” Jere kysyi. “Siis olettaen, että saisin tän asunnon”, hän lisäsi nopeasti.
“Ei siinä tarvitse mitään erityistä huomioda. Vuokrakodin täytyy olla jomman kumman nimissä ja sitten kun Bojan muuttaisi tänne, hän tekisi vain oman muuttoilmoituksensa. Vuokrauksen kannalta siinä ei ole mitään erityistä huomioitavaa”, Reino vastasi nyökäten.
“Okei, kiitos”, Jere sanoi, kääntyen sitten Bojanin puoleen. “Mä kyllä tykkään tästä asunnosta tosi paljon”, hän sanoi ja Bojan hymyili. “Noni, no sitten sun varmaan kannattaa toivoa parasta”, hän vastasi.
“Sen verran voin kertoa, että eilisessä näytössä oli kaksi vierailijaa, joista toiselle tämä oli huono sijainti ja toiselle turhan suuri. Eli siis, jos olet halukas vuokralainen, niin pystyn yhdistämään sut tästä heti vuokranantajaan. Asunto on tyhjä, joten niinkuin ilmoituksessa luvattiin se olisi heti muuttovalmis. Veikkaan, että kerkeäsitte tekemään vuokrasopimuksen jo ihan tällä viikolla”, Reino kertoi ja Jeren silmät suurenivat.
“Oikeesti? Vau!! Kiitos, siis tottakai olen halukas vuokralainen. Tää kämppä on ihan täydellinen ja täydellisellä sijainnilla meidän töiden suhteen!” Jere hihkui ja Reino hymyili. “Hyvä, mä välitän sun numeron vuokranantajalle, ja pyydän olemaan yhteydessä mahdollisimman pian!”
-------
Jere käänsi avainta alaoven lukossa. Tuntui ihanalta olla pitkän päivän jälkeen kotona. Päiväkotityö oli samalla niin palkitsevaa, mutta myös puuduttavaa. Jere raahautui portaita ylös ja joka askeleella vain haaveili pitsanpalasta, jonka oli säästänyt viikonlopulta.
Vihdoin neljäs kerros oli saavutettu ja Jere avasi kämppänsä oven. Hän astui pimeään asuntoon ja asetteli kenkänsä hyllyyn. Jere napsautti olohuoneeseen valot ja oli heittämässä kassiaan sohvalle, kun tajusi että siinä istui joku.
“Hui saatana!” Hän huudahti, kunnes tajusi sen olevan Bojan. “M- mitä helvettiä sä täällä teet?” Jere oli edelleen šokissa, joten kysymys kuulosti äkäisemmältä kuin hän oli tarkoittanut.
Jere oli myös uupunut. Viime viikot hän oli tehnyt ylimääräisiä vuoroja, jotta saisi vuokran maksettua. Jeren puhelin oli päättänyt hajota alkukuusta, joten se oli turhan iso yllättävä menoerä. “Mä tulin yllättään sut”, Bojan sanoi, nousten paremmin istumaan.
“Mä- Mä en tarkottanu olla noin tyly”, Jere sanoi ja yhtäkkiä tunsi kyynelten valuvan. “Anteeks Bojan”, Jere nyyhkytti, lahoten lattialle. Bojan oli salamana hänen luonaan ja kietoi kätensä tiukasti Jeren ympärille.
“Jere rakas, kaikki on hyvin”, Bojan kuiskasi ja suukotti Jeren ohimoa. “Mä oon vaan niin väsyny ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle”, nyt nyyhkytys oli vaihtunut jo vuolaaseen itkuun. “Voi rakas”, Bojan tiukensi otettaan entisestään.
“Onko sulla huomenna töitä?” Bojan kysyi, kun Jere oli hieman rauhoittunut. “Ei oo, mulla on nyt kolme päivää vapaata”, Jere niiskautti. “Hyvä, mun tavarat tulee torstaina”, Bojan sanoi. Jere jähmettyi ja käänsi katseensa kohti Bojania.
“Siis mitä?” Hän kysyi hämmentyneenä. “Yllätyys”, Bojan kuiskasi. “Mä pääsinkin muuttamaan jo nyt”, hän sanoi ja Jereä alkoi itkettää uudelleen. Hän veti Bojanin suudelmaan ja kietoi sitten kätensä tämän kaulan ympärille.
“Tää on mun elämän paras yllätys, mä rakastan sua niin paljon!” Jere nyyhkytti ja Bojan naurahti lempeästi. “Mäkin rakastan sua, mä en malta odottaa, että mä saan herätä joka aamu sun vierestä”.
Jere sai vihdoin haaveilemansa pitsapalan lämmitettyä itselleen iltapalaksi. Hän pääsi nauttimaan sitä Bojanin kainaloon sohvalle, samalla kun Bojan katseli jotain realityohjelmaa.
“Ootko sä nukkunut huonosti?” Bojan kysyi, kun Jere asettui mukavasti hänen kainaloonsa. “En, kuinka niin?” Jere kysyi, katsahtaen kohti Bojania. “Ei kun mietin vaan, kun sanoit että oot ollu niin väsyny”, Bojan sanoi siirtäen kaiken huomionsa televisiosta Jereen.
“Nosiis oon vaan tehny vähän ylimääräsiä vuoroja tässä kuussa”, Jere sanoi kohauttaen olkiaan ja haukaten palan pitsastaan. “Ai? Onko työ imaissut taas mukaansa?” Bojan sanoi tutkien Jeren muuttuvia ilmeitä.
“Osittain ehkä joo, mutta kun se mun puhelin hajos sillon alkukuusta”, Jere aloitti, laskien pitsalautasensa sohvapöydälle ja käpertyen paremmin Bojanin kylkeen. “Niin, en ois saanu vuokraa maksettua jos en ois tehny vähän enemmän vuoroja”.
“Jere”, Bojanin ääni oli pehmeä, mutta siinä oli vakava sävy. “Mikä on ‘vähän enemmän’?”
“No siis…”, Jere katsahti alas, eikä selvästi halunnut kertoa. “Jere?”
“Oon nyt tehny kolme viikkoa kuus vuoroa viikossa”, Jere myöntyi ja Bojan veti hänet heti syliinsä, kietoi kädet tiukasti hänen ympärilleen ja alkoi silitellä Jeren selkää.
“Mikset sä oo kertonu? Mä olisin ihan hyvin voinut lainata sulle rahaa? Tai vaikka maksaa tän kuun vuokran, ei se olis ollut iso juttu”, Bojan kuiskasi vasten Jeren kaulaa.
“Sä tiedät etten mä tykkää mistään säälistä”, Jere mutisi takaisin. Nyt Bojan irrottautui Jerestä sen verran, että pystyi katsomaan häntä silmiin. “Jere, ei tässä ole kyse säälistä, vaan rakkaudesta. En mä sääli sua, vaan mä rakastan sua. Siinä on vissi ero”.
Jere sulki silmänsä ja huokaisi syvään. “Mä vaan niin halusin pärjätä omillani, nyt kun oon taas päässy jaloilleni”, hän kuiskasi, yrittäen kaikkensa pitääkseen itsensä kasassa. “Voi muru, mä arvostan ihan hirveesti tota sun asennetta, mutta aina ei tarvi pärjätä yksin”, Bojan sanoi, ottaen Jeren kädestä kiinni.
“Niin, mä oon ehkä vähän liian tottunut siihen mentaliteettiin. Mutta veikkaan, että sekin alkaa helpottuun, nyt kun sä asut täällä”, Jere sanoi, avaten silmänsä. “Mä pistän sen mentaliteetin helpottuun, mä olen sun tukenasi ihan kaikessa”, Bojan sanoi.
“Kiitos, mä rakastan ja arvostan sua ihan hirveesti”, Jere kuiskasi ja Bojan veti hänet suudelmaan. “Niin mäkin sua”.
“Mieti, me oikeesti asutaan nyt yhdessä!” Jere sanoi ja vihdoin hymy nousi hänen huulilleen. Bojan suuteli häntä uudestaan. “Niimpä! Jos olisit niille Jerelle ja Bojanille siellä junassa kertonu, että noin puolen vuoden päästä te asutte yhdessä, niin ei välttämättä olis uskonu!” Bojan naurahti.
“Nojoo, mut toisaalta sä suutelit mua sinä samana iltana ekaa kertaa!” Jere sanoi painaen osoittavan sormensa vasten Bojanin rintaa. “Niin taisin tehdä, eikä onneks ollut vika kerta!”
“Pöh, hölmö!” Jere naurahti, mutta kumartui silti suutelemaan Bojania uudelleen. “Ei se oo hölmö, joka tekee alotteen, vaan se joka siihen vastaa”.
“Ihanko ite keksit ton?” Jere nauroi. “Mahdollisesti?” Bojan sanoi hymyillen leveästi. “Just joo, sitä paitsi, kumpi karkas?”
“Miten sut saa hiljaseks?” Bojan nojasi päätään taaksepäin ja huokaisi. “Tukkimalla suun?” Jere ehdotti, kohottaen kulmiaan. “Jaa? No siihen mä kykenen!”
“Todista, hölmö.”