Chapter Text
Kellon lyödessä keskiyötä kesäkuun 21. päivänä, Satu hyppää nakuna järveen laituriltaan. Hänellä ei ole naapureita lähimaillakaan, eikä edes juhannus ole tuonut ihmisiä hänen lähelleen. He kaikki pelkäävät noitaa.
Satu ei asu tarpeeksi pohjoisessa kokeakseen yöttömän yön, mutta silti yö on tuskin hämärtynyt ennen kuin aurinko tekee taas nousuaan. Satu rakastaa Suomen kontrasteja, kesän yötöntä yötä ja talven melkein päivätöntä päivää.
Kesäpäivänseisaus on aina ollut tärkeä Satulle. Vaikka syyspäiväntasaus on monille muille eurooppalaisille noidille tärkeä, Suomessa kesäpäivänseisaus on tärkeämpi.
Vesi on vielä yllättävän lämmintä ja Satu nauttii sen silti virkistävästä vaikutuksesta. Hän ui muutaman kierroksen kotijärvensä päästä päähän ja nousee sitten takaisin lauturille. Hetken hän nauttii suviyön viileydestä kunnes ottaa ja laittaa pyyhkeen päälleen, istuen laiturille, liottaen jalkojaan järvessä.
Hän tuntee voimiensa voimistuvan. Tasaukset ja seisaukset vaikuttavat häneen aina niin, jopa silloin kun hän oli lapsi. Hänen mummonsa kasvatti hänestä sekä noidan että suomalaisen, joten hän on hyvin tietoinen siitä miten Suomessa juhannus on ihmisten lähin kosketus heidän entiseen uskontoonsa, luonnon voimien arvostamiseen ja vanhojen jumalien palvomiseen, vaikka se onkin kristinuskoon nykyään kääritty. Juhannus on aina ollut yksi hänen lempi juhlistaan.
Myöhemmin tänään Satu aikoo mennä lähikylään, etsiä kokon ja nauttia sen pakanallisesta lämmöstä. (Hän myös nauttii ihmisten suhtautumisesta itseensä) Hän aikoo saunoa, tehdä tämän vuoden ensimmäiset vastat, ja taikoa (muttei mitään ärsyttäviä rakkaustaikoja, koska kuka niitä muka tarvitsee? Aromanttisena Satu ei ole koskaan ymmärtänyt niiden tarvetta) ja nauttia erityisen vahvasta luonnon läheisyydestä.
Ja päivän loputtua, hän hyppää taas järveen. Juhannus on aina hyvä uhripäivä järven ja tulen hengille. Satu ottaa siitä kaiken ilon minkä saa, niin kuin hänen mummonsa opetti.