Work Text:
Vantaalla valkoinen joulu ei ole itsestäänselvyys, mutta toistaiseksi sää näyttää lupaavalta. On vasta kolmas päivä joulukuuta ja maata peittää jo ohut lumikerros, joka narskuu mukavasti kenkien alla, Jeren matkatessa kohti työpaikkaansa.
Aurinko alkoi jo hiljalleen pilkottaa horisontista ja se loi toivoa kauniista, aurinkoisesta päivästä. Pakkasta ei ole kauheasti, mutta sen verran kuitenkin, että nenänpää ja posket ovat saaneet kevyen punaisen värin ulkona kävellessä.
Jere työskentelee pienessä kirjakaupassa jouluapulaisena. Hänelle on onneksi myös lupailtu, että työt voisivat jatkua myös ensi vuoden puolella, joulun jälkeen. Se olisi Jerelle suuri helpotus, koska töiden saaminen on ollut hänelle jostain syystä äärettömän vaikeaa.
Jere avasi kaupan etuoven lukosta ja astui sisään. Tuttu kello kilahti oven yläpuolella ja Jere tunsi olonsa kotoisaksi, kaupan ominainen tuoksu valtasi hänen sieraimensa.
Jere vietti jo lapsena paljon aikaa tässä samaisessa kaupassa, vaikkeivat kirjat niinkään kiinnostaneet. Jere tuli kauppaan aina Ailan seuraksi, vain juttelemaan ja monesti Aila tarjosi hänelle keksejä ja mehua. Ailasta tuli nopeasti Jerelle kuin kolmas isoäiti. Nyt Jere teki töitä Ailan kanssa, joka tuntui kuin hän olisi päässyt elämään lapsuuden unelmaansa. Jere nautti täysin rinnoin kirjakaupassa työskentelystä.
Jere käänsi ikkunassa olevan kyltin, niin että ulospäin näkyi Auki -teksti. Tämän jälkeen hän laski pohjakassan ja merkkasi ilmoitustaululla olevaan listaan laskemansa summan. Kaikki oli juuri niinkuin pitääkin.
Ilmoitustaululta Jeren silmiin pisti Ailan kirjoittama lappu “ Jos on hiljaista, niin varastossa on jouluvaloja ja -koristeita. Niillä voisi koristella kauppaa :) Kivaa aamua! - Aila”
Jere innostui heti ajatuksesta, että hän saisi koristella kaupan jouluiseksi. Jere rakastaa joulua. Sen tunnelma on jotain mitä ei voi kokea milloinkaan muulloin. Joulu on myös aikaa, jossa on vielä jotain lempeitä haikuja lapsuuteen.
Perinteinen jouluateria pidettäisiin jälleen 20. joulukuuta, johon Pöyhösten suku kokoontuisi. He eivät ole ikinä viettäneet jouluaattoa yhdessä, koska silloin monet ovat näkemässä muita sukulaisia tai viettämässä aikaa vain oman ydinperheen kesken, joten he ovat aina pitäneet erillisen jouluaterian muutamia päiviä ennen aattoa.
Joulu sai aivan uudenlaisen näkökulman, kun Jeren isoveli, Mikke, sai puolisonsa kanssa ensimmäisen lapsensa. Pari vuotta myöhemmin he saivat vielä toisen lapsen, ja yhtäkkiä Jere oli setä kahdelle pienelle ihmiselle, joita hän rakasti aivan äärettömästi.
Lapset toivat jouluun aivan erilaista innokkuutta ja jännitystä. Lapsien mukana tuli myös uusi perinne, Joulupukki .
Nyt jo viidettä vuotta heidän jouluateriansa päätyttyä pukki tulisi vierailulle ja jakaisi lahjoja. Se oli Jerestä ihana perinne, vaikkakin aika työllistävä. Kolme vuotta pukkina pystyi olemaan Jeren ja Mikken isä, mutta nykyään vanhempi Mikken lapsista osasi jo epäillä asiaa. Pukin oli oltava siis joku ulkopuolinen.
Kaupan varasto oli täynnä vanhoja, pölyttyneitä kirjoja. Niitä oli korkeina pinoina vasten kaikkia seiniä. Nyt lattialla oli myös kolme pahvilaatikkoa, joiden päällä luki tussilla kirjoitettuna JOULU. Jere avasi yhden laatikoista ja siellä oli erilaisia joulupalloja, sekä muovisia havuoksia. Toisessa oli jouluvaloja, ja kolmannessa tonttuja ja muutamia lyhtyjä. Näillä Jere saisi varmasti kaupasta erittäin tunnelmallisen ja jouluisen näköisen.
Hän raahasi laatikot pois pölyisestä varastosta, kaupan puolelle. Ja sitten Jere pääsi koristelun makuun. Hän aloitti kehystämällä oviaukon muovihavuilla ja laittaen niihin joulupalloja. Havuissa oli valot, jotka Jere laittoi myös päälle ja jo pelkästään yksi koriste toi kauppaan jouluista tunnelmaa. Jere tunsi olonsa niin onnelliseksi.
Kaupasta oli nopeasti muuttunut joulun ihmemaa, jota koristivat nyt useat jouluvalot, kynttelikkö ikkunalaudalla ja kirjahyllyjen päällä olevat havut. Muutamat lyhdyt ja tontut Jere oli myös asetellut ikkunalaudalle ja kassalle. Isoimman lyhdyn Jere päätti viedä ulos, oven viereen. Ehkä se kutsuisi enemmän asiakkaita.
Päivä oli hiljainen ja lounaansakin Jere söi täydessä hiljaisuudessa. Ulkona oli alkanut taas tupruttaa lunta, joka toi oman osansa joulutunnelmaa. Jere tajusi vihdoin myös napsauttaa päälle pölyisen radion, joka oli ollut taas turhan kauan käyttämättömänä.
Jere etsi jouluradion taajuuden ja käänsi radiota vielä hieman lujemmalle. Varpunen jouluaamuna alkoi soimaan ja Jere sulki silmänsä hetkeksi. Hän pystyi miltei tuntemaan joulumielen valtaavan hänet pala kerrallaan.
Jeren meditatiivisen jouluhetken keskeytti tuttu kellon kilahdus. Jere avasi silmänsä ja näki miehen astuvan sisälle kauppaan. “Tervetuloa! Voinko auttaa jotenkin?” Jere kysyi hymyillen. “Ei kiitos, tulin vain kattelemaan. Täällä on kivan jouluista!” Mies kommentoi hymyillen takaisin. “Joo, just tänään koitin vähän koristella”, Jere naurahti, nyökäten kohti tyhjiä koristelaatikoita. “Näköjään, oot onnistunut kivasti!” Mies oli selvästi vaikuttunut Jeren koristeista.
Jere järjesteli kirjahyllyä, johon saapuisi ensi viikolla uutuuksia. Vihdoin heillekin tulisi kirjoja, joissa käsiteltäisiin erilaisia vähemmistöjä, oli tulossa sekä tietokirjoja, että fiktionaalisia kirjoja. “Hei anteeksi”, mies oli ilmestynyt samaan hyllyväliin, käsissään muutamia kirjoja. “Joo?” Jere suoristautui.
“Mä haluaisin lukea jotain Suomen historiasta kertovaa, olisko sulla jotain suosituksia?” Hän kysyi hymyillen. “Joo, tottakai. Haluutko ennemmin jotain tietokirjaa vai fiktiota?” Jere kysyi, pyyhkien pölyisiä käsiään housuihinsa. “Ehkä fiktiota”, mies vastasi ja Jere nyökkäsi, johdattaen miehen toiseen hyllyväliin.
“Tässä on esimerkiksi Tuntematon Sotilas, erittäin tunnettu teos. Kertoo jatkosodasta ja perustuu tositapahtumiin. Ehdottomasti tunnetuin suomalainen klassikoteos”, Jere kertoi ja ojensi kirjan miehelle, joka luki takakannen esittelytekstin. “Sitten on myös samalta kirjailijalta, Täällä Pohjantähden Alla. Tää on trilogia, eli sarjaan kuuluu kolme kirjaa. Kertoo Koskelan suvun elämästä, ja siinä kuvataan paljon suomalaisen yhteiskunnan muutoksia. Näillä kirjoilla on myös jotain yhtymäkohtia”, Jere kertoi osoittaen miehen pitelemää kirjaa.
“Okei, vaikuttaa hyviltä vaihtoehdoilta molemmat”, mies sanoi hymyillen. “Joo, meillä on muuten tuolla lukunurkkaus, jossa voi lukee pari ekaa lukua ja sit vasta tehdä ostopäätöksen”, Jere sanoi hymyillen ja viittoi kohti kaupan takanurkkaa. “Okei, no mä voisin ehkä molempia pikkusen alottaa ja kattoo että kumpi kiinnostaa nyt enemmän”, mies sanoi hymyillen ja Jere ojensi myös toisen kirjan miehelle. “Kassalta saa myös kahvia, teetä, kaakaota tai mehua, jos tulee jano!” Jere vielä huikkasi.
Aika kului nopeasti ja pian kello kilahti, kun Aili astui sisälle. Hänen takistaan näki, että ulkona tuli jo paljon enemmän lunta. “Moi!” Jere sanoi iloisesti kassan takaa. Aili katseli ympärilleen tyytyväisen näköisenä. “Upeaa Jere! Sä olet tehnyt loistavaa työtä!” Aili sanoi ylpeästi ja taputti Jereä olalle.
“Onko käynyt paljon asiakkaita?” Aili kysyi, kun oli saanut takkinsa naulaan ja nimikyltin kiinni paitaansa. “Ei oikeastaan, muutama aamusta ja nyt yksi on tuolla lukemassa”, Jere kertoi ja Aili katsahti kohti lukunurkkaa. “Oih, onpa söpö poika!” Aili kommentoi.
Jere korjasi joulukoristelaatikot takaisin varastoon, jonka jälkeen mies oli saanut luettua. Hän hymyili Jerelle leveästi ja laski neljä kirjaa kassalle. “Mä en osannut päättää, niin otan molemmat”, hän hymyili. “No mutta hyvä, että saat nyt luettavaa!” Jere hymyili takaisin ja skannasi kirjat koneelle.
“Ootko meidän kirja klubin jäsen?” Jere kysyi ja mies pudisti päätään. “Olisitko halunnut liittyä? Jos liittyy, niin ekasta ostoksesta saa 15 % alennusta”, hän jatkoi. “No miksei”, miehen ilme oli koko ajan erittäin lempeä. “Okei, eli nimi?” Jere kysyi, valmiina naputtelemaan tietokoneelle. “Bojan Cvjetićanin”, mies sanoi, hymyillen jo valmiiksi, koska tiesi että hänen nimensä tulisi hämmentämään. “Ööö Bojan… mikä?” Jere kysyi ja Bojan naurahti, joten Jere naurahti luontevasti hänen mukanaan.
Bojanin sukunimi saatiin tavattua koneelle ja sinne lisättiin myös puhelinnumero ja sähköposti. “Okei, se tekis sitten 32,50€”, Jere sanoi ja näppäili summan kortinlukijaan. Bojan maksoi ostokset, samalla kun Jere pakkasi kirjat paperipussiin. “Tässä ole hyvä! Hyvää päivänjatkoa!” Jere ojensi pussin hymyillen Bojanille. “Kiitos paljon! Ja samoin!” Bojan sanoi, väläyttäen vielä viimeisenä hymyn Jerelle, ennen kuin kääntyi ja poistui kaupasta. Aili tuli takahuoneesta sanoen: “Sun vuorosi päättyy kohta, mut jos kelpaa niin toin glögiä takahuoneeseen!”
Pakkanen oli kiristynyt iltaa kohden ja Jeren kasvot punoittivat kovin, kun hän vihdoin astui omaan eteiseensä. Jere oli hautautunut toppatakkiinsa, muhkeaan huiviin ja pipoon. Hän ei halunnut tulla kipeäksi.
Huomenna Jerellä olisi vapaapäivä, joka tuntui ihanalta. Jere rakasti työtään, mutta muutama vapaapäivä aina silloin tällöin, tuntui erittäin ansaitulta.
Jere lämmitti itselleen mukillisen glögiä ja asettui istumaan nojatuoliinsa, kaivaen puhelimensa esille. Hän oli saanut Mikeltä viestin, jossa luki simppelisti: “Soita, kun pääset himaan”. Jere teki työtä käskettyä ja soitti samantien isoveljelleen.
“Moi”, Mikke vastasi puhelimeen. “Moi, oliks jotain tärkeetä?” Jere kysyi, hörpäten kuumaa juomaansa. “Joo, tai siis ei oo elämän ja kuoleman kysymys. Tai siis riippuu keneltä kysytään, jos kysytään lapsilta niin this is important ”, Mikke selitti. “Okei, eli?” Jere kysyi hämmentyneenä veljensä selityksistä.
“Sun pitäis hommata joulupukki tänä vuonna”, Mikke sanoi. “Täh? Miks minä?” Jere hämmentyi. “Koska meidän muksut on jo niin ketkuja, että meillä ei voi olla mitään tekemistä sen asian kanssa, ne sais sen jotain kautta selville. Löytäis jonku sähköpostin tai siis ihan mitä vaan, ne keksii kyllä keinot”, Mikke kertoili ja Jere vain kuunteli. “Joten ajattelin ulkoistaa tän asian sulla. Sä nyt varmasti löydät vaikka jonku nuoremman jantterin, joka haluaa vähän rahaa, pyörähtään 20. päivä yksissä joulukemuissa. Siinä ei mee ees kenenkään jouluaatto pilalle, aina ennenki on ollu helppo saada pukki”, Mikke selitteli. Eihän Jerellä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin suostua veljensä tarjoukseen. Kyllähän nyt Jere-sedän pitää taata veljen lapsilleen hyvä joulu.
Yleensä Jesse vastasi heti, kun hälle laittoi viestiä, mutta juuri tänä iltana ei miehestä kuulunut. Toisaalta oli perjantai-ilta, joten Jeren ei pitäisi yllättyä ollenkaan. Opiskelijan elämä oli railakasta arkena, mutta erityisesti viikonloppuisin. Jere päätti kuitenkin vielä yrittää soittaa Jesselle.
“Moi”, Jesse vastasi puhelimeen melkein heti. “Moi, tota, onko paha paikka?” Jere kysyi ja Jere vastasi kieltävästi. Sanoi olleensa juuri suihkussa ja seuraavaksi lähdössä parin koulukaverinsa kanssa baariin.
“Pystyisitkö oleen joulupukkina 20. päivä tätä kuuta, sillä meidän perinteisellä jouluaterialla?” Jere kysyi ja Jesse hiljeni hetkeksi. “Tota, me lähetään rukalle jo 18. päivä, kun ollaan siellä taas joulu. Sori, mut mä en voi kyl nyt auttaa”, Jesse sanoi ja Jere huokaisi.
“Okei, no tiiätkö sä ketään kuka vois?” Jere kysyi. “No siis on mulla pari koulukaveria, yks niistä tais tehä pukkikeikkaa viime vuonnaki, siis se vaihtari, oon mä siitä sulle puhunu. Se joka puhuu ihan törkeen hyvää suomee”, Jesse selitti ja Jere kyllä muisti puheet tästä miehestä. “Joo, no viittiks kysyä sitä? Tai heitä sen numero mulle, niin voin kyllä itekki kysyä”, Jere selitti. “Joo, mä hoidan. Lähteekös Pöyhönen tänää rellestää?” Hän sitten kysyi.
“Ei oikeen oo ketää kenen kans lähtee”, Jere harmitteli. “Onks sulla huomenna töitä?” Jesse jatkoi kyselemistä. “Ei, koko viikonloppu vapaana”, Jere sanoi. “No lähet meidän kans, ei siinä oo kun minä, pari mun ryhmästä ja pari niitä vaihtareita, siinähän samalla tapaat sit joulupukkiehdokkaan”, Jesse selitti ja vaikka Jere oli valmistautunut olemaan koko illan rauhassa kotonaan, niin silti juhlimishammasta alkoi hieman kolottaa. “No ehkä mä sit lähen”, hän lopulta myöntyi.
“Jes! Kiva! Me mennään kimppataksilla, se vaihtari asuu ihan siinä sun kämpän lähellä, niin koukataan sut sit vaa kyytiin samalla reissulla. Lähetään tästä meiltä kasin maissa, että jotai kymmenen yli varmaan siellä”, Jesse vielä selvensi. “Jes, kuulostaa hyvältä, nähään silloin!”
Jere oli käynyt pikaisesti suihkussa ja laittautunut hieman, hän oli jopa innostunut laittamaan kajaalia silmiinsä. Se oli vähän niin kuin Jeren tavaramerkki, vaikkei hän aina jaksanutkaan sitä käyttää. Jere katsoi itseään peilistä ja oli näkyyn yllättävän tyytyväinen. Hän oli pukeutunut simppelisti tummanharmaisiin, löysiin farkkuihin, joiden molemmissa polvissa oli reiät ja mustaan, hieman liian suureen, t-paitaan. Niiden päälle hän heitti vielä toppatakkinsa, huivinsa ja piponsa.
Jere taapersi talvivarusteissaan lähimmälle bussipysäkille, josta Jesse oli sanonut heidän poimivan hänet kyytiin ja pian Jeren siihen saavuttua tilataksi pysähtyikin hänen eteensä. Sivuovi aukesi ja iloinen Jesse toivotti Jeren tervetulleeksi, tarjoten lonkerotölkkiä suoraan käteen. Jere riisui hieman huiviaan ja pipoaan ennen kuin korkkasi tölkin. “Eli siis tässä on Jere, mun lapsuudenystävä ja siis edelleen ystävä. Ja täs on mun koulukaverit Tino, Elias ja Niko. Sit Lucas ja Christian on vaihtareita. Bojan me napataan vielä tosta vähän matkan päästä kyytin”, Jesse selitteli iloisesti, alkoholi kuplien hänen olemuksessaan. Kun Jere sai Jessen selitykset vihdoin sisäistettyä, hän pysähtyi hetkeksi. Siis Bojan? Voiko olla se sama Bojan, joka tänään vieraili kirjakaupassa? Vantaalla eii varmasti ollut toista Bojania.
Pian taksi pysähtyi jälleen ja Jeren arvaus todistettiin oikeaksi. Bojan, joka hyppäsi taksin kyytiin oli se sama Bojan, joka oli vieraillut tänään kirjakaupalla. “Moi!” Bojan tervehti iloisesti, heittäen ylävietoset muiden kanssa, kunnes istuutui Jessen toiselle puolelle.
“Miten menee?” Bojan kysyi hymyillen, riisuen huiviaan ja napaten omasta kassistaan siideritölkin. “Erittäin hyvin, tässä on muuten mun frendi Jere, se liittyi tällee ekstemporee meidän messiin”, Jesse esitteli ja Jere hymyili pienesti kohottaen omaa lonkerotölkkiään kohti Bojania. Bojan hymyili takaisin kilistäen heidän tölkkejään yhteen. “Hei, eks sä oo siel kirjakaupassa töissä?” Bojan kysyi ja Jere nyökkäsi, hörpäten lonkeroaan. “Joo oon”, hän sanoi kepeästi. “Oottekste siis tavannu?” Jesse kysyi heidän välistään ja molemmat nyökkäsivät. “Joo, mä kävin siellä just tänään ostamassa pari kirjaa”, Bojan selitti, korkaten oman juomansa.
Seurue oli varmasti yökerhon äänekkäin. Kovaääninen puhe ja laulu raikasi musiikin yli ja koko porukka nautti olostaan. “Ai niin Jere! Bojan on tässä se, joka on tehny sitä joulupukkikeikkaa viime vuonna!” Jesse tajusi mainita ja Jere kohotti kulmakarvojaan kysyvästi kohti Bojania. Tottakai, se oli juuri Bojan.
“Ai? Oisko pukille tarvetta?” Bojan naurahti hyväntuulisesti, heittäen kätensä Jeren olkien yli. Bojan oli jo selvästi hiprakassa, hymyillen leveämmin ja nojautuen lähemmäksi Jereä.
“Joo, tota… mun perheellä ja lähisuvulla on semmonen perinteinen jouluateria 20. päivä ja sinne tarvittais joulupukki, mun veljenlapsia varten”, Jere selitti, tuntien kuinka hänen poskiaan kuumotti. Bojan oli turhan lähellä ja turhan hyvännäköinen.
“Okei, mulla ei oo vielä yhtäkään keikkaa tälle joululle, että mä voin kyllä tulla. Paljonko te tarjootte?” Bojan kysyi noajutuen entistäkin lähemmäksi Jereä, koska musiikki oli taas voimistunut. “No siis, mä voin vielä varmistaa sen mun veljeltä. Millä hinnalla sä lähtisit?” Jere kysyi takaisin, melkein huutaen Bojanin korvaan. “Yleensä mä oon pyytäny 25€ tunti”, Bojan vastasi ja Jere nyökkäsi. “Mä uskon, että se on tosi hyvä, voin tietty kysyy, jos voitais maksaa sulle vielä enemmänkin”, Jere sanoi ja Bojan väläytti taas upean hymynsä hänelle. “Kiitos”, hän vastasi.
Jossain kohtaa iltaa Jereä alkoi jo hieman ahdistaa jatkuva läheisyys. Jereä ei sinänsä haitannut Bojanin läheisyys, vaan läheisyys ylipäätään. Bojan oli läheisyyden kaipuinen humalassa ja tänä iltana hänen kohteekseen oli jostain kumman syystä valikoitunut Jere.
“Mä käyn ulkona”, Jere oli sanonut Jesselle, joka oli jo ilmeestä tajunnut, että Jereä ahdisti. Jesse ymmärsi syyn ilman sanoja ja nyökkäsi hyväksyvästi Jerelle, joka lähti viipottamaan kohti yökerhon takaovea.
Ulkona oli pimeää ja pakkanen oli jälleen kiristynyt. Pakkastaivaalla tähdet näkyivät kirkkaana. Jere hengitti kylmää ilmaa keuhkoihinsa ja puhalsi sen höyryävänä ulos. Jere oli hämmentynyt Bojanin käytöksestä, hän ei oikein tiennyt mitä pitäisi miehestä ajatella. Toisaalta, Jere oli usein itsekin läheisyydenkaipuinen humalassa, mutta vain ihmisiä kohtaan jotka hän tunsi… tai siis ihmistä, eli siis Jesseä. Nyt Jere ei ollut kuitenkaan tarpeeksi humalassa, jotta hän olisi takertunut Bojaniin samalla tavalla.
Ovi hänen vieressään avautui ja Bojan astui ulos. “Hei Jere, sori. Mä en halunnu tehdä sun oloas epämukavaksi”, Bojan nojautui seinää vasten, katsoen Jereä anteeksipyytävästi. “Ei se mitään, mä oon yleensä humalassa ihan samanlainen, mä ehkä vaan vähän yllätyin”, Jere yritti naurahtaa iloisesti, mutta se kuulosti lähinnä kuivalta. “Okei, mutta toivottavasti ymmärrät, että mä en oikeesti halunnu tehdä sun oloas inhottavaksi”, Bojan sanoi kuulostaen huolestuneelta. “Älä huoli, kyllä mä tiedän ettet sä tarkoittanut”, Jere sanoi laskien kätensä Bojanin olalle. “No hyvä”, Bojan huokaisi.
“Mun veli haluaa muuten tarjota sulle 150€ kahdesta tunnista joulupukkina”, Jere vaihtoi aihetta ja Bojan kohotti kulmiaan. “Oikeesti?” Bojan kysyi hämmentyneenä. “Joo, se laitto mulle viestiä ja käski sanoo, että sä pyydät ihan liian vähän pukkina olemisesta. Monet pyytää kuulemma yli 100€ tunti tai vieläki enemmän”, Jere sanoi.
Ulkona oli alkanut hiljalleen leijaila lumihiutaleita ja ilma alkoi käydä vieläkin kylmemmäksi. Tämä oli sellainen lumisade, jossa Jere on aina haaveillut saavansa ensisuudelmansa. Hänen edelliset suhteensa olivat turhan muodollisia, eikä Jeren omille unelmille ja haaveille ollut tilaa. Jere ei ollut ikinä kokenut ensisuudelmaa lumisateessa.
Jeren haaveillessa, Bojan oli kaivanut tupakka-askin ja sytkärin taskustaan, tarjoten Jerelle, joka kohteliaasti kieltäytyi. “Oon yrittäny lopettaa”, hän vain kommentoi, kun Bojan asetteli savukkeen huulilleen, sytyttäen sen.
“Ootko onnistunut?” Bojan kysyi uteliaasti, puhaltaen savua ilmaan. “Joo, en oo polttanu tyyliin viiteen kuukauteen”, Jere sanoi, hieman ylpeyttä äänessään. “Vau! Toihan on tosi hyvin!” Bojan sanoi kuulostaen vielä ylpeämältä, kuin Jere itse. “Kiitti”, Jere hymyili pienesti. “Mäkin oon enää lähinnä juhlapolttaja, se ei oikeen sovi ton laulamisen kans yhteen”, Bojan kommentoi ja Jeren silmät sykähtivät. “Teeksä musaa?” Jere kysyi innokkaasti. “Joo, mulla on Sloveniassa bändi, tai siis nyt se on tauolla kun oon täällä”, Bojan kertoi ja Jere nyökkäsi. “Okei, mäki oon joskus tehny biisei”.
Jeren herätessä tuntui siltä, kuin joku olisi halunnut hakata tiensä hänen ohimoidensa lävitse. Pääkipu oli jotain niin hirveää, vaikkei Jere ollut mielestään juonut kauheasti. Silti krapula ja morkkis olivat kaksi asiaa, jotka tervehtivät häntä ensimmäisenä aamulla. “Vittu”, Jere huokaisi, nousten istumaan.
Yöpöydällä odotti särkylääke, vesilasi ja lappu: “Toivottavasti nukuit hyvin! - Bojan”. “Mitä vittua?” Jere sanoi ääneen. Miksi Bojan oli ollut hänen kotonaan? Jere yritti kaikkensa muistella mitä loppuillassta oli tapahtunut. Viimeinen asia, jonka hän muisti oli Jessen kanssa aloitettu shottikilpailu. Oliko kilpailu kuitenkin edennyt liian pitkälle?
Jeren puhelin oli luovuttanut, käynnistettäessä näytölle ilmestyi vain punainen akun kuva, ilmoittaen akun olevan tyhjä. Jere joutuisi vielä odottamaan, että saisi vastauksia. Hän luuli olleensa edellisenä iltana vain kevyessä hiprakassa, mutta päänsärky ja muistin menetys kertoivat toista tarinaa.
Vihdoin Jeren puhelin sykähti päälle ja näyttöön oli ensimmäisenä ilmestynyt viesti Bojanilta: “Huomenta! Sitten, kun alat kyseenalaistaan mitä eilen tapahtu niin soita!! <3: Bojan”. He olivat siis vaihtaneet numeroitaankin. Ennen kuin Jere kerkesi edes harkitsemaan Bojanille soittamista, niin Jesse soitti jo hänelle.
“Huomenta”, Jere vastasi ja sai epämääräistä mutinaa vastaukseksi. “Se vitun shottikisa kävi sit kummanki meidän kohtaloksi”, Jesse vihdoin sai sanotuksi ja naurahti päälle. “Mä en siis ainakaan muista sen jälkeen mitään”, hän lisäsi. “Juu sama, mutta siis vissiin Bojan oli tuonu mut himaan?” Jeren äänensävy oli hieman kysyvä. “Ei muistikuvia, mä soittelin tos Eliaksen kans ja se vaan sano, että Bojan on suhun ihan lääpällään. Siis IHAN kyljellään kuulemma”, Jesse naurahti.
“Jaha, no kiva kuulla… kai”, Jere pyöritteli päätään, ennen kuin jatkoi: “Mä en varmaa pysty enää kattoo sitä silmiin tän jälkeen”. “Ei oo eka eikä vika. Mut siis panitteks te?” Jesse kysyi, nyt hörpäten jotain juotavaa. “Ei… kai? Ei helvetti, en mä muista. Tuskin, ei se Bojan vaikuta sellaselta ihmiseltä”, Jere vähän jopa hätääntyi. “No ei kyllä, etkä säkään oo semmonen yhen yön juttu-tyyppi”, Jesse sanoi ja sai Jeren rauhoittumaan taas aloilleen.
“Numeroita me oltiin vaihdettu, se käski soittaa sille kun herään”, Jere selitti. “No soititko?” Jesse kysyi hörpäten jotain juotavaa. “No ei, kun luin sen viestin just kun sä soitit”, Jere selitti. Yhtäkkiä Jesselle tulikin kiire lopettaa puhelu. “En mä sit pidättele sua enempää, mut lupaa sit päivittää tilannetta”, Jere tiesi millainen virne Jessellä oli kasvoillaan. “Juujuu, nähään joskus”, Jere lopetti puhelin, pyöräyttäen silmiään. Sitten hän kohtasi seuraavan haasteen, joka oli puhelu Bojanin kanssa. Toisaalta, Jere halusi niin kovasti tietää, mitä tapahtui edellisenä yönä.
“Moi”, Bojan vastasi puhelimeen melkein heti. “Moi”, Jere vastasi ja nielaisi kovaäänisesti. “M- mitä yöllä tapahtu?” Jeren ääni oli värisevä ja epävarma. “Mitä sä muistat?” Bojan kysyi takaisin ja Jere huokaisi. “Mun muisti loppuu siihen shottikisaan”, Jere vastasi. “Okei, no siis ensinnäkin älä huoli, sä et oo tehny, etkä sanonu mitään tyhmää”, Bojan aloitti ja nyt Jere pystyi huokaisemaan helpotuksesta. “Sä siis olit vaan sen verran humalassa, että mä en uskaltanut jättää sua yksin ja me nyt asuttiin sen verran lähellä toisiamme, että päätin auttaa sut kotiin. Jesse kertoi sun osoitteen, vaikka aika hyvissä sooseissa sekin oli jo”, Bojan kertoi ja Jereä alkoi tosissaan harmittaa, ettei hän muistanut illasta mitään.
“Sä olit tosi söpö”, Bojan mainitsi ja Jere tunsi korviensa punehtuvan. “No en vitus ollu, varmaan ihan sika raskas ja ärsyttävä”, Jere vastasi ja Bojan naurahti. “Mä otin susta yhen videon, koska halusin, että näät kuinka söpö olit, oota lähetän sen sulle”, Bojan sanoi ja Jereä alkoi pelottaa mitä hän oli tehnyt tai sanonut.
Jere avasi videon ja katsoi itseään ympärikännissä, roikkumassa Bojanin kädessä. He olivat ulkona, todennäköisesti matkalla Jeren luokse. “Sä oot tosi mukava ja susta tulee paras joulupukki”, Jere mutisi videossa, nojaten päätään Bojanin olkaan.
Bojan vain naurahti videolla, tiukentaen otettaan Jeren olkien ympärillä. “Ja sä oot niin hyvännäkönenkin! Sulla on varmaa naiset jonossa odottamassa, että sä oot taas sinkku”, Jere mongersi videolla ja Bojania nauratti jälleen. “Voi kun tietäisit”, hän kommentoi. “Ootko sä sinkku?” Jere kysyi videolla, ja siihen video päättyi. Jere olisi halunnut tietää vastauksen.
“Näätsä? Ei mitään pahaa”, Bojan sanoi puhelimessa. “Nojoo, mut ooksä sinkku?” Jere kysyi ja Bojan tirskahti. “Oon, ja ei oo kuule jonoa vaikka kuinka hyvältä näyttäis”, Bojan naurahti. “Siis oikeesti? Sä oot sinkku?” Jere kyseenalaisti uudelleen. “Etkö usko vai?” Bojan sanoi huvittuneena. “Uskon uskon, sä vaan oot just semmonen naisten unelma, niin aattelin että.. tai siis mitä tää edes mulle kuuluu”, Jere esti itseään utelemasta ihan liikaa tämän tuntemattoman miehen elämästä. “Se on ihan ok kysyä ja mä vastaan vaan, että naisia ehkä oliskin jonossa, mutta ne ei mua kiinnosta”, Jeren sydän hypähti kurkkuun tuon kommentin kohdalla.
“Pitäiskö meidän vielä tavata. Voitais sopia niistä aikatauluista yms.”
Jereä jännitti tavata Bojan kahdestaan. Hän oli melkein ehdottanut treffejä Bojanille, mutta oli kuitenkin naamioinut tapaamisen joulupukkikeikan yksityiskohtien sopimiseen. Bojan oli suostunut heti, joten Jereä helpotti se tieto, että Bojan halusi tavata hänet.
Lunta oli taas satanut lisää ja se hidasti Jeren kulkua, koska jalkakäytäviä ei oltu vielä aurattu. Jere talsi pehmeässä pakkaslumessa kohti kahvilaa, jossa he olivat sopineet Bojanin kanssa tapaavansa.
Kahvila oli koristeltu jouluiseksi, valoja oli ripustettu sekä ulko-, että sisäpuolelle. Tunnelma oli jopa vähän romanttinen, joka sai aikaan pientä puristusta Jeren rintakehässä. Bojan selaili puhelintaan kahvilan edustalla, kun Jere saapui paikalle. “Moi”, hän tervehti iloisesti, sydän takoen rinnassa. “Moi!” Bojan irrotti katseensa puhelimesta ja veti Jeren nopeaan halaukseen. “Mitä kuuluu?” Bojan kysyi ja avasi kahvilan oven Jerelle.
“Ihan hyvää”, Jere vastasi, edelleen hieman jännittyneenä Bojanin seurassa. “Okei, no hyvä”, Bojan hymyili, mutta hänen ilmeessään paistoi huoli. “Mitä sä haluat? Mä tarjoan”, Bojan sanoi nyökäten kohti vitriiniä, jossa oli esillä erinäköisiä leipiä ja leivonnaisia. “Mä voin kyllä maksaa omani, ei sun tarvitse”, Jere mutisi, mutta Bojan pudisti päätään. “Ei käy. Mä maksan”, vihdoin Jere katsoi Bojanin silmiin ja niissä paloi huoli ja tarve auttaa. “Okei”, Jere myöntyi hiljaisesti.
Jere valikoi itselleen täytetyn croisantin ja kaakaon, jotka Bojan tarjosi hänelle hymyssä suin. Tämän jälkeen he etsivät pöydän rauhallisesta kulmauksessa ja istuivat alas. Pöydällä paloi pieni kynttilä ja sen vieressä oli posliininen joulutonttu.
“Onko sulla kaikki hyvin? Sä vaikutat jotenkin vaisulta?” Oli ensimmäinen kysymys, jonka Bojan esitti.
Jere haukkasi crosanttiaan ja yritti pitää hengityksensä tasaisena. Onko hänellä kaikki hyvin? Jere ei ollut ihan varma. Hän tunsi valtavaa vetovoimaa Bojania kohtaan, mutta se oli asia jota hän ei voinut sanoa ääneen.
“Mä en ihan tiedä, tai siis… niin”, Jere huokaisi ja hörppäsi kaakaotaan. “Et tiedä?” Bojan kallisti hieman päätään ja katseli Jereä silmät tuikkien. “No onko sulla ollut jotenkin huono fiilis lähiaikoina?” Bojan ehdotti ja Jere pudisti päätään. “Mulla on ollut semmonen epätietoinen olo tai siis, että tulevaisuus vähän pelottaa”, Jere aloitti ja hänen äänestään kuulsi epävarmuus.
Jere näytti siltä, että halusi vielä kertoa jotain, mutta ei ollut varma voisiko hän kertoa asiasta Bojanille. “Mä kuuntelen kyllä, enkä tuomitse”, Bojan sanoitti ymmärtävänsä Jereä. “Mä pelkään, että mä jään yksin”, Jere kakisti lauseen ulos.
“Mun edellinen suhde päättyi yli vuosi sitten ja oon sen jälkeen ollut vaan yksin”, hän jatkoi, eikä enää pystynyt katsomaan Bojania silmiin, vaan tuijotteli kaakaomukiaan. Hän havahtui, kun Bojan otti kiinni hänen kädestään ja puristi sitä hellästi. “Mä en usko, että sä tuut jäämään yksin. Sähän oot niin hauska ja symppis tyyppi”, Bojan sanoi hymyillen. “Kiitos”, Jere sanoi hymyillen pienesti.
“Mutta niistä aikatauluista”, hän vaihtoi aihetta ja veti kätensä nopeasti pois Bojanin otteesta. “Meidän ruokailu alkaa joskus viiden aikaan, niin toivottais että sä tulisit puoli seiskan aikaan”, Jere kertoi ja Bojan nyökkäsi. “Joo, kuulostaa hyvältä”, Bojan vastasi ja kirjasi kellonajat itselleen muistiin. Bojan ymmärsi nyt, että nämä asiat olisi yhtä hyvin voinut sopia viestitse… eli Jere halusi tavata hänet. Häntä alkoi hymyilyttää.
Jere avasi asuntonsa oven ja Jesse astui sisään sipsipussi kourassaan. “Mä toin vähän evästä”, hän hymyili ja seurasi Jereä sisälle asuntoon. “Ootsä siivonnu?” Jesse ihmetteli, istuen Jeren ruokapöydän ääreen. “Joo, eilen. Ei ollut muutakaan tekemistä”, Jere mutisi, etsien kippoa sipseille.
“Ootsä nähny Bojanin kans?” Jesse uteli, napaten ensimmäisen sipsin kulhosta. “No siis kerran”, Jereä alkoi heti punastuttaa kun tuo slovenialainen mies otettiin puheeksi. “Naamas kertoo eri tarinaa”, Jesse hymähti tyytyväisenä. “Just”, Jere tuhahti ja pyöräytti silmiään, kuitenkin hymyillen samalla. “Me vaan tavattiin, kun sovittiin siitä joulupukki keikasta, niinkun aikatauluista ja silleen”, Jere kohautti olkiaan. “Juu juu, kai tommoset asiat ois voinu hoitaa myös viestillä tai puhelimessa”, Jesse naurahti. “Mutta kun mä halusin…” Jere pysäytti itsensä. “Niinpä, sä halusit nähdä sen livenä!” Jessen ilme oli voitonriemuinen.
Jere ei jaksanut ollenkaan keskittyä Jessen valitsemaan toimintaelokuvaan. “Vuorotellen valitaan, aina ei voi saada sitä mitä haluu. Ens kuussa katotaan sit taas homo-romcomia”, Jesse muistutti. “Just”, Jere upposi entistä syvemmälle sohvan uumeniin.
“Mä oon varma, että Bojan vois sun kanssa kattoo ihan mitä sä haluat”, Jesse virnisti. “Älä jaksa”, Jere vastasi, naama jälleen punottaen. “Sä oot niin helppo kiusattava, ei tarvi ku mainita nimi ja äijä on ihan paloautona”, Jesse nauroi. “Älä naura mulle!” Jere risti kätensä ja mutristi alahuultaan. Jesse nauroi edelleen, mutta kurotti nyt pörröttämään Jeren hiuksia. “Muista mitä mä sanoin… se Bojan on suhun ihan lätkäs”.
Leffailta jatkui pitkälti samalla kaavalla. Jere valitti tylsästä elokuvasta ja Jesse kiusasi häntä Bojanista. “Teistä tulis kyllä oikeesti hyvä pari, sopisitte yhteen”, Jesse sanoi yhdessä kohdassa ja Jere nosti kulmiaan. “Ootsä tosissas?” Jere kysyi ja Jesse nyökkäsi.
Yhtäkkiä hänen ilmeensä ei ollut enää virnistelevä tai kiusaava, vaan ihan vakava. “Joo, sä oot just semmonen sopivan seko sählääjä räppäri ja Bojan on semmonen akateeminen opiskelija muusikko. Ihan täykky kombo”, Jesse sanoi ja Jere repesi täysin. Hänen paras ystävänsä käyttämässä sanaa “täykky” oli hänelle liikaa. “Sä et ikinä sano täykky”, Jere hirnui. Jesse yhtyi nauruun ja näin kaikki tuntui taas hetken kevyemmältä.
Jesse oli lähtenyt kotiinsa ja Jere tiskasi sipsikulhoa ja heidän lasejaan, kun hänen puhelimensa soi. Jere katsahti näyttöä ja se oli Bojan, joka soitti hänelle videopuhelua. Jere hämmentyi, mutta vastasi kuitenkin, asetellen puhelimensa ikkunalaudalleen, niin että voisi jatkaa tiskaamista.
Pian Bojanin naama ilmestyi hymyilevänä Jeren puhelimen näytölle. “Moikka”, Bojan sanoi. “Moi”, Jere vastasi, avaten hanan ja huuhdellen toisen laseista. “En kai mä häiritse”, Bojan sitten kysyi ja Jere pudisti päätään. “Et, meillä oli Jessen kanssa leffailta ja se lähti just hetki sitten kotiin”, Jere kertoili. “Oliks sulla jotain asiaa?” hän sitten kysyi.
“Ei oikeastaan, mä vaan halusin tietää että miten sulla menee”, Bojan sanoi ja Jere räpytteli hetken silmiään. “Ai”, hän sai sanottua. “No, mulla menee hyvin. Oli kiva viettää Jessen kanssa aikaa, meillä on joka kuukausi leffailta ja vuorotellen molemmat valitsee elokuvan. Mä en oo vaan mikään toimintaleffojen fani, ja ne on taas Jessen lemppareita”, Jere selitteli, tiskaten kulhoa samalla. “Ja nyt oli siis Jessen vuoro valita elokuva. Toisaalta, ei se leffa oo se pääjuttu vaan se, että me hengaillaan yhessä”, Jere vielä jatkoi. “Kuulostaa kivalta, onks toi teidän perinne?” Bojan kysyi. “No, ollaan me nyt varmaa joku viis vuotta tota pidetty yllä”, Jere vastasi.
“Millasista leffoista sä tykkäät?” Jere päätti kysyä, asetellen tiskaamansa astiat kuivumaan. Bojan naurahti hieman hermostuneesti. “Nyt et sano, että tykkäät jostain älykködokumenteista”, Jere kielsi, osoittaen puhelimen näyttöä sormellaan. “En! En todellakaan, mä kattelen aina jotain ällösöpöjä romcomeja”, Bojan tirskahti. Jeren suu loksahti auki. “JES! Sä oot mun sielunkumppani! Vihdoin mä olen löytänyt kaltaiseni!” Jere juhli, hypähdellen ilmaan. Bojan vain nauroi. “Meidän pitää pitää yhdessä joku leffailta, Jesse ei voi sietää mun romcomeja!”
Jeren ja Bojanin juttutuokio kesti lähemmäs kolme tuntia. Jere oli jo siirtynyt sängylleen makoilemaan, mutta edelleen he juttelivat niitä näitä. “Mistä sä olitkaan kotoisin?” Jere kysyi. “Sloveniasta, mut mun äiti on serbiasta”, Bojan vastasi ja Jere nyökkäsi päätään. “Puhutsä molempia kieliä? Vai puhutaanko niissä ees omia kieliä? Sori, mä en tiedä”, Jere naurahti. “Joo ei moni tiedä, mut siis puhun sekä sloveniaa, että serbiaa. Mut siis toki myös suomi, enkku ja espanja”, Bojan luetteli ja Jeren silmät suurenivat.
“Oho, sä osaat suomeeki niin hyvin, ei susta meinaa ees kuulla mitään aksenttia”, Jere hämmästeli. “Suomi on ollut kyllä kaikista kielistä vaikein, mutta kiva kuulla jos osaan ees jotain”, Bojan hymyili pienesti. “No todellaki osaat!” Jere kehui ja huomasi, kuinka pieni puna nousi Bojanin poskille.
Kirjakaupan ovi ei meinannut aueta. Kova pakkanen oli jäädyttänyt oven saranat, joten Jere joutui tosissaan riuhtomaan, että pääsi työpaikkaansa sisään. Myrskyä ennustettiin jo viime viikolla, joten se ei tullut kenellekään yllätyksenä.
Jere ja Aili olivat edellisenä iltana viestitelleet siitä, pidettäisiinkö kauppaa ollenkaan auki tänään, mutta Jere sanoi voivansa yhtä hyvin nököttää kaupalla, kuin kotonaankin. Aili lupasi jättää hänelle glögiä ja pientä purtavaa jääkaappiin.
Kaupassa oli kylmä, joten ensitöikseen Jere kävi säätämässä pattereita kovemmalle, jonka jälkeen hän haki villapaitansa takahuoneesta ja veti sen päälleen. Jere istui kassan taakse ja jäi katselemaan myrskyä, jossa lumisade vain tuiskasi pitkin katuja. Ketään ei ollut liikkeellä.
Jere oli lämmittänyt itselleen kupin glögiä ja istui nyt sitä hörppien kassan takana. Jere katseli ylpeänä laittamiaan joulukoristeita, ne olivat palvelleet hienosti koko joulukuun ajan.
Yhtäkkiä Jere havahtui, kun kello kilahti sen merkiksi, että joku oli astunut kauppaan. Jere yllättyi todella, kun kauppaan tulija oli Bojan, joka seisoi paperikassi kädessään oven edessä, pudistelemassa lunta yltään. “Moi”, hän sanoi hymyillen leveästi. “Ootko syöny aamupalaa?” Jere vain pudisti päätään hämmentyneenä. “Hyvä, mä toin sullekin leivän!” Sillä hetkellä Jere tiesi, että tämä mies olisi hänen loppunsa. Jere tulisi rakastumaan alta aikayksikön.
Bojan istuskeli kaupassa Jeren seurana. Hän oli kertonut tulleensa opiskelemaan kaupalle, koska lukunurkkaus oli niin mukava, mutta hän ei edes katsonut kohti tenttikirjojaan. He söivät aamupalaa yhdessä takahuoneen ruokapöydän ääressä, jonka jälkeen siirtyivät lukunurkkaukseen.
Bojan lysähti säkkituolille ja Jere vain nauroi hänen dramaattiselle kaatumiselleen. “Tuu tähän”, Bojan viittoi Jereä viereensä, eikä Jere voinut vastustaa kiusausta. Hän asettui Bojanin viereen säkkituolille ja laski päänsä Bojanin olalle. “Kiva tää sun villapaita”, Bojan sanoi, silitellen Jeren paitaa hellästi. “Kiitti, se on mun isän vanha. Varmaa jostain kasarilta”, hän vastasi ja hymyili. “Se on just kivan retro”.
“Mä haluisin puhua sulle, yhestä jutusta”, Bojan sanoi ja Jeren mielenkiinto heräsi saman tien. “Tottakai, me voidaan puhua ihan mistä vaan”, hän vastasi. Bojan veti syvään henkeä, ennen kuin kertoi mistä oli kyse.
“Mä en oo seurustellut ikinä miehen kanssa”, Bojan sanoi huokaisten. Jere tiukensi hieman otettaan Bojanin ympärille, kuin merkiksi, että olisi tässä häntä varten, eikä tuomitsisi.
“En mäkään”, Jere lopulta vastasi. “Mä jotenkin ajattelin, että sä olisit ollu”, Bojan piti äänensä edelleen hiljaisena. “No siis, oli mulla vähän niin kuin sellainen säätö, mutta en mä laske sitä suhteeksi. Se äijä oli ihan kusipää”, Jere vastasi ja Bojan nyökkäsi. “Mä oon alkanu ymmärtään sitä, kun naiset sanoo, että kaikki miehet on perseestä”, Jere vielä lisäsi naurahtaen.
“Sä et oo perseestä”, Jere sitten sanoi ja Bojanin posket vaihtoivat väriä punertavaksi. “Kiitos, toi oli suurin kohteliaisuus ikinä”, Bojan vastasi hymyillen. “Sä oot tosi mukava ja komea, niin herttainen ja kohtelias ja ihan kaikkee muutakin, sä oot vaan ihana”, Jere luetteli ja Bojan veti hänet halaukseen. “Kiitos Jere, sä oot myös aivan ihana”, Bojan vastasi.
“Tieks mitä muuta mä oon?” Bojan kuiskasi ja Jere käänsi päätään niin, että pystyi katsomaan häntä suoraan silmiin. “No?” Jere kysyi. Bojan veti syvään henkeä ja Jereä alkoi hieman jännittää, mitä tämä oli sanomassa. “Ihastunut”.
Jeren suu loksahti auki. “Siis kehen? Muhun?” Jere oli hämmentynt, hänen ajatuksensa poukkoilivat pitkin poikin, eikä hän meinannut ollenkaan tiedostaa, mitä oli juuri kuullut. “Joo, suhun just”, Bojan vastasi hymyillen pienesti, näyttäen jopa hieman ujolta.
“Oikeesti?” Jere varmisti ja Bojan nyökkäsi hymyillen. “Joo, ihan oikeesti”, Bojan sanoi. Jere oli hämmentynyt. Bojan, jonka hän oli tuntenut vasta viikon kertoi pitävänsä hänestä enemmän kuin vain ystävinä, eiväthän he vielä kunnolla edes olleet ystäviä.
“Siis sillee että me voitais pussata?” Jere vielä varmisti ja Bojan veti häntä entistä lähemmäksi. “Joo, just silleen”. Bojan oli jo lähestymässä, mutta Jere pysäytti hänet. “Oota”, Jere tunsi, että Bojan olisi sellainen ihminen, jolle hän voisi puhua avoimesti. “Mulla on aina ollu yks unelma”, Jere sanoi ja Bojan räpytteli silmiään hieman hämmentyneenä. “Joo?” Hän sanoi kysyvästi. “Mä oon aina halunnut, että mä saisin ensisuudelman semmosessa romanttisessa lumisateessa”, Jere kuiskaisi, näyttäen hieman häpeilevän unelmaa. “Tää on ihan tyhmä juttu, en mä oo ees puhunu tästä kellekään. Ei meidän tarvitse odottaa, mä pilasin nyt kaiken ja tän tunnelman ja oikeesti sori Bojan”, hän panikoi ja Bojan veti Jeren lähelleen suukottaen hänen poskeaan. “Ei oo ollenkaan tyhmä juttu, etkä sä pilannut mitään. Tuolla ei nyt ehkä oo kauheen romanttinen lumisade, mutta me voidaan odottaa sellaista. Mä tekisin mitä vaan sun vuokses, joten tää on aika pieni, mutta ihana juttu”, Bojan hymyili.
Aamu oli pian muuttunut iltapäiväksi ja lumisade tuntui vain yltyvän. Bojanin tenttikirja pysyi edelleen visusti hänen laukussaan. “Eiks sun pitänyt lukea johonki tenttiin?” Jere kyseenalaisti ja Bojan veti hänet kainaloonsa, painaen suukon hänen poskelleen. “Haluatko sä että mun huomio siirtyy susta kirjaan?” Bojan kysyi vasten hänen kaulaansa. “Haluatko sä päästä tentistä läpi?” Jere kysyi takaisin ja Bojan huokaisi, nojaten päätään taakse. “Se on ihan perseestä koko kurssi”, hän mutisi ja Jere painoi hellän suukon hänen kaulalleen. “Mä uskon suhun”, Jere sanoi pehmeästi.
Bojan oli jossain kohtaa luovuttanut ja alkanut lukea tenttiin. Jere alkoi siistimään kauppaa, jotta hän saisi edes jotain hyödyllistä tänään aikaiseksi. Hän lakaisi ja luuttusi lattiat, pyyhki pölyjä ja tunsi olonsa ikionneliseksi. “Häiritseekö sua jos mä laitan jouluradion päälle?” Jere kysyi ja Bojan pudisti päätään. “Ei haittaa”.
Varpunen jouluaamuna alkoi soimaan ja Jere jatkoi siivoustalkoitaan. Samalla hän tuli katsahtaneeksi myrskyyn, joka edelleen velloi ulkona. “Mun pitäis ehkä käydä vähän kolaamassa tossa ulkona ja harjaamassa raput. Ois kiva päästä vielä poiskin täältä”, Jere kommentoi ja Bojan vain nyökkäsi kirjansa takaa. “Haluutko apua?” Hän kysyi, mutta Jere kieltäytyi hymyillen. “Keskity sä vaan opiskeluun”.
Ulkona tuiskusi niin, että Jere tunsi lähtevänsä lentoon tuulen mukana. Hän kuitenkin tarttui lumikolaan päättäväisesti ja alkoi työntelemään lumikinosta pois kaupan edustalta. Turhaa hommaa hän varmaan teki, ei kukaan olisi tulossa kauppaan tällaisella ilmalla. Lumi tuiskusi hänen naamaansa ja posket helottivat kirkkaan punaisina. Vielä kolaamisen jälkeen Jere tarttui harjaan ja puhdisti raputkin lumesta.
“Hyi saatana”, Jere mutisi, kun hän astui takaisin sisälle. Bojan oli luopunut tenttikirjastaan ja tuli nyt Jereä vastaan. “Voi sua, oliko kylmä?” Bojan kysyi auttaen Jereä puhdistamaan hänen takkinsa ja piponsa lumesta. “Vähän joo”, Jere sanoi ja kun hänen ulkovaatteensa olivat kuivumassa, Bojan veti hänet syleilyynsä. “Sit sua pitää lämmittää”, hän sanoi, halaten Jereä tiukasti.
Loppu iltapäivä menikin taas yhdessä makoillen lukunurkkauksessa. Jere ei voinut käsittää sitä, miten tämä meni siitä, että hän tarvitsi joulupukin perheelleen, siihen että hän ihastui tähän joulupukki ehdokkaaseen.
“Jesse tulee oleen niin iloinen”, Jere naurahti ja Bojan suukotti hänen ohimoaan. “Ai, toivoiks se, että meistä tulis jotain?” Bojan kysyi. “No siis joo, ja se kuulemma tiesi heti että meistä vois tulla jotain”, Jere nauroi ja Bojan yhtyi hänen nauruunsa. “Tottakai, aina kaverit tietää kaiken”.
“Ootko sä Suomessa vaan opiskelemassa?” Jere kysyi ja Bojan nyökkäsi. “Aikalailla joo, eipä mulla täällä oikeastaan ole mitään muuta, koko syksy on tuntunut aika turhalta, en mä ole oikein saanut edes kavereita”, Bojan kertoi ja näytti jopa hieman surulliselta. “Onneks mä sit tutustuin Christianiin yksissä vaihtaribileissä viime kuussa. Se esitteli mut sitten Lucakselle, joka tunsi entuudestaan Eliaksen ja Jessen”, Bojan selitteli kaverikuvioitaan. “Ja sit onneks mä tapasin sut”.
“Mä taisin vähän ihastua suhun jo silloin kun mä kävin ekaa kertaa täällä kaupassa”, Bojan tunnusti ja Jere naurahti. “Oikeesti? Vaikka mä oon tämmönen säätäjä”, ja Bojan vain pudisti päätään. “Sä oot maailman söpöin säätäjä”, Bojan sanoi ja Jere upotti kasvonsa vasten hänen kaulaansa. “Hävettää”, Jere mutisi. “Miten sä kaikista ihmisistä ihastuit just muhun? Miksei vaikka Lucas? Sehän käy salilla ja kaikkee”, hän jatkoi ja Bojan nauroi. “Voi kuule, sä oot niin valovoimainen ja kaunis ja ihana. Eihän suhun voi olla ihastumatta”, Bojan vastasi hymyillen leveästi.
Myrsky oli hieman laantunut, joten Jere ja Bojan pystyivät sulkemaan kaupan. Jere lukitsi kaupan oven ja varmisti vielä useaan kertaan, että se oli lukossa. Kun hän kääntyi ympäri, Bojan tarttui hänen käteensä ja veti mukanaan. “Pitäiskö meidän käydä jossain syömässä?” Bojan sitten ehdotti ja Jere nyökkäsi. “Joo, tai sit voidaan vaan hakee ruokaa ja mennä mun luokse”, Jere ehdotti ja Bojan nyökkäsi päätään. “Joo, se vois olla ehkä kivempi”, ja he lähtivät uhmaamaan myrskyä.
“Mitä sun tekis mieli syödä?” Bojan kysyi, pitäen edelleen Jeren kättä tiukasti omassaan. “Ehkä pizzaa? Vai ennemmin, jotain muuta”, Jere pohti ja Bojan hymyili hänelle. “Pizza kuulostaa hyvältä”.
Jeren vakkaripizzeria oli vain muutaman korttelin päässä hänen asunnoltaan. “Siellä on tosi mukavat omistajat! Ne antaa mulle jo alennusta, kun oon käyny siellä sen verran usein!” Jere nauroi ja Bojan ei voinut olla nauramatta hänen mukanaan. “Sä oot niin söpö”, Bojan kommentoi ja Jereä punastui. “Pöh”, hän vain mutisi, posket kirkkaan punaisina.
Pizzeriassa olikin jonoa. Myrsky oli laantunut huomattavasti ja ihmiset olivat selvästi liikkeellä ja nälkäisiä. Jonoa oli pienen rakennuksen ulos asti ja Jere ja Bojan asettuivat kiltisti jonon häntäpäähän. Lunta sateli hiljalleen ja aurinko oli laskemassa. Pian olisi jo pimeää.
Jere katseli lumoutuneena auringonlaskua, joka näytti upealta pilkistykseltä myrskypilvien takaa. Sää oli muuttunut äkisti. “Jere?” Bojanin ääni oli kysyvä. “Joo?” Jere kääntyi häntä kohti. “Onks tää nyt sellanen lumisade mistä sä olet unelmoinut?” Bojan kysyi, posket punaisena pakkasesta. Jeren silmät kirkastuivat ja hän nyökytti päätään innoissaan.
Bojan laski kätensä hellästi Jeren poskelle ja veti hänet suudelmaan. Se hetki oli juuri sellainen, kun Jere oli aina unelmoinut. Kevyt lumisade ympäröi heidät, aurinko laski taustalla ja Bojan maistui kevyesti piparminttuiselta. Siinä hetkessä Jere toivoi, että tämä oli hänen viimeinen ensisuudelmansa.
Joulukuu kiisi eteenpäin nopeammin, kuin mikään muu kuukausista. Jere oli tapansa mukaan myöhässä joululahjojen kanssa. Hänen veljenlapsilleen oli niin vaikea ostaa mitään!
“Mä en tiedä yhtään mitä mä hankin niille”, Jere panikoi puhelimeen, kierrellessään lelukauppaa ympäri. “No miten olis joku palapeli?” Bojan ehdotti toisesta päästä ja Jere huokaisi. “En mä tiedä, ne on viis ja kolme, osaako ne ees tehä palapelejä?” Jere kyseenalaisti ja Bojan nauroi. “No riippuu palapelistä, tai sit ostat niille yhteiseksi jonkun lautapelin”, hän vielä ehdotti. “Nauratko sä mun ahdingolle?” Jere tuskaili ja Bojan naurahti uudelleen. “Sä oot hauska, mut mun pitää mennä kun luento alkaa ihan just. Nähään iltapäivällä muru”, Bojan sanoi. “Joo, nähään. Moi!” Jere lopetti puhelun ja jäi silmäilemään lautapelejä.
Jere valitsi muumi-aiheisen lautapelin, jossa piti etsiä piilossa olevia muumihahmoja. Sen ikäsuositus oli 3+, joten hän ajatteli sen viihdyttävän veljenlapsiaan. Olisi varmasti heille hyödyllistä oppia pelaamaan yhdessä ja jakamaan tavaroita.
Jere kiersi vielä muutaman kaupan, jonka jälkeen hän haki itselleen sushia ja päätti palata kotiin. Kaupoilla oli aivan liian monia ihmisiä ja se alkoi nopeasti tuntua liian ahdistavalta.
Jere sai sushinsa mukaan ja yritti päästä pois kauppakeskuksesta, mutta joutui jumiin ihmisjoukkoon. Jere yritti kaikkensa päästä kohti ovea, mutta pian hän huomasi, ettei ihmismassassa pystynyt liikkumaan, koska kaikki tunkivat haluamaansa suuntaan samaan aikaan.
Jere hengitti syvään, keskittyen omaan hengitykseensä, ettei ahdistus ottaisi valtaa hänen kehossaan. Hänen teki mieli huutaa “apua, päästäkää mut pois täältä”, muttei hän huutanut.
Kun, vihdoin ja viimein, Jere pääsi ihmismassan keskeltä pois, hänen kätensä tärisivät ja hengittäminen tuntui raskaalta. Jere kiirehti ulos rakennuksesta, etsien samalla puhelintaan, jotta voisi soittaa Bojanille.
Puhelin hälyytti ja Jere saattoi vain toivoa, että Bojan olisi jo päässyt pois luennoltaan. Jere yritti soittaa vielä uudelleen, kyyneleet kirvellen silmiä. “Moi, luento on vielä kesken, onko jotain tärkeää?” Bojan vastasi vihdoin puhelimeen. Omatunto alkoi heti kolkutella Jeren sisällä ja hän kuiskasi värisevällä äänellä: “E- ei oo, sori kun mä häiritsen”.
Jere oli jo lopettamassa puhelua, mutta onneksi Bojan ehti ensin. “Jere? Onko kaikki hyvin?” Bojan kysyi, kuullen Jeren äänestä hädän. “Ei oo”, sanat meinasivat jäädä Jeren kurkkuun ja puristava tunne rintakehässä voimistui jälleen. “Ootko sä kotona? Tuunko sinne?” Nyt Bojankin alkoi jo hieman hätääntymään.
“Mä sain paniikkikohtauksen tuolla kauppakeskuksessa ja ny- nyt mä oon tässä ulkona. Mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä”, Jere nyyhkytti ja kuuli kuinka Bojanin askeleet tihenivät. “Se on tässä ihan vieressä, mä tuun sinne. Kaikki on hyvin”.
Ei ehtinyt kulumaan montaakaan minuuttia, kun Jere näki Bojanin hölkkäävän lumista katua pitkin häntä kohti. Heti kun Bojan oli tarpeeksi lähellä, hän kietoi Jeren tiukkaan halaukseen. “Mä oon tässä, sä oot turvassa. Kaikki on hyvin”, Bojan silitti Jeren selkää ja suukotti hänen ohimoaan.
“Kiitos kun tulit”, Jere kuiskasi ja Bojan rutisti häntä entistäkin tiukemmin. “Tottakai mä tulin, yksikään luento tai tentti ei ole niin tärkeä ettenkö lähtis sieltä jos sulla on jokin hätänä”, Bojan sanoi ja suuteli Jereä pehmeästi. “Mä-”, Jeren silmät suurenivat, kun hän tajusi mitä meinasi sanoa. “Sano vain”, Bojan kuiskasi. “Me ollaan tunnettu vasta pari viikkoa”, Jere kuiskasi takaisin ja Bojan suuteli häntä uudelleen. “Mä tunnen ihan samoin”, Bojan vastasi. “Mä rakastan sua”.
Rakkaus on upea tunne.
Jere rakasti rakkautta.
Hän rakasti rakastaa.
Hän rakasti Bojania.
Perinteinen jouluateria tuntui ihanalta. Elämä hymyili monella eri tavalla ja Jere oli niin onnellinen saadessaan ilmoittaa Mikelle, että joulupukki olisi hänen poikaystävänsä, Bojan. Mikke oli myös onnellinen pikkuveljensä puolesta.
“Onko ok jos Bojan jää sitten illaksi tänne?” Jere varmisteli, pilkkoessaan viinirypäleitä heidän salaattiinsa. “Joo tottakai, saa jäädä ihan yöksikin”, Mikke hymyili ja Jere nyökkäsi päätään. “Haen kotikaljat jääkaappiin”, Mikke ilmoitti, poituen keittiöstä. Näin Jere jäi kaksin Miken vaimon, Johannan, kanssa.
“Mä oon Jere tosi iloinen sun puolesta”, Johanna sanoi, asettaen kurkun Jeren leikkuulaudalle, hymyillen lämpimästi. “Kiitos”, Jere sanoi, hymyillen takaisin. “Kauanko te olette olleet yhdessä?” Hän kysyi ja Jere naurahti hieman. “No siis me tavattiin ekan kerran joulukuun alussa, että tunnettu ollaan kolme viikkoo ja niistä yhessä ollaan oltu kaks”, Jere sanoi huvittuneena. “Vähän ehkä nopeaa”, hän lisäsi.
“Jos toinen on se oikea, niin ei siinä kannata jäädä odottelemaan”, Johanna sanoi iskien silmäänsä Jerelle, poistuen sitten katsomaan kinkkua. Jere jäi miettimään Johannan sanoja, ja tunsi lämpöä sisällään. Johanna oli varmasti oikeassa.
Lasten into oli uskomattoman voimaannuttavaa. Miken ja Johannan lapset olivat niin pirteitä muutenkin, että nyt he melkein hyppivät seinille. Joulupukin odottaminen oli niin jännittävää, ettei kumpikaan heistä meinannut pysyä pöksyissään.
Jouluruokailu oli päättynyt ja koko suku oli kokoontunut nauttimaan yhdessäolosta olohuoneeseen. “Eiköhän se kohta tule”, Jere sanoi, hymyillen lämpimästi ja lapset alkoivat käydä jo erittäin levottomiksi. Jere vilkaisi kelloa, enää 15 minuuttia niin Bojan saapuisi.
Jereäkin hieman jännitti. Millainen Bojan olisi joulupukkina? Miten lapset reagoisivat häneen? Olisivatko he yhtä innoissaa vai menisikö pupu pöksyyn?
Kauaa ei Jeren tarvinnut jännittää, kun ovikello soi. Lapset juoksivat riemusta kiljahdellen eteiseen ja Mikke meni heidän mukaansa. Pian lapset saapuivat innoissaan takaisin olohuoneeseen ilmoittaen äänekkäästi kaikille, että joulupukki oli nyt saapunut.
Bojanille varattiin tuoli, johon hänet ohjattiin istumaan. “Olettekos te olleet kilttinä tänä vuonna?” Bojan kysyi lapsilta madalletulla äänellä. “Joo! Me ollaan oltu tosi kilttejä!”
Jerestä oli hellyyttävää katsella kuinka Bojan toimi lasten kanssa. Aina välillä hän ehti myös katsahtaa kohti Jereä ja iskeä huomaamattomasti silmää. Jereä alkoi välittömästi punastuttaa.
Lahjat oli jaettu ja lapset hääräsivät uusien lelujensa ääressä, aivan innoissaan. Bojan pääsi takaovesta Jeren lapsuuden huoneeseen ja ehti vaihtamaan vaatteensa ennen kuin Jere lävähti huoneeseen. Hänen kasvonsa hehkuivat onnellisina.
“Kiitos, kun tulit. Sä pelastit meidän joulun”, Jere sanoi pehmeästi. “Sä pelastit myös mun koko elämän”, hän vielä lisäsi ja Bojan veti hänet tiukasti rintaansa vasten.
“Bojan, mä rakastan sua”, Jere kuiskasi. “Mä rakastan sua myös”, Bojan vastasi ja he suutelivat pehmeästi. Suudelma tuntui jatkuvan ikuisuuden, mutta silti se loppui liian pian.
“Hei!! Miks Jere-setä pussas joulupukkia???!” Heidät oli yllätetty. Molemmat Miken lapsista seisoivat nyt järkyttyneenä ovensuussa. “E- ei tää oo joulupukki, tää on Bojan”, Jere esitteli Bojanin veljen lapsilleen.
“Se näyttää ihan samalta kuin joulupukki”, vanhempi Mikken lapsista kurtisti pieniä kulmakarvojaan. “Sä erehdyt nyt, Bojan tuli vasta äsken tänne. Bojan on Jere-sedän poikaystävä”, Jere sanoi hymyillen. “Aaa okei. Kiva! Tuleeko Bojan syömään kääretorttua? Me koristeltiin se ihan itte!” Hän sitten vastasi lapsenomaisen vilpittömästi. “No siinä tapauksessa mun on ihan pakko päästä maistamaan!” Bojan hymyili lapsille.
Lapset jatkoivat matkaansa ja Jere ja Bojan saivat vielä hetken kahdestaan. “Mä rakastan sun perhettä”, Bojan sanoi ja Jere naurahti. “Osaa ne olla raskaitakin, mutta pääosin tosi rakkaita”.
“Sä et voi olla enää ens vuonna pukki”, Jere sanoi, hymyillen. “Ai kuin?” Bojan kysyi ja Jere naurahti. “Koska mä en tuu päästään susta irti ja kaikki muistaa sut. Lapsille sä et tuu enää meneen läpi”, hän sanoi. “Meenkö sulle vielä läpi?” Bojan kysyi, nojautuen vieläkin lähemmäksi. “Aina”, Jere vastasi.
“Pitäiskö mennä maistaan sitä kääretorttua?” Bojan sanoi, noin neljännentoista suudelman jälkeen. “Mä sulle kääretortun näytän”, Jere heilutti kulmakarvojaan. Bojan pudisti päätään, vetäen Jeren kädestä mukaansa. “Sitä kattellaan myöhemmin, sun veljenlapset oli niin ylpeitä siitä koristelusta, ettei sitä voi sivuuttaa!”
“Vielä ennen kun mennään”, Jere pysähtyi ja veti Bojanin kasvot lähemmäksi. “Mä rakastan sua”, hän kuiskasi vasten Bojanin huulia. “Niin mäkin sua”, Bojan sanoi, suudellen Jereä vielä kerran ennen kääretorttua.