Chapter Text
Bojan heitti rinkkansa lautan, m/s Vikenin, penkille läsähtäen itse sen viereen istumaan. Oli toukokuun loppu ja ehdottomasti alkukesän kuumin päivä. Auringossa lämpötila lähenteli 30 celsiusastetta. Lautan sisämittari näytti 27.8 °C, eikä toimivasta ilmastoinnista ollut tietoakaan.
Tämä tulisi olemaan Bojanin ensimmäinen kokonainen kesä Suomessa. Aikaisempina vuosina hän oli aina lähtenyt sukuloimaan ja nauttimaan kesälomastaan keski-Eurooppaan. Tänäkin vuonna hänen äitinsä oli yrittänyt maanitella Bojania luokseen Ljubljanaan kesäksi, mutta Bojan oli ehtinyt jo lupautumaan kesätöihin Heisalan saareen.
Heisala on saari Turun saaristossa ja kooltaan vain 4,92 neliökilometriä. Siellä asuu vakituisesti 15 ihmistä, mutta saaren toiminta keskittyy pitkälti majataloon, joka majoittaa kesäkauden aikana, yhteensä, jopa tuhansia vierailijoita. Bojan tulisi työskentelemään kesän, sekä itse majatalossa, että pienessä kahvilassa saaren rannalla.
Bojan odotti alkavaa kesää innolla. Saari tulisi varmasti olemaan rauhaisa ja tunnelmallinen. Bojan tulisi viettämään siellä pitkälti koko kesänsä. Ajatus tuntui oudolla tapaa idylliseltä ja rauhoittavalta. Bojanilla oli kyllä vapaapäiviä, mutta hän ei ollut vielä päättänyt lähtisikö saarelta pois. Ehkä hän lähtisi käymään Ruisrockissa.
M/s Viken oli melkein täynnä, kun se lähti liikkeelle Granvikin venesatamasta. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja Bojanin oli pakko laskea aurinkolasit otsaltaan silmiensä suojaksi. Lauttamatka kestäisi noin 25 minuuttia, joten sen ajan tulisi sietää kuumuutta lautalla.
Kesällä ihmiset ovat poikkeuksetta iloisia ja rupattelevat niitä näitä ilman huolen häivää. Bojaniin tarttui muiden ihmisten positiivinen energia, vaikka samaan aikaan hän tunsi hikivanan valuvan selkäänsä pitkin. Kesä on ihmisen parasta aikaa.
Bojan kaivoi kirjan laukustaan ja päätti, että voisi hyvin lukea lauttamatkan ajan. Tottakai, hänen vapaa-ajan lukemisensakin liittyi psykologiaan, joten nyt hän aloitti lukemaan Robert Greenen The Laws of Human Nature - kirjaa.
Bojan kuunteli sivukorvalla vieressään istuvan perheen keskusteluita, siitä kuinka he aikoivat kiertää koko saariston rengastien ja palaavansa sitten Turkuun. Siitä he suuntaisivat Naanataliin ja kävisivät Muumimaailmassa. Perheen lapset olivat selvästi innoissaan, kun Muumit mainittiin ja lasten into sai Bojanin kasvot vääntymään hymyyn.
Lautalla oli myös pieni kahvila, josta Bojan kävi ostamassa itselleen vadelman makuista kivennäisvettä. Kuumuus oli melkein sietämätöntä, mutta toisaalta Bojan oli tottunut keski-Euroopan helteisiin, joten tämän ei pitäisi tuntua missään. Kivennäisvesi maistui paremmalta, kuin koskaan ennen, kuplat viilensivät suuta ja kurkkua kivasti.
Bojan ei kerennyt lukemaan edes ensimmäisen luvun loppuun, kun satama alkoi jo häämöttää. Pikaisesti Bojan sujautti kirjan takaisin rinkkaansa ja ihaili saaristomaisemia heidän saapuessaan satamaan.
Pienessä venesatamassa oli kaksi venettä, jotka keinuivat hiljalleen lautan saapuessa välipysähdykselleen. Toisten välipysähdys on toisille päätepysäkki.
Bojan astui laiturille rinkka selästään ja huomasi heti rannalla seisovan vanhemman naisen. Nainen heilutti hänelle leveä hymy kasvoillaan ja Bojan tiesi naisen olevan Selja, jonka kanssa hän oli viestitellyt työpaikastaan.
Heti, kun Bojan pääsi lähemmäksi Selja ojensi kätensä hänelle. Hänen kasvonsa säteilivät kilpaa auringon kanssa ja hymy ulottui korviin asti.
“Sinun täytyy olla Bojan, tervetuloa Heisalaan! Minä olen Selja, me ollaankin tässä kevään mittaan viestitelty”, hän esitteli itsensä iloiseen sävyyn.
“Moikka, joo mä olen Bojan. Kiva olla vihdoin täällä”, Bojan hymyili takaisin ja puristi Seljan kättä.
“Ihanaa, että olet täällä. Seuraa vain minua, mä näytän meidän majatalon ja katsotaan samalla sulle oma huone!”
Bojan seurasi Seljan vanavedessä, ihaillen pienen saaren luontoa. Saarella oli vehreää ja kaunista, meri kimalteli, heijastaen taivaan sineä pinnastaan.
“Tällä puolella saarta asuu yksityisiä ihmisiä, majatalo on tämän pienen metsikön takana”, Selja kertoi ja lähti kulkemaan pientä polkua, joka johti läpi pienen metsikön.
Bojan katseli asuintaloja, jotka olivat tunnelmallisia puutaloja. Millaista olisikaan asua täällä? Keskellä ei yhtään mitään, paikasta josta pääsisi pois vain lautalla, joka kulki muutaman kerran päivässä. Talvisin ei varmaan senkään vertaa.
“Asutko sä Turussa?” Selja kyseli, kun he olivat jo melkein päässeet metsikön läpi.
“Joo, opiskelen Turun yliopistossa psykologiaa”, Bojan vastasi ja Selja nyökkäsi. “Mielenkiintoista!”
He astuivat pois polulta ja näin he olivat jo majatalon pihassa.
“Tässä on majatalo Rantahovi, tervetuloa! Meillä on tosiaan kaksi rakennusta joissa kummasakin on majoitushuoneita. Tuolta rannan kupeesta löytyy pieni kahvila, joka on auki arkisin 14-18 ja viikonloppuisin 14-21”, Selja kertoili, osoitellen majatalon ympärille. Bojan yritti parhaansa pysyä kärryillä kaikesta tästä uudesta informaatiosta.
“Sinun työnkuvaasi kuuluu siis asiakkaiden majoittaminen ja kesäkahvilan ylläpito. Kahvila on täysin sinun vastuullasi työpäivinäsi, ja kun kahvila ei ole auki pääset auttelemaan majatalolla”, Selja selvensi ja Bojan nyökkäsi. Se kuulosti hänen korviinsa erittäin ihanalta, unelma kesätyöltä.
“Meillä on pieni työyhteisö, siskoni Marja ja aviomieheni Petri työskentelevät myös majatalolla. Arja ja Sanna ovat meidän keittiötyntekijöitämme ja keittiössä on myös kesätyöläinen Silja. Lisäksi vene- ja saaristoretkiä hoitaa Jere, hän on ollut täällä jo useampana kesänä töissä. Jeren veli Mikke tekee myös vuoroja”, Selja kertoili.
Hän naurahti kepeästi huomaten Bojanin kauhistuneen katseen. “Äläkä huoli, sinun ei tarvitse muistaa nimiä tai mitään muutakaan heti! Kaikki täällä on äärettömän mukavia ja aina valmiina auttamaan sinua!”
Selja antoi Bojanille avaimen hänen omaan huoneeseensa, yleisavaimen muihin tiloihin, sekä erillisen avaimen kahvilaan. Tämän jälkeen Bojan sai ohjeet oman huoneensa sijaintiin ja hän lähti etsimään sitä.
Bojanin huone oli päärakennuksen kolmannessa, eli ylimmässä, kerroksessa. Huone oli yksinkertainen, mutta suloinen. Siellä oli sänky, pieni kirjoituspöytä, peili ja vaatekaappi. Huone oli erittäin tunnelmallinen, kukkaverhot ikkunassa ja tilkkutäkki sängynpeitteenä. Huoneen yhteydessä oli myös pieni, oma wc-tila. Bojan tiesi jo nyt viihtyvänsä siellä paremmin kuin hyvin.
Ilmastointi toimi heikosti, mutta pieni viileä virtaus laitteesta tuli, joten ihan saunaan huonetta ei voinut verrata. Verhot olisi vain pidettävä kiinni auringon paistaessa huoneen suuntaan.
Bojan laski rinkkansa sängylle ja veti kukkaverhot sivuun ikkunan edestä, nähdäkseen maiseman. Hänen silmiensä eteen avautui upea nöky kohti hiekkarantaa ja merta. Bojan ei voinut uskoa silmiään, elämä tuntui maagiselta. Millä hän malttaisi ikinä lähteä täältä takaisin Turkuun?
Bojan purki vaatteensa puiseen vaatekaappiin, jotta saisi rinkkansa pois tieltä. Hän tunki sen tyhjänä sänkynsä alle. Tavaroiden purkaminen sai hänet tuntemaan olonsa entistä kotoisammaksi. Bojan oli jo nyt tottunut merimaisemaan ja huonosti toimivaan ilmastointiin.
Nopeasti Bojan vielä vaihtoi vaateensa, päästen vihdoin eroon hikisestä t-paidastaan. Nyt Bojan veti päälleen mustat farkkushortsit ja valkoisen hihattoman paidan. Hän lisäsi vielä uuden kerroksen deodoranttia, toivoen ettei haisisi hieltä. Sitten hän nappasi avaimensa, kiinnitti ne avainnauhalla vyöhönsä ja oli valmis lähtemään.
Nyt oli Bojanin aika lähteä perehtymään unelmiensa kesätyöhön. Hänellä oli koko kesä edessä, eikä mikään tulisi pilaamaan hänen unelmiensa kesää Turun saaristossa.
Selja kirjasi juuri uusia asiakkaita sisälle majataloon, kun Bojan palasi alakertaan.
“Bojan! Hienoa, mä kirjaan tästä asiakkaat sisälle ja päästään sitten perehtymään!” Selja sanoi hymyillen ja Bojan nyökkäsi vastaukseksi, jääden sivuun odottamaan.
Hän katseli kuinka Selja hymyssäsuin palveli uusia asiakkaita. Hän ei varmaan koskaan ollut huonolla tuulella. Seljan vaaleat hiukset oli letitetty ja hänen kasvonsa hehkuivat positiivisuutta. Tällaiset hetket ja ihmiset saivat Bojanin arvostamaan kaikkea mitä hän on kokenut, nämä hetket saavat hänet rakastamaan elämää.
Bojanin odotellessa, ulkoa aulaan pamahti häntä lyhyempi, blondi ja leveästi hymyilevä mies. Tämä oli pukeutunut vaaleansinisiin farkkushortseihin ja isoon, valkoiseen bändi-paitaan.
“Sori kun häiritsen, onko kahvilan avainta? Siellä olis ne rantatuolit säilössä”, tämä mies huikkasi ja Selja heilautti kättään hänelle tuttavallisesti.
“Odotas Jere ihan hetki”, Selja vastasi ja Jere nyökkäsi ymmärtäväisesti, ennen kuin Selja kääntyi takaisin asiakkaiden puoleen:
“Tässä teille tosiaan huoneen avain. Tuosta vain portaat ylös, jos tulee kysyttävää niin kysykää! Tervetuloa Rantahoviin, nauttikaa!”
Asiakkaat kiittivät ottaen tavaransa kantoon ja lähtien kiipeämään yläkertaan. Jere käänsi päässään olevan lippiksen väärinpäin.
“Tässä on Jere, meidän vene- ja saaristoretkivastaava, hän pitää huolta myös uimarannan siisteydestä. Se homma on vähän niinkuin kaikkien yhteistä, mutta Jere on ottanut siitä vastuun tänäkesänä”, Selja kertoi ylpeänä ja Bojan nyökkäsi.
“Ja Jere tässä on Bojan, meidän uusi kesätyöntekijä. Ja Bojanilla on muuten avain sinne kahvilaan, voisitte käydä yhdessä katsomassa ne tuolit”.
Bojan käveli Jeren vanavedessä kohti rantakahvilaa. Jere hidasti hieman askeliaan, jotta he kävelivät rinnatusten.
“Mistä sä oot kotoisin?” Jere kysyi siristäen silmiään kirkkaassa auringon paisteessa.
“No siis alunperin Sloveniasta, mutta mun perhe muutti Helsinkiin, kun olin kaheksan ja nyt oon asunut melkein neljä vuotta Turussa”, Bojan vastasi.
“Uuu, siistiä. Sä puhut tosi hyvää suomee, tai siis sulla ei oo mitään aksenttia”, Jere sanoi nyökäten päätään.
“Joo, kaheksan vuotiaana oppii vielä kielen aika täydellisesti”, Bojan sanoi ja Jere nyökkäsi uudelleen.
“Selkeesti, onks sun molemmat vanhemmat Slovakiasta?” Jere sitten kysyi, kääntäen lippiksensa oikein päin, suojatakseen silmiään auringolta.
“Siis Sloveniasta, sori”, Jere korjasi nopeasti ja Bojan hymyili pienesti.
“Ei mitään. Mut siis mun äiti on alunperin Serbiasta”, hän sanoi ja Jere näytti vaikuttuneelta.
“Siis kuinka siistiä, tai siis paljon siistimpää kuin se, että mun isä on kotosin Vantaalta ja äiti Ivalosta”, Jere naurahti, hänen naurunsa kupli rinnassa asti.
“Tässä on kahvila, sä oot ilmeisesti sit tästä vastuussa suurimman osan ajasta”, Jere sanoi ja Bojan otti avaimensa, jotta voisi avata pienen kopin oven.
“Joo ilmeisesti”, Bojan sanoi ja irroitti lukon ovesta. He astuivat Jeren kanssa koppiin ja Bojan näki heti kirkkaan keltaiset aurinkotuolit, joita he olivat tulleet hakemaan.
“Sä oot ollut täällä vissiin ennenkin töissä?” Bojan kysyi, hiedän kantaessaan tuoleja ulos rannalle.
“Joo, tää on mun neljäs kesä. Toi Selja on mun täti, niin sen kautta oon ollut täällä”, Jere sanoi ja Bojan nyökkäsi.
“Aaa, no te kyllä näytättekin vähän samalta”, Bojan sanoi ja sai kuulla jälleen sen kuplivan naurun.
Kaikki kahdeksan tuolia oli kannettu rantahiekalle ja Bojan sai lukittua kahvilan.
“Mä lähen kattoon onks toi laavu kunnossa, tsemppii perehdytykseen!” Jere huikkasi, heilauttaen kättään Bojanille ja lähtien tarpomaan kohti polkua, joka johti kohti saaren kärkeä.
Bojan palasi majatalolle, jotta hänen perehdyttämisensä voitaisiin aloittaa kunnolla.
Bojan vietti loppupäivän Seljan opetuksessa. He kävivät yhdessä läpi kassan laskemisen, miten merkataan varatut huoneet ja mistä huoneiden avaimet löytyvät. Bojanille opetettiin myös, kuinka siivoajalle kuuluu ilmoittaa käytössä olleet huoneet asiakkaiden lähdettyä. Bojan tunsi ymmärtäneensä, sen mitä hänen tulisi tehdä.
“Sä tunnut oppivan ja ymmärtävän todella nopeasti. Hienoa Bojan!” Selja sanoi hymyillen, kun Bojan sai opeteltua kassan sulkemisen.
“Ei nyt tänään rehkitä enenpää. Keittiöstä saa syödä aina jämiä tai sitten saat laittaa siellä itse ruokaa, joskus syödään yhdessä ja siitä ilmoitetaan aina whatsapp-ryhmässä, silloinkaan ei ole siis pakko syödä yhdessä. Se on vaan mahdollisuus”, Selja sanoi hymyillen, kun he kävelivät keittiön ohi.
“Okei, kuulostaa kivalta”, Bojan sanoi hymyillen takaisin.
“Hienoa, huomenna perehdytetään sut sitten paremmin sen kahvilan pyörittämiseen. Kiitos tästä päivästä ja hyvää yötä!” Selja sanoi taputtaen Bojania rennosti olalle.
“Jes, kuulostaa hyvältä! Hyvää yötä!” Bojan vastasi ja Selja lähti kiipeämään yläkertaan.
Bojan päätti käydä vielä ulkona viilentymässä, ensin tarkistaen, että hänellä oli varmasti avaimet mukanaan.
Kello läheni jo puolta yötä, mutta ulkona oli silti melkein yhtä valoisaa kuin päivälläkin. Onneksi enää ei ollut niin kuuma, vaan ilma oli hieman viilentynyt. Bojan oli ottanut kirjansa, sekä pienen vihkon mukaansa ulos, jotta hän voisi antaa vain ajatustensa virrata.
Bojan istui yhdellä niistä keltaisista rantatuoleista kirjoitellen tämän päivän ajatuksiaan ja tunteitaan ylös vihkoon. Pian hän kuuli veden lotinaa ja huomasi kuinka Jere nousi vedestä haroen vaaleita hiuksiaan. Jeren rinnassa oli tatuointi, joka sai Bojanin katseen omakseen hieman liian pitkäksi aikaa.
Bojan siirsi ripeästi katseensa takaisin vihkoonsa, ennen kuin hän jäisi kiinni tuijottamisesta.
“Bojan!” Hän kuuli huikkauksen ja nosti katseensa takaisin. Jere istahti, pyyhkeeseen kietoutuneena, viereiselle rantatuolille.
“Moi”, Bojan sanoi hymyillen, ja sulki vihkonsa.
“Mitä sä teet?” Jere kysyi uteliaana ja Bojan hymähti kevyesti.
“Kirjoittelin vaan vähän fiiliksiä ylös, en mitään ihmeellistä”, Bojan vastasi ja Jere nyökkäsi päätään. “Sä kävit uimassa”, Bojan totesi ääneen, vaikka molemmat tiesivät totuuden.
“Joo, käyn melkein joka ilta”, Jere vastasi.
“Tykkäätkö sä uida?” Jere kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja Bojan kallisteli päätään puolelta toiselle.
“No joo… en mä mikään vesipeto oo, mut on se ihan kivaa”, hän vastasi.
“Okei”, Jere vastasi ja hiljaisuus laskeutui uudelleen heidän ylleen. Aurinko oli laskemassa ja se värjäsi horisontin kauniin värikkääksi.
“Mitä sä opiskelet?” Jere yhtäkkiä kysyi, katsellen kohti auringonlaskua.
“Psykologiaa”, Bojan vastasi lyhyesti ja Jere kääntyi katsomaan häntä silmät suurena.
“Yliopistossa?” Hän kyseenalaisti ja Bojan nyökkäsi.
“Vau! Siistiä”, Jere kommentoi.
Jeren ilmeestä ei kuitenkaan näkynyt sen kummemmin yllättyneisyyttä tai positiivista hämmennystä. Aurinko valui hiljalleen syvemmälle kohti horisonttia, molemmat miehistä katsellen kohti sitä yhteisessä hiljaisuudessa.
“Opiskeletko sä jotain?” Bojan kysyi takaisin, kun hetki oli taas vaihtunut uuteen hiljaisuuteen.
“En tällä hetkellä, en päässy taaskaan. Teen musaa”, Jere sanoi ja Bojan nyökkäsi. “Okei, mitä sä haluaisit?”
Jeren siniset silmät tuikkivat kirkkaana, kun hän katseli Bojania. “En mä oikein tiedä, hain opiskeleen musaopeks, mutta en mä tiedä olisko musta siihen. Nyt oon myös miettinyt, että pitäiskö opiskella matkailualaa ja jatkaa tän mestan pyöritystä Seljan jälkeen”, Jere kertoi ja kohautti olkiaan.
“No, tossahan on kaksi ihan hyvää vaihtoehtoa”, Bojan vastasi ja Jere kallisti päätään.
“Ehkä”, hän sanoi ennen kuin hänen koko kehonsa värähti kylmyydestä. “Mun pitää mennä sisälle, etten vilustu”, Jere sanoi nousten ylös rantatuolilta.
“Okei, hyvää yötä!” Bojan sanoi, avaten kirjansa. “Öitä”, Jere vielä huikkasi lähtien tarpomaan kohti majataloa.
Bojan luki noin tunnin, ennen kuin tajusi, että hänen olisi lähdettävä nukkumaan. Aurinko oli laskenut, mutta silti ei ollut täysin pimeää, lähinnä hämärää. Vieläkin oli lämmin, mutta Bojan tiesi, että hänen olisi palattava sisälle. Kello lähenteli jo yhtä aamuyöllä.
Aamuaurinko paistoi sisään Bojanin huoneeseen. Hän räpytteli silmiään ja haukotteli venytellen käsiään. Tuntui ihanalta herätä Turun saaristosta, lämmin kesäpäivä edessä ja kaikki oli vielä niin uutta ja innostavaa.
Bojan venytteli käsiään noustessaan istumaan. Hän avasi puhelimensa ja huomasi kellon lähentelevän vasta puolta seitsemää. Bojan oli harvoin hereillä näin aikaisin ilman herätystä. Saaristoilmalla oli varmasti jotain tekemistä asian kanssa, koska Bojania ei edes väsyttänyt.
Hän veti verhot sivuun ja kohtasi lämpimät auringon säteet. Aurinko oli jo ylhäällä, maailma oli hereillä. Sää näytti yhtä upealta kuin edellisenäkin päivänä. Tästä ei voisi tulla muuta kuin hyvä päivä.
Bojan veti päälleen samat vaatteet, jotka hän viikasi tuolille edellisenä iltana. Ne olivat vielä puhtaat ja niillä olisi viileä olla, kun lämpötila kipuaisi todennäköisesti taas lähemmäs 30 astetta. Bojan käväisi vessassaan pesemässä kasvonsa ja hampaansa. Tämän jälkeen hän oli valmis kohtaamaan toisen perehdytyspäivänsä majatalossa.
Aamupalalla Bojan tapasi ensimmäistä kertaa keittiössä työskentelevät Arjan ja Sannan. “Huomenta! Sä olet varmasti Bojan!” Toinen heistä sanoi hymyillen, samalla kun täytti koria juuri leivotuilla sämpylöillä.
“Joo oon, hauska tavata”, Bojan hymyili ja katseli ympärilleen, etsien työntekijöiden aamupalaa.
“Mä olen Sanna, Arja on tuolla keittiössä keittämässä puuroa asiakkaille”, Sanna sanoi, peittäen sämpylät ruudullisella leivinliinalla. “Asiakkaiden aamupala alkaa siis seitsemältä ja työntekijöille on aina tuossa pöydässä vapaasti valittavaa aamupalaa, ne on yleensä jo kuuden jälkeen esillä”, Sanna selitti ja Bojan kiitti häntä, siirtyen kohti pöytää jolle aamupala oli aseteltu.
Bojan valitsi lautaselleen täytetyn sämpylän ja banaanin. Lasiinsa hän kaatoi omenamehua. Tuntui luksukselta, että hän saisi joka aamu nousta syömään valmiiksi laitettua aamupalaa.
“Ai niin Bojan! Tuossa ilmoitustaululla näkyy aina mihin aikaan on työntekijöiden ruokailuvuorot ja mitä on ruokana. Toki aina saa myös tulla laittamaan itse ruokaa jos on ostanut siihen tarpeita!” Sanna vielä huikkasi Bojanin perään.
Ruokailutila oli tyhjä, koska asiakkaiden aamupalatarjoilu alkaisi vasta vartin kuluttua. Bojan saisi siis olla ihan rauhassa, koska myöskään muita työntekijöitä ei ollut näköpiirissä.
“Huomenta, ootko sä se uus kesäri?” Nuorehko nainen, varmaan Bojanin ikää, astui ruokailutilaan esiliina päällään.
Bojan pureskeli suunsa tyhjäksi, ennen kuin vastasi: “Joo, mä oon Bojan”. “Kiva, mä oon Silja. Oon toista kesää kesärinä tuolla keittiöllä!”
Nopeat kuulumiset vaihdettuaan, Siljan oli taas palattava keittiöhommiin. Hän kuulemma lähinnä tiskasi ja valmisteli ainekset valmiiksi reseptejä varten. Arja oli hänen isoäitinsä ja Sanna hänen tätinsä, joten työskentely oli mielekästä tuttujen ihmisten kesken. Ilmeisesti kaikki olivat täällä enemmän tai vähemmän sukua toisilleen… paitsi Bojan.
Aamupala maistui hyvältä ja sen päätteeksi Selja kurkkasi ruokailutilaan. “Huomenta Bojan! Saat aamupäivän vapaaksi. Kahvila avataan kello kaksi, joten oo siellä varttia vaille!” Selja ilmoitti hymyssä suin.
“Okei, nähään siellä!” Bojan vastasi, hörpäten lasinsa tyhjäksi.
Aamupäivä oli siis Bojanilla vapaa. Hän yritti lukea, mutta siihen ei tänään keskittyminen tuntunut riittävän. Lopulta Bojan vain sulki kirjan ja päätti lähteä käymään ulkona.
Majoittuvan perheen lapset hyppivät ulkona trampoliinilla.
“Äiti sano, että me saadaan jätskiä sitten kun se kioski aukee!” Toinen lapsista ilmoitti kovaan ääneen.
“Joo, ja sit me päästään myös uimaan!” Vanhempi lapsista jatkoi hypäten entistä korkeammin.
“Mitä Milli saa? Se ei saa jätskiä?” Ensimmäinen lapsista pohti. “Varmaan mehua!”
Bojan istui jälleen rantatuoliin, tällä kertaa ottaen paitansa pois, ajatellen ruskettuvansa hieman.
“Et sä rusketu, palat vaan josset rasvaa!” Kuului ääni hänen takaansa, joka sai Bojanin hieman säpsähtämään.
“Sori, ei ollu tarkotus pelottaa”, Jere naurahti kevyesti, lävähtäen viereiselle tuolille.
“Mulla on kyllä aurinkorasvaa”, Bojan kommentoi sulkien silmänsä. “Ootko sä jo töissä?” Hän sitten kysyi.
“Joo, mulla alko kasilta. Oon kolmeen. Mun veli jatkaa iltaan”, Jere selitteli.
“Sulla on veli?” Bojan kyseenalaisti. “Ja siis mitä sä siinä teet jos oot vuorossa?”
“Chillaa jäykkis, mä vaan tauotan. Ja joo mulla on isoveli, Mikke”, Jere nosti kätensä päänsä taakse.
“Jäykkis?” Bojan nosti aurinkolasit otsalleen ja nosti kulmiaan Jerelle.
“Nyt on kesä”, Jere vastasi.
“Sä oot töissä”, Bojan väitti vastaan.
“Äh, sä oot just tommonen raskas. Ihan ku Mikkeki”, Jere huokaisi.
“Laittaako seki sut töihin?” Bojan sai vastaukseksi enää epämääräistä mutinaa.
“Koska sulla on töitä?” Jere kysyi.
“Nyt et kierrä tätä aihetta, jätkä ei voi olla puolta tuntia töissä ja ruveta tauottaan”, Bojan tuhahti.
“Vittu, sä oot ihan kalkkis. Mä meen kattoon oisko Silja ja Arja tehny pullaa”, Jere pyöritteli päätään ja nousi ylös. Lähtien liukenemaan kohti majataloa.
“Jere, yks veneretki tälle illalle”, Bojan kuuli Seljan huikkaavan.
“Mikke on illassa, mä oon Turussa illan”, Jere vastasi suu täynnä pullaa.
“Aaa okei, merkkaappas se sitten työvuoro listaas, alunperin oli sulla ilta ja Mikellä aamu”, Selja vastasi.
“Mä merkkasin sen jo”, Jere vastasi ja Selja pörrötti hänen tukkaansa kevyesti. “Hyvä, suhun voi kyllä luottaa”.
“Mitäs Turussa?” Selja sitten kysyi, istuen Jeren kanssa samaan pöytään. Bojan kaatoi juuri kahvia kuppiinsa.
“Treffit”, Jere vastasi huolettomasti.
“Jaajaa, onko nää taas niitä rinderi juttuja?” Selja kysyi, haukaten pullaansa.
“Tinder… mut siis joo on”.
Bojan astui kahvilan terassille, kello löi juuri varttia vaille yksi.
“Sä olet kyllä täydellisen täsmällinen!” Selja huikkasi hänen takaansa, vasta matkalta kohti kahvilaa. Bojan vain heilautti kättään hymyillen ja alkoi avaamaan kahvilan lukittua ovea.
“Elikkäs, kahvilan kovin myyntivaltti on ehdottomasti jäätelö, mutta täällä on myös myynnissä erilaisia limsoja, karkkeja, suolasia snäkkejä, vissyjä ja leivonnaisia. Leivonnaiset vaihtelee aina vähän päivästä, mitä milloinkin keittiöllä leivotaan. Silja tuo ne aina tänne kahvilan auettua”, Selja selitteli ja samalla näytti Bojanille mihin terassipöydät laitettaisiin.
“Tietysti myös keitetään kahvia ja teetä tarjolle, niitä harvemmin menee, mutta onpahan valmiina”, Selja sanoi, osoittaen vierekkäin olevia kahvin- ja vedenkeitintä. “Okei”, Bojan nyökkäsi.
“Kassa on samanlainen kuin tuolla majatalossakin ja se lasketaan aina ennen ja jälkeen, nyt mä olen sen laskenut jo tätä päivää varten, mutta lopuksi tietysti lasket sen”, hän lisäsi.
“Siivoaminen ei vaadi mitään sen ihmeellisempää, mutta tyhjennät kahvin- ja vedenkeittimet, pyyhit kaikki pinnat ja katot että kaikki on siistissä järjestyksessä, ja sitten taitat noi pöydät takaisin kasaan ja tuot tohon komeroon”, Selja vielä ohjeisti ja Bojan nyökkäsi. “Joo, yritän muistaa kaiken”, hän hymyili.
“Jos tuntuu, että jotain et muista tai joku ei suju, niin tuut vaan kysymään tai laitat viestiä!” Selja sanoi taputtaen Bojanin olkaa.
“Joo, enköhän mä pärjää!” Bojan sanoi ja Selja nyökkäsi päätään. “En epäile hetkeäkään! Ja muista, että saat itsellesikin napata jotain evästä työn ohessa!”
Kahvilassa pieni ilmastointilaite pörisi hiljalleen, mutta se silti viilensi tilaa mukavasti. Myöskin pakkasaltaat joissa jäätelöitä säilytettään, hohkasivat kylmää ilmaa.
“Moikka!” Se oli Bojanin ensimmäinen asiakas.
“Moi, mitä saisi olla?” Bojan kysyi leveästi hymyillen.
“Mikä on tämän päivän leivos?” Nainen kysyi.
“Tänään on muutama tunti sitten leivottua pullaa!” Bojan vastasi ja nainen pyysi yhden sellaisen, sekä yhden vadelma limsan.
“Kiitos paljon!”
Pian Bojan kuuli tuttua iloista kiljuntaa. “Nyt me saadaan jäätelöä!” Yksi lapsista huudahti innoissaan.
“Moikka!” Bojan tervehti uimapukuisia lapsia, jotka vain tuijottivat häntä takaisin tuikkivilla silmillään.
Pian lasten vanhemmat saapuivat myös kioskille. “Moikka!” Perheen äiti sanoi ja tilasi lapsilleen ja itselleen jäätelöitä. “Ja sitten yksi päärynämehujää”, hän vielä lisäsi ja Bojan nyökkäsi, alkaen toteuttaa tilausta.
Jäätelöpallojen pyörittely ei aluksi tuntunut onnistuvan, mutta päivän edetessä se alkoi jo sujumaan. Kioskilla vieraili myös saaren asukkaita, koska kaikki asiakkaista eivät majoittuneet majatallossa. Bojania ilahdutti nähdä niin hymyileviä ja kesästä nauttivia ihmisiä.
Bojanin kioskivuoro päättyi ja hän sulki kioskin. Bojan oli kirjoittanut pienen muistilapun itselleen, jota seuraten hän muisti tehdä kaikki toimenpiteet kioskin sulkemiseksi.
Kun kahvin- ja vedenkeitin oli tyhjennetty, pöydät oli tuotu sisälle ja kaikki pinnat oli pyyhitty, Bojan pyöritti vielä itselleen yhden jäätelöpallon, ennen kuin lukitsi kahvilan oven. Hänen perehdytyksensä oli nyt valmis.
“Kävin tarkistamassa vielä kahvilan ja kaikki oli juuri niin kuin pitääkin, hienoa Bojan! Sun perehdytys oli nyt tässä, mutta aina autetaan jos et jotain muista”, Selja allekirjoitti juuri Bojanin työsopimuksen, joka päättyisi elokuun viimeinen päivä. Bojan salaa toivoi, ettei se päättyisi ikinä.
"Okei, kiitos”, Bojan sai kopion sopimuksesta itselleen.
“Nyt vaan rentoudut vielä loppuillan ja huomenna sitten ensimmäinen oikea työvuoro!” Seljan hymy valaisi jälleen koko aulan.
Bojanin rentoutuminen oli tänäiltana hieman erilaista, koska hän veti juoksukamppeet niskaansa ja päätti tutustua saareen juoksulenkin muodossa.
Solmittuaan lenkkarit kunnolla kiinni, Bojan oli valmis lähtöön. Hän teki vielä muutamat lämmittelyliikkeet, ennen kuin lähti hölkkäämään kohti niemen kärkeä. Maisemat olivat upeat, eikä paljon parempia lenkkeilymaastoja voisi toivoa.
Askel tuntui kevyeltä ja pian Bojan oli saavuttanut niemen kärjen. Siellä oli pieni nuotiopaikka ja piknikpöytä. Bojan pisti merkille, että sinne voisi joskus tulla lukemaan eväiden kera. Sieltä Bojanin lenkki jatkui kohti venesatamaa.
Lähestyessään venesatamaa Bojan näki, että lautta oli juuri saapunut ja portit avautuivat. Tuttu hahmo astui lautalle, Jere. Hän oli nyt lähdössä rinder treffeilleen. Tervemenoa. Eiköhän joku upea Turun kaunotar odota Jereä vastarannalla… vai Turun komistus? Mistä Bojan voisi tietää Jeren mieltymyksistä.
Suihkun ja illallisen jälkeen Bojan tunsi olevansa taas kuin uudelleensyntynyt. Loppuillan hän vain rentoutuisi, eikä tekisi enää mitään sen ihmeellisempää.
Bojan nappasi jälleen vihkonsa ja kellahti sängylleen makoilemaan. Hän kirjoitteli jälleen päivän tapahtumat ja päällimmäiset tunnetilat ylös paperille. Niitä olisi varmasti mukava lukea myöhemmin. Olisi ihanaa palata tähän unelmien kesään, jolloin elämä hymyili.
Nopeasti ilta taas hieman hämärtyi, ja lämpötila viileni. Bojan halusi taas lähteä hieman ulkoilemaan, varmistaen avaimien kilisevän taskussaan.
Bojanin tie vei jälleen venelaiturin suuntaan, sieltä näkisi parhaiten viereisiä saaria, vaikkei nekään olleet kauhean lähellä.
Bojan istuskeli laiturilla hyvän tovin, ennen kuin tajusi lautan lähestyvän laituria. Pian Bojanin mieleen juolahti myös se ajatus, että tuon täytyisi olla se lautta, jolla Jere palaisi takaisin Heisalaan.
“Miten treffit meni?” Bojan istui sivummalla, venelaiturilla, kun Jere oli kävelemässä kohti majatalolle vievää polkua.
“Hyi helvetti Bojan!” Jere hypähti hieman ilmaan säikähdyksissään. “Ja kysy ihan mitä vaan muuta, tosta mä en halua vittu keskustella! Miten sä edes tiedät niistä?” Jere lisäsi, osoittaen Bojania syyttävästi sormellaan.
“Okei, no deittaileksä miehiä vai naisia? Vai sekä että?” Bojan kysyi ja Jere jähmettyi hämmennyksestä.
“Mitä se sulle kuuluu?” Hän tiuskaisi.
“Ei se kuulukaan, mutta kysyin vaan jotain muuta kun käskettiin”, Bojan kohautti olkiaan. Jere puuskahti, istuen laiturille pienen välimatkan päähän Bojanista.
“Just, sä oot mahdoton”, Jere ravisti päätään.
“Miten sä ees tiesit missä mä olin?”
“Kuulin, kun juttelit Seljan kanssa."
“Just."
"Mä olin siinä samassa tilassa, törppö."
"Älä kutsu mua törpöks!"
"Ite kutsuit mua kalkkikseks."
"No mut se oli syystä."
"If that's what you wish for."
"Mä en onneks osaa englantia."
"Törppö."
Jere hiljeni hetkellisesti ja otti sandaalit pois jalastaan, sitten laskien paljaat varpaansa lämpimään veteen. Hän huljutteli hetken varpaitaan pintavedessä, ennen kuin antoi niiden vajota syvemmälle veteen, tuntien kuinka vesi viileni syvemmällä.
“Tällä kertaa oli mies”, Jere yhtäkkiä sanoi. “Mutta en mä siis yleensä miehiä deittaile, halusin vaan kattoo miten kävis”, hän sanoi ja Bojan kallisti hieman päätään.
“Ja vituikshan se meni”, Jere lisäsi nopeasti.
“Kerroit sit kumminkin”, Bojan sanoi, ääni hiljaisena.
“Kun kerran kysyit”, Jere kohautti olkiaan. “Mitäs kysyit.”
“Pitäiskö lähteä nukkumaan?” Bojan ehdotti ja Jere pudisti päätään.
“Mä meen vielä uimaan, tuutko mun kans? Ajatteli mennä tonne niemen kärkeen”, hän sanoi ja Bojan veti syvään henkeä. Sitten hän puhalsi ilman ulos keuhkoistaan.
“Mä taidan mennä nukkumaan, huomenna eka oikee työvuoro”, Bojan sanoi ja Jere nappasi sandaalinsa käteensä nousten ylös.
“Jaha, öitä sit”. Jere lähti kävelemään kohti niemen kärkeen vievää polkua. Miksi tämä kuulosti niin turhautuneelta?
Bojan nousi laiturilta ja lähti kohti majataloa, hyvät yöunet olisi pakollinen tarve ennen ensimmäistä varsinaista työvuoroa.
Huomenna Bojan todistaisi olevansa tämän paikan arvoinen työntekijä.