Chapter Text
“Seuraavan kappaleen jälkeen vaihtuu vuoro ja sen jälkeen studiossa on meidän iltaohjelman juontajat Vallu ja Netta. Kiitos teille seurasta, Jere täältä iltapäivästä kiittää ja kuittaa ja me nähdään heti ensi viikolla!”
Biisi alkoi soimaan ja Jere riisui kuulokkeet päästään. Vallu astui studioon laskien läppärinsä äänipöydälle. “Moi, mites meni lähetys?” Hän kysyi istuen studioon, Jereä vastapäätä. “Ihan jees, tos studion puhelimessa on ollu jotain häikkää, kaikki viestit ei oo kuulemma tullu läpi”, Jere sanoi ja Vallu nyökkäsi.
“Okei, no mä voin ilmottaa Retulle, se varmaan osaa hoitaa sen kuntoon”, Vallu sanoi ja samalla Netta astui studioon. “Moi!” Hän huikkasi, Jere nousi antaen paikkansa Netalle. “Moi! Mulla oli Hannen kans vielä joku palaveri niin lähen nyt sinne. Näkyillään ens viikolla!” Jere sanoi kasaten loputkin kamansa mukaansa. “Jes, nähään!”
Hanne oli Jereä heti toimituksen puolella vastassa. “Moi, meillä oli joku palsu!” Jere sanoi hymyillen hänen tuottajalleen. “Joo! Mulla on sulle vähän uutisia, mennään tohon mun työhuoneen puolelle, niin saadaan olla rauhassa”, hän ehdotti ja Jere nyökkäsi.
“Jes! Mä nappaan vaan kahvin ja jonku nopeen syötävän tosta kanttiinista, niin tuun siihen sit!” Jere huikkasi. “Jes, alotetaan vaiks kymmenen yli!” Hanne vastasi kävellen kohti työhuonettaan.
Jere kävi vessassa ja haki itselleen kahvin, sekä proteiinipatukan evääksi mediatalon pienestä kahvilasta. Sitten hän palasi takaisin toimitukseen ja suuntasi kohti Hannen työhuonetta. “Noni hyvä, istus alas”, Hanne sanoi, kun Jere saapui työhuoneeseen sulkien oven perässään.
“Okei, enhän mä vaan potkuja saa?” Jere varmisti ja Hanne naurahti. “No et todellakaan saa, tässä on kyseessä nyt ihan muut jutut”. Jere haukkasi proteiinipatukkaansa, kun Hanne naputti hetken tietokonettaan. “Meillä menee vähän ohjelmisto uusiksi. Sua on ehdotettu siirtymään aamuradioon tai jatkamaan iltapäivässä juontoparin kanssa”.
Jere nojautui syvemälle tuoliinsa ja räpytteli silmiään hämmentyneenä. “Aha”, Jere kommentoi ja Hanne kääntyi katsomaan kohti häntä. “Mitä mieltä oot?” Hän kysyi. “Kuka mulle tulis juontopariks?” Jere kysyi ja Hanne käänsi tietokoneen näyttönsä kohti Jereä.
Hannen näytöllä oli portfolio. “Tässä on Bojan, hän on ollut meillä toimituksen puolella harjoittelussa pari vuotta sitten ja nyt hän on valmistunut ja haki meiltä töitä radiojuontajana. Hän on ollut nyt radiossa Tampereella tehny tosi menestynyttä musaohjelmaa, niin aateltiin että Bojan sopis tosi hyvin tyyliltään tohon meidän iltapäivään. Mietittiin myös toimarin kanssa, että teillä vois henkilökemiat kohdata, mutta tottakai haluttiin tarjota sulle myös vaihtoehto, jos haluat jatkaa yksin”, Hanne selitti ja Jere tutkaili näytöllä olevaa miestä.
Portfoliossa oli lueteltu useita radio-ohjelmia, demoja ja muita saavutuksia. Kuva oli selvästi jonkun radio-ohjelman promokuva, jossa Bojan hymyili leveästi. Jereä melkein häkellytti miehen ulkonäkö, tummat piirteet ja leveä hymy. Sukunimi oli sellainen sanahirviö, että Jere ei edes yrittänyt keksiä miten se sanottaisiin.
“No, mä en oo ikinä tehnyt kenenkään kanssa, oishan se ihan hauska kokea. Voisiksä järkkää meille jonku demo-mahiksen?” Jere kysyi hetken pohdittuaan. “Tottakai voin, sopisko vaikka heti huomenna, vaikka sulla ei ookaan lähetystä?” Hanne kysyi, selvästi ilahtuneena Jeren päätöksestä.
“Joo kyllä se käy!” Jere sanoi hymyillen. Hanne kätteli häntä. “Hienoa, nähdään siis huomenna! Ja pakko sanoa, että sä oot ollut tosi vetävä persoona, sun ohjelman luvut on ollut kovassa kasvussa. Se on tosi upeaa Jere! Mä oon varma, että yhteistyö Bojanin kanssa olis sulle vaan tosi hyvää kokemusta.”
Jere kaatui sängylleen ja sulki silmänsä. Väsymys painoi hänen koko kehoaan, henkinen väsymys oli ollut viime aikojen teema. Työt olivat ainoa piriste Jeren elämässä. Onneksi hänellä oli työ josta hän oikeasti nautti.
Tuleva juontopari tosin tuppasi hieman stressaamaan Jereä. Hän ei ollut varmaan kertaakaan oikeasti stressannut työtään, joten olo oli hieman raskas. Jere ei kaipaisi yhtään enempää henkistä kuormaa.
Jesse: Saako tulla käymään?
Jere: Tuu vaan, väsyttää mut katotaa vaikka joku leffa
Jesse: Tuon hesee, mitä otat?
Jere: Juustoaterian
Tuntia myöhemmin Jesse oli saapunut Jeren seuraksi Hesburgerin paperipussien kanssa. “Miten menee?” Jesse huikkasi jo eteisestä. “Ihan hyvin, työt vähän stressaa”.
“Ai, kuinka niin? Sä et oo varmaan kertaakaan stressannu tota työtä”, Jesse sanoi, laskien ruokapussit Jeren olohuoneen pöydälle. “Mä saan juontoparin, siis jos meillä klikkaa, muuten siirryn tekeen aamua”, Jere selitti ja Jesse nyökäytti, istuen hänen viereensä sohvalle.
“Aha, noh kukas tää sun mahdollinen juontoparis on?” Jesse kysyi avaten omaa kerroshampurilaistaan kääreistä. “Joku Bojan, kuulemma tehny paljo radioo jossain Tampereella. Toivotaan, että se on kiva”, Jere sanoi kohauttaen olkiaan. “Jep, ei taida olla ihan alunperin Suomesta. Siis nimen perusteella”, Jesse kommentoi.
“Ei välttämättä, mutta voihan vaikka vaan sen vanhempi olla jostain muualta?” Jere ehdotti, kaivaen oman hampurilaisensa pussista. “Nii totta, mikäs leffa katotaan? Onko toiveita?”
Jere avasi toimituksen oven jännittyneenä. Hän ei tiennyt ollenkaan millainen tyyppi häntä oli vastassa. Mitä jos he eivät tulisi ollenkaan toimeen? Jere veti syvään henkeä ja piti ajatuksensa siinä, että jos heidän yhteistyönsä ei toimisi, Jere vain siirtyisi tekemään yksin aamuradiota.
“Huomenta Jere!” Hanne hymyili leveästi ja nyökkäsi kohti äänitysstudiota. “Varasin ton tilan teille, niin saatte tehä sen demon ihan rauhassa, mä oon tossa omassa työhuoneessani koko päivän jos tulee jotain ongelmia”, hän sanoi ja Jere hymyili pienesti. “Okei, kiitos”.
Jere astui sisälle äänitysstudioon ja kohtasi miehen läppäri sylissään istumassa toisella puolella pöytää. “Moi”, Jere sanoi pienesti, laskien oman reppunsa toiselle tuolille. “Moikka! Sä oot varmaan Jere, mä oon Bojan. Kiva tavata!” Bojan hymyili leveästi ja nousi ylös jättäen tietokoneensa pöydälle.
Bojan tuli kättelemään Jereä. “Joo, kiva tavata Bojan. Tervetuloa töihin!” Jere hymyili takaisin ja istahti tuolille Bojania vastapäätä. “Kiitos! Tää on niin siistiäö olla takasin täällä. Mä olin täällä siis harkassa pari vuotta sitten”, Bojan kertoi hymyillen lempeästi. “Joo, Hanne kertoikin siitä. Kiva, että pääsit ihan töihin tänne!”
“Tota, pitäiskö meidän vähän suunnitella ennen kun lähetään äänittää”, Jere ehdotti, kaivaen oman tietokoneensa repustaan. “Joo, toki. Mä oon tässä jo vähän kattonu mahdollisia uutisia mitä voitais käsitellä”, Bojan sanoi näpytellen tietokonettaan. “Okei, kiva. Pitäiskö meidän kehitellä joku mahdollinen ohjelmaosio tohon demoon. Mulla on ollut tossa iltapäivässä muutamia omia ohjelmaosioita, mutta jos sulla on jotain uusia ideoita tai jotain omia ohjelmaosioita, niin kiinnostaa kyllä!”
Jere ja Bojan saivat demon äänitettyä. Jere oli positiivisesti yllättynyt, kuinka luonnolliselta ja helpolta tuntui jutella ja heittää läppää Bojanin kanssa. He ideoivat yhdessä uuden ohjelmaosion ja sekin toimi hienosti. Jere oli kaikkiaan iloinen siitä, että hän ja Bojan tulivat toimeen. Yhteistyö tuntui hyvältä.
“Joo, ja siis mä oon kerran kans vaan luullut laittaneeni biisin ja lähteny vessaan. Sit tulin takas ja tajusin ettei siellä mikään biisi soinu, se oli ihan hirveetä”, Jere nauroi. “Apua, toi olis kyllä! Onneks juontoparin kanssa ei tarvi pelätä tommosta”, Bojan nauroi hänen kanssaan.
He astuivat sisään Hannen työhuoneeseen edelleen höpöttäen ja kun Hanne kääntyi heitä kohti, molemmat hymyilivät ja tervehtivät häntä. “No teilläpä tuntuu juttua riittävän”, Hanne totesi hyvän tuulisesti. “Mä laitoin sen meidän demon sulle sähköpostiin!” Jere sanoi iloisesti.
“Joko te teitte sen?” Hanne kysyi yllättyneenä ja kääntyi kohti tietokonettaan. “Joo, me tehtiin semmonen tunnin setti, jos se vaan riittää. Siinä on vähän ohjelmaosioo ja sit ihan vaan meidän jutustelua”, Jere selitti ja Hannen silmät pyöristyivät. “Siis te ootte ihan superkaksikko! Mä voisin pistää teidät radioon jo ilman sitä demoa”, Hanne sanoi klikaten tiedoston auki tietokoneeltaan.
“Mutta ehkä mä nyt kuitenkin kuuntelen sen läpi, mä ilmottelen teille sitten sähköpostitse lisätietoja, mutta mitä todennäkösemmin tää menee isosti läpi!” “Koska me sit alotettais yhdessä?” Jere kysyi. “Mieluiten jo ens viikolla”, Hanne vastasi ja molemmat miehistä nyökkäsivät.
“Mites pitäiskö meidän juhlistaa meidän yhteisen taipaleen alkua? Nyt on kuitenkin lauantai”, Jere hymyili avatessaan mediatalon ulko-oven ja pitäessään sitä Bojanille auki. “No miksipäs ei, mä oon kuukausi sitten vasta muuttanut tänne niin en vielä tiiä paikallisia menomestoja”, Bojan sanoi kävellessään Jeren rinnalla.
“No mut sullahan kävi tuuri, koska mä oon kotoisin Vantaalta, niin tiedän kuule tän Pasilan, kuin omat taskuni. Vantaan tietty vielä vähän paremmin”, Jere naurahti. “Hyvä sitten, sä saat olla mun matkaopas”, Bojan hymyili leveästi.
Jeren vatsassa kihelmöi, kun hän katsoi sivusilmällä Bojania, joka käveli hänen vieressään. Se oli kivaa jännitystä, jotain täysin uutta oli aluillaan ja Jere oli siitä erittäin innoissaan. “Noh? Pitäiskö eka käydä syömässä ja sit johki yksille?” Bojan ehdotti.
Bojanin katseessa oli jotain koukuttavaa. Kihelmöinti vatsassa tuntui vain yltyvän. “Joo, se kuulostaa tosi hyvältä”, Jere vastasi, kääntäen katseensa väkisin eteenpäin, keskittyen siihen ettei sulaisi siihen paikkaan tai kompastuisi omiin jalkoihinsa.
He päätyivät syömään pizzaa Jeren vakiopizzeriaan, joka sijaitsi aivan hänen kotinsa lähellä. Bojan ehdotti, että he jakaisivat yhden pizzan ja Jere oli siitä hänen kanssaan samaa mieltä. Kummallakaan ei ollut huutava nälkä.
Lopulta Jere ja Bojan istuivat ikkunapöydässä vastakkain, syöden yhteistä pizzaansa. Jere tunsi tutun kihelmöinnin palaavan vatsaansa. Mikä tässä tilanteessa sai hänet niin pois raiteiltaan? Ei hänen enää tarvinnut jännittää Bojanin seuraa. He olivat koko päivän viettäneet toistensa kanssa ja jutelleet niitä näitä.
“Mikä sut lopulta toi radioon?” Bojan kysyi, kulauttaen sitten loput juomastaan. Jere pohti hetken, muttei löytänyt suoraa vastausta. “Se on ollut mulle aina semmonen salainen unelma. En ikinä uskaltanut kertoo siitä kenellekkään, pelkäsin mitä muut ajattelis siitä. Kaikki meni sit lopulta tosi hyvin, eikä kukaan kyseenalaistanut sitä mun unelmaa tai ammattia”, Jere kertoi, tajuten, ettei vastannut ollenkaan Bojanin kysymykseen.
“Mut en kyllä siis oikeesti tiedä, että mikä mua lopulta rohkaisi sit lähtemään tohon hommaan. Onneks näin kävi, koska en oo ikinä rakastanu työn tekoo niin paljon kun radiossa”.
“No mut toihan on upeeta, että oot löytänyt semmosen duunin, jota rakastat”, Bojan hymyili. “Jep, mä vähän pelkäsin että mitä tapahtuu kun yhtäkkiä saankin juontoparin, mutta onneks me tultiin heti niin hyvin juttuun. Ei tarvii pelätä enää”, Jere hymyili.
“Jep, mäki vähän pelkäsin, että miten tässä käy, sä olit jo pelkän radion välityksellä niin vahva persoona. Mua mietitytti, että jäänkö mä ihan sun jalkoihin, mutta tää meni just hyvin!” Bojan hymyili.
Jere heilautti kättään baarimikolle. “Moi Jenna!” Hän huikkasi, istuen baarijakkaralle tiskin eteen. “Moi! Otatko perinteisen?” Jenna kysyi hymyillen ja otti jo lasin Jeren lempidrinkkiä varten. “Joo, ootas”, Jere sanoi kääntyen kohti Bojania.
“Mitäs sä haluut? Mä tarjoon!” Jere sanoi, kun Bojan istahti hänen viereensä. Jenna oli aloittanut jo valmistelemaan juomaa, mutta katseli kuitenkin kiinnostuneena Bojania. “Make it two!” Bojan huikkasi Jennalle, joka nyökkäsi tyytyväisenä.
“Mä en osaa enkkuu, mut Jenna varmaan ymmärsi”, Jere nauroi ja Bojan tirskahti myös. “Media-alalla työskentelet, etkä osaa enkkua?” Bojan sanoi huvittuneena ja Jere pyöritti päätään. “Yes”, Jere totesi.
“Siitä olkaa hyvät!” Jenna pyöräytti kaksi piña coladaa heidän eteensä. “Oikeesti? Piña colada?” Bojan hämmentyi, kun Jere jo hörppäsi drinkkiään. “Todellaki, tää on parasta. Varsinkin Jennan tekemänä”, Jere sanoi hymyillen Jennan suuntaan.
“Okei, annan mahiksen. Saat sit juoda tän loppuun jos en tykkää”, Bojan sanoi, hörpäten itsekin juomaansa. Yllätyksekseen kookos ei maistunut niin vahvasti, joten juoma oli yllättävän hyvää. “Oho, en yleensä tykkää kookoksesta, mutta tää on aika hyvä!”
“Mähän sanoin, tää on parasta täällä!” Jere hymyili palaten oman juomansa kimppuun. Hän oli jo melkein juonut lasinsa tyhjäksi. Bojania hymyilytti tilanne. Ihan yhtäkkiä hän oli uuden työkolleegansa kanssa juomassa inhokkijuomaansa, mutta kuitenkin hän yhtäkkiä tykkäsi inhokkijuomastaan.
Tanssilattia sai Jeren ja Bojanin osakseen neljänsien juomien jälkeen. Kello oli jo yli puolen yön ja ihmisiä oli alkanut valua yökerhoon hyvää tahtia. Musiikki oli laitettu kovemmalle ja hikinen ihmisjoukko tanssi kuin viimeistä yötä.
Jere pysytteli yleensä mahdollisimman kaukana tanssilattiasta, mutta Bojan oli saanut hänet houkuteltua mukaansa. Yleensä edes Jeren ystävät eivät saaneet häntä revittyä ihmismassan sekaan. Ehkä Jere halusi olla vain kohtelias uudelle kolleegalleen?
Bojan selvästi nautti tanssimisesta ja hän osasi suurimman osan kappaleista ulkoa. Jerekin huomasi hetkittäin jopa nauttivansa tanssimisesta, mikä tuntui uskottomalta. “Mä käyn juomassa vettä!” Jere huikkasi jossain kohtaa ja lähti tönimään tietään kohti baaritiskiä.
Jenna katseli Jereä tarkkaavaisena, kun hän hörppi vettä. “Kukas tää sun uus miehes on?” Jenna sitten kysyi ja Jere laski vesilasinsa alas luoden hämmentyneen katseen kohti Jennaa. “Se on mun uus juontopari radiossa”.
“Aijaa, no teillä on kyllä kemiaa keskenänne”, Jenna sanoi hymyillen tietävästi. “Älä nyt yritä. Ei oo mitään chäänsiä, että toi äijä olis miehiin päin”, Jere pudisti päätään. “Mä en olis noin varma”, Jenna sanoi vilkaisten kohti tanssilattiaa.
Bojan oli saanut tanssikaverikseen jokun random blondin. Jere kääntyi voitonriemuisena kohti Jennaa. “Kato nyt, noi lähtee ihan varmasti yhdessä pois täältä”, Jere huomautti ja Jenna pyöritti silmiään.
“En usko sekuntiakaan, mees nyt takas sen miehen kimppuun. Teistä tulee vielä hyvä pari”, Jenna vinkkasi silmäänsä, mutta kun Jere vilkaisi häntä murhaavasti, Jenna korjasi: “Siis juontopari! Mitä sä kuvittelit?”
Jereä ei enää huvittanut tanssia, vaan hän siirtyi vesilasinsa kanssa sivummalle pöydän ääreen. Ei mennyt kauaakaan, kun Bojan ilmaantui myös pöydän ääreen hymyillen. “Eikö tanssiminen enää maita?” Hän kysyi istuessaan Jereä vastapäätä.
“Ei oikein, vähän väsyttää”, Jere vastasi hymyillen pienesti. “Voidaan me lähteäkin, mullakin alkaa oleen vähän jalat hellänä”, Bojan naurahti nojautuen syvemmälle tuoliin.
Jere nojaili pöytää vasten, tutkien Bojanin kasvoja. Bojanin katse oli kiinnittynyt baarin toisella puolella meineillään olevaan biljardipeliin. Jere näki mahdollisuutensa ja nyt hän tutustui jokaiseen yksityiskohtaan Bojanin kasvoilla.
Aina kun Bojan hymyili, hänen silmäkulmiinsa ilmestyi pienet rypyt. Tumman ruskeat silmät näyttivät aina iloisilta ja tutkivat huonetta innokkaasti. Bojan hymyili hyvin herkästi. Hän hymyili aina koko kasvoilla.
Jere havahtui ajatuksistaan. Jos joku saisi hänet kiinni tutkailemasta Bojania näin lähietäisyydeltä, olisi heille varmaan hääpäivä jo sovittuna. Tässä tilanteessa joku olisi Jenna.
“Niin, tota mä oisin ainakin valmis lähteen. Sä voit kyllä vielä jäädä jos haluut tanssia tai mennä pelaan bilistä”, Jere selitteli noustessaan ylös. “Mitä mä tänne yksin jäisin”, Bojan nousi myös. “Sun kanssahan mä tänne tulin, niin sun kanssa mä myös lähden!” Hän kommentoi, kun he suuntasivat kohti narikkaa.
Ulkona oli suht viileää, kun he astuivat ulos yökerhosta. Bojan kaiveli taskujaan ja pian sieltä ilmeistyi tupakka-aski. “Otatko?” Hän tarjosi Jerelle ja Jere kiitti napaten yhden savukkeen askista, jääden odottamaan että Bojan sytyttäisi omansa.
Bojan kaiveli seuraavaksi sytkärin, sytyttäen oman röökinsä ennen kuin hän kääntyi kohti Jereä. Bojan otti askeleen lähemmäksi sytyttääkseen Jeren tupakan. Hetki tuntui kestävän ikuisuuden, Bojan oli siinä ihan hänen lähellään. Sytkärin napsahdus ja pian hetki oli ohi.
He lähtivät kävelemään, molemmat poltellen omaa savukettaan. “Missä päin sä asut?” Jere kysyi potkaistessaan pikkukiveä metrin eteenpäin. “Mä asun Pasilankadulla”, Bojan sanoi, heidän jatkaessaan kävelyä. Jere kohtasi kiven uudelleen, antaen sille jälleen vauhtia.
Sitten vasta Jere tajusi. “Ai siis mehän asutaan ihan lähekkäin. Mä asun siinä Höyrykadulla, tieks siinä kulmauksessa missä on se kanarafla”, Jere sanoi ja Bojanin silmät kirkastuivat. Hän puhalsi savua pois keuhkoistaan. “Siis oikeesti? Mä asun siitä ehkä sadan metrin päässä!” Jereä alkoi väkisin hymyilyttää.
He seisoivat Jeren alaovella. “Oli tosi kiva hengailla, toivottavasti meistä nyt tulee työkolleegoita”, Bojan sanoi hymyillen. “Kyllä mä uskon, Hanne tuntu olevan aika vakuuttunut”, Jere naurahti. “Jep, no mutta, me nähään sit ens viikolla”, Bojan sanoi ja katsoi Jereä kimaltelevin silmin.
Jere hymyili hänelle ja teki pienen eleen siihen suuntaan, että he voisivat halata. Bojan huomasi eleen ja veti Jeren halaukseen. “Mulla oli oikeesti tosi ihana ilta, kiitos”, hän kuiskasi, pitäen Jereä lähellään. Jere ei halunnut irrottautua, mutta halaus tuntui jo turhan pitkältä kahden tulevan kollegan välillä.
He irrottautuivat ja Jere hymyili pienesti. “Jep, mullakin oli tosi kivaa. Nähään maanantaina!”
Jere kaatui sängylleen ja huokaisi syvään. Hän ei voinut tuntea oloaan näin hyväksi, ei juuri Bojanin seurassa. Jere ei voinut ihastua jokaiseen mieheen joka oli vain perus mukava hänelle.
Jere ei varsinkaan voinut ihastua Bojaniin, koska he olisivat pian kollegoita ja tekisivät työt aina yhdessä. Siihen ei sopisi nyt minkäänlainen rakkaus-sotku. Jere ei voisi menettää työpaikkaansa yhdenkään miehen takia. Radiotyö oli hänen unelmansa.
Jeren puhelin piippasi uuden viestin merkiksi. Ilmoituskeskuksessa näkyi kuvaviesti Jennalta. Jere avasi viestin ja huomasi kuvan olevan yökerhosta. Tekstinä oli “ Jere sä oot mennyttä .” Kuva oli Jerestä, joka tutki Bojanin kasvoja.
Vittu. Jere tosiaan oli mennyttä. Ei ehkä vielä, mutta hän ei saanut vajota yhtään tämän syvemmälle. Jeren olisi nyt pidettävä tämä ammattimaisena.